Sörkan vankilasta tänään savuton – muut vankilat seuraavat perässä

Tupakointia rajoitetaan Helsingin vankilassa tästä päivästä lähtien. Rikosseuraamuslaitoksen mukaan tavoite on, että vuonna 2020 kaikki Suomen vankilat ovat savuttomia.

tupakointikielto
Tupakka
Viivi Sihvonen / Yle

Keskiviikosta lähtien tupakointi on sallittu Helsingin "Sörkan" vankilassa vain ulkotiloissa. Myös vankien päivittäisen tupakoinnin määrään tulee rajoituksia.

Rikosseuraamuslaitoksen mukaan tavoitteena on, että kaikki Suomen vankilat ovat savuttomia tiloja vuonna 2020. Helsingin vankila päätti siirtyä savuttomuuteen vapaaehtoisesti jo ennakkoon.

Asia on kiristänyt vankien hermoja jo ennakkoon. Heinäkuussa Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbacka kertoi Ylelle, että vangit ovat tehneet tupakoinnin rajoituksista kolme kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Tupakointirajoitusten taustalla on Rikosseuraamuslaitoksen mukaan ennen kaikkea huoli vankiloiden henkilökunnan terveydestä.

Yle Uutiset kertoo aiheesta lisää tänään keskiviikkona.

Lue Ylen aiemmat jutut aiheesta:

Tupakointi loppuu Helsingin vankilassa elokuussa – Vangit ovat kritisoineet ratkaisua jo ennen toteutusta

Toimittaja vietti vuorokauden Sörkan vankilassa: Tuskallisinta oli sähköisten yhteyksien ja sosiaalisten verkkojen katkaisu