Facebook havaitsi koordinoidun propagandakampanjan Yhdysvalloissa – pyrkimys oli luoda poliittisia jännitteitä ennen vaaleja

Facebookin mukaan suljettujen käyttäjätilien ja sivujen toiminta oli samanlaista kuin presidentinvaalien 2016 aikaan toimineiden venäläistilien.

Facebook applikaatio auki puhelimessa.
Henrietta Hassinen / Yle

Facebook kertoi tiistaina havainneensa koordinoidun, propagandaan pyrkineen poliittisen kampanjan alustallaan.

Facebook on sulkenut yli 30 epäaitoa käyttäjätiliä ja sivua, joilla on pyritty luomaan poliittisia jännitteitä ennen marraskuun välivaaleja Yhdysvalloissa. Asiasta kertovat muiden muassa Politico (siirryt toiseen palveluun) ja New York Times (siirryt toiseen palveluun).

Facebookin mukaan suljettujen käyttäjätilien ja sivujen toiminta oli samanlaista kuin presidentinvaalien 2016 aikaan toimineiden venäläistilien.

Nyt havaittua kampanjaa ei ole pystytty yhdistämään Venäjään, mutta yhtiön edustajat ovat arvelleet Venäjän olevan kampanjan lähde. Facebook kuitenkin korostaa, että tapauksen tutkinta on vielä varsin varhaisessa vaiheessa. Tutkintaa tehdään yhdessä Liittovaltion poliisin FBI:n kanssa.

Yhtiö sanoi tiedotteessaan, että se on sulkenut kahdeksan Facebook-sivua, 17 käyttäjätiliä ja seitsemän Instagram-tiliä. Yhdellä suljetuista sivustoista oli yli 290 000 seuraajaa. Varhaisin sivuista oli luotu maaliskuussa 2017.

Epäaidot tilit havaittiin kaksi viikkoa sitten.

Lähteet: Yle