WWF: Maailman ylikulutuspäivä on elokuun alussa – suomalaisten ylikulutuspäivä oli jo huhtikuussa

Maailmanlaajuisesti suurin syy ylikulutukseen on asumiseen ja liikkumiseen käytetty energia. Myös ruuantuotannolla on merkittävä rooli.

luonnonvarat
Otsonikerroksen paksuuden mukaan väritetty kuva maapallosta.
Otsonikato Etelämantereen yllä ennen kuin päästöjä alettiin saada kuriin.Nasa

Laskennallisesti ihmiset ovat kuluttaneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat keskiviikkona, 1. päivä elokuuta. Maailman luonnonsuojelujärjestön WWF:n mukaan seitsemässä kuukaudessa on kulutettu luonnonvarat, joiden pitäisi riittää koko vuodeksi.

Maailman ylikulutuspäivä on laskennallisesti se päivä, jona ihmisten kulutus ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Nykyisellä tahdilla tarvittaisiin 1,7 maapalloa, jotta luonnonvarojen käyttö voitaisiin kattaa kestävästi. Ylikulutuspäivän ajankohta perustuu Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen laskelmiin.

Maailmanlaajuisesti suurin syy ylikulutukseen on asumiseen ja liikkumiseen käytetty energia. Myös ruuantuotannon on merkittävä rooli. Eläinperäisen ruuantuotanto vaatii laajan maa-alan. Toinen suuri ongelma on liikenteen ja asumisen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt.

Suomalaiset kuluttavat oman osansa maailman luonnonvaroista laskennallisesti nelisen kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin. Suomalaisten kansallinen ylikulutuspäivä oli jo 11. huhtikuuta. Jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat samaa tahtia kuin suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa, jotta kulutus olisi kestävällä tasolla.

Tarvitaan kulutustapojen muutosta

Arvioiden mukaan vuoteen 2050 mennessä elinympäristön heikkeneminen on suurin yksittäinen lajien sukupuuttoon kuolemisen syy. Muutokset pakottavat miljoonat ihmiset muuttamaan asuinseudultaan.

– Ylikulutuksen käsite ei perustu pelkästään teoreettisiin laskelmiin, vaan sen vakavimmat seuraukset ihmisille ja eläimille ovat todellisuutta jo nyt. Kulutustapojemme on siksi muututtava kestäviksi mahdollisimman pikaisesti, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

Samoilla linjoilla on myös ympäristöministeri.

– Yli luonnonvarojen eläminen on kestämätöntä ja lyhytnäköistä. Meidän on nopeasti siirryttävä kiertotalouteen – yhteiskuntaan, jossa tuotteita käytetään pidempään, materiaalit kiertävät tehokkaasti ja tavaroiden ja palveluiden tuotannosta aiheutuu selvästi nykyistä vähemmän päästöjä. Samalla meidän jokaisen on oltava valmis vähentämään ja muuttamaan materiaalista kulutustamme, sanoo asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Lue myös:

Ylikulutuspäivä herättelee suomalaisia niukempaankulutukseen

Tänään on suomalaisten ylikulutuspäivä

Dumppaa nämä 5 kertakäyttöistä tavaraa arjessasi – vanhanajan metallinen partahöylä tekee paluuta

"Maailman talous perustuu luonnonvarojen ylikuluttamiseen" – Meri-Lapin poikkeuksellinen teollisuuskeskittymä näyttää Kiinalle mallia kiertotaloudesta

Hyviä uutisia ilmastolle: Muovin kierrätyksellä voidaan pudottaa yllättävän paljon päästöjä, kertoo raportti