Konkurssi, elämä uusiksi ja jalat alta: "Jos ei ole kokenut itse mitään, on vaikea ymmärtää millaisessa maailmassa autettava rypee" – Jaana Vanhala omisti elämänsä muiden auttamiselle

Kului monta kivistä matkaa ennen kuin kajaanilainen Jaana Vanhala löysi elämälleen tarkoituksen.

Elämänkokemukset
Jaana Vanhala ja terapiakissa.
Jaana Vanhalan kasvutarina suurtalouskokista elämäntapa-auttajaksi on sisältänyt selkävaurion, konkurssin ja paljon juurettomuutta.Ville Muikkula / Yle

Kajaanilainen Jaana Vanhala puhdisti kotonaan kissanhiekkalaatikkoa. Elämä oli kääntämässä eteensä uuden ja mielenkiintoisen sivun, sillä nainen aloitti opiskelemisen kuudetta kertaa ja tällä kertaa ala tuntui vihdoin oikealta.

Matka tähän pisteeseen oli vaatinut monta täydellistä elämän uudistamista.

Pian eteen osui vielä yksi muutos.

Vanhala aivasti ja jalat hänen allaan pettivät.

Hänen selkänsä oli mennyt pois paikaltaan.

Karuista kokemuksista tulikin valttikortti

Jaana Vanhala on antanut elämänsä ihmisten auttamiselle ja mielenterveystyölle. Hän jopa asuu tyttärensä kanssa nuorten tukiasunnossa.

– Teen nuorten mielenterveystyötä, kulttuuripajatyötä, sekä rikosuhripäivystystä. Sen lisäksi toimin myös ammatillisena tukihenkilönä lastensuojelutaustaisille nuorille, hän listaa.

Paikat kuulostavat erilaisilta, mutta kaikkia kolmea yhdistää samankaltainen konsepti.

– On kyettävä kohtaamaan ihminen tietämättömyyden tasolla. En tarjoa heille suoraan apua, tai lähde perinteiseen suomalaiseen tapaan vertaamaan heidän kokemuksiaan minun kokemuksiini.

Jaana Vanhala Kulttuurityöpaja Marilynin tiloissa.
Yksi Vanhalan työnantajista on Kajaanin nuorisopalveluiden tiloissa toimiva kulttuurityöpaja Marilyn.Elisa Kinnunen / Yle

Omia kokemuksia Vanhalalta kuitenkin löytyisi vaikka muille jakaa, sillä matka muiden auttajaksi ei ole ollut mutkaton. Elämänkokemus on Vanhalan mukaan vain plussaa työssä.

– Jos ei ole kokenut itse mitään, on hyvin vaikea ymmärtää millaisessa maailmassa se autettava oikeasti elää ja rypee.

Vanhalan ura mielenterveysalalla on kestänyt nyt 13 vuotta. Elämä nuorten tukiasunnossa itsenäistymisyksikön tukihenkilönä on iloa ja surua.

– Välillä elämä on todella seesteistä, mutta kun nuorilla tulee ongelmia koulun, vanhempien, rahan tai kavereiden kanssa, meno saattaa mennä hurjaksi, Vanhala toteaa

Pysäyttävät ja surulliset hetket ovat tässä työssä väistämättömiä.

Jaana Vanhala

Vanhala auttaa nuoria ratkomaan nuorten ongelmia pieni palanen kerrallaan. Kun nuoret jatkavat elämäänsä tukiasunnon ulkopuolella, saattavat Vanhalan ohjauksen alla vietetyt vuodet olla merkittäviä.

– Kun sellainen aikuiseksi kasvanut itsenäinen nuori, jolla voi olla jo ammatti tai jopa oma perhe, palaa kertomaan kuinka minä olin ensimmäinen joka sanoi hänelle asiat oikein, niin kyllähän se tuntuu upealta, Vanhala toteaa.

– Vaikka usein muistelenkin niitä hetkiä sellaisella ajatuksella, että tulikohan jopa sanottua liiankin kovasti, hän jatkaa hymähtäen.

Vekkuli Eemeli Raahesta

– Olin sellainen Vaahteramäen Eemeli. Kiipeilin, tein piruuksia ja rakensin majoja puihin kunnes isä tuli kieltämään, Vanhala kertoo lapsuudestaan.

Lapsuudenkodin takapihan terassilla istuva Vanhala katselee ympärilleen valoisasti hymyillen. Muistot Raahen Saloisesta kirkastuvat, kun hän sulkee silmänsä.

– Tästä avautui avoin näköyhteys tuonne pellolle, joka oli täynnä erilaisia lehmiä. Voin oikein tuntea sen kuinka lehmänpaskaan astumisen jälkeen se tursusi sieltä varpaiden välistä, Vanhala kertoo nauraen.

Jaana Vanhala perheensä kanssa kotitalonsa terassilla
Vanhalan vanhemmat osasivat vaatia tyttäreltään asioita, mutta myös kannustivat häntä koettelemusten äärellä.Ville Muikkula / Yle

Vanhalan vanhemmat istuvat sisällä. Suhde vanhempiin on vaikuttanut persoonaan jota Vanhala nykyään edustaa.

– He osasivat aina vaatia jotain. Jos lainasin heiltä vaikka hiukan rahaa niin se oli aina laina. Ilmaista rahaa ei tullut, Vanhala kertoo.

Kun Vanhala täytti 17 vuotta, oli ryhdyttävä miettimään opiskelun jatkoja jossain. Siitä alkoikin tarina, jossa elämä meni uusiksi tasaiseen tahtiin.

Kainuussa odotti tuntemattomuus

17-vuotiaalla Vanhalalla työ nuorten parissa ei käynyt edes mielessä.

– Minua alkoi kiinnostaa ravintola-ala. Äiti kyllä kehotti hakemaan enemmän fyysiselle puolelle, Vanhala muistelee.

Hakemuksia kouluihin oman pitäjän läheisyyteen ja kauemmas lähti.

– Pääsin opiskelemaan suureen tuntemattomaan nimeltään Kajaani. Sisämaahan. Hyi, Vanhala kertoo nauraen.

Ollaan naurettu tyttären kanssa, että tästä ajasta on jäänyt meidän slogan: ei ole vaihtoehtoja

Jaana Vanhala

Koulutus suurtalouskokiksi alkoi, mutta mielenkiinnon palo sammui yhtä nopeasti kuin syttyi.

– Sitten halusin keskittyä nimenomaan ravintolakokiksi. Päätin lähteä etsimään paikkaa jossa voisin hoitaa opinnot oppisopimuksella, Vanhala kertailee suunnitelmiaan.

Kajaanista löytyi huoltoasema.

– Huoltamoyrittäjä totesi, että meinaankohan tehdä töitä täälläkään kunnolla kun koulunkin kerta lopetin. Totesin vain, että anna minä itse näytän oman kiinnostukseni ja sain paikan, Vanhala kertoo naurahtaen.

Vuodet vaihtuivat huoltoaseman keittiössä. Pian vain parikymppinen Vanhala huomasi olevansa oman yrityksensä yrittäjä.

Kirjastokorttikin katkaistiin

Yrittäjyys, oman talon rakentaminen, ensimmäisen lapsen syntymä. Yksikin edellä mainituista aiheuttaa stressiä yhden ihmisen päähän. Nuori Kainuuseen kotiutunut Vanhala sai kokea nämä kaikki yhtä aikaa.

– Tyttö kulki mukana aina tukkureissulla ja istuskeli kaljakorien päällä kun minä keräsin tavaraa mukaan. Ollaan naurettu hänen kanssaan, että tästä ajasta on jäänyt meidän slogan: Ei ole vaihtoehtoja, Vanhala muistelee naurahtaen.

Työntekijöitä oli paljon. Liikekumppani löytyi. Ravintolassa tehtiin laajennus lounaspuolelle. Kaikki näytti hyvältä, mutta nuoren yrittäjän arjesta oli unohtunut hallinnollinen puoli ja laskut olivat jääneet maksamatta.

– Olin juuri sillä hetkellä tekemässä kotipalvelua erään veteraanin luona. Olin pesemässä hänen vessaansa kun asianajaja soitti, Vanhala toteaa vakavoituen.

Kaupassa saattoi kävellä iäkkäämpi mies vastaan ja kysyä, että olenko nyt oppinut käyttämään rahaa oikein.

Jaana Vanhala

Uutinen oli tuttu monelle 90-luvun yrittäjälle.

– Hän kertoi että aikoo seuraavana päivänä tulla käymään ja laittamaan meidät konkurssiin, Vanhala muistelee.

Lakimies saapui seuraavana päivänä ja leikkasi kaikki Vanhalan yrityksen pankkikortit. Karmean tilanteen keskellä Vanhala löysin tilanteesta myös jotain huvittavaa.

– Kaikkien velkojen joukossa oli myöhästynyt lasku Kajaanin kaupunginkirjastolta ja sittenpä myös minun kirjastokorttini leikattiin muiden korttien mukana, Vanhala toteaa hymähtäen.

Epäonnistuja vaihtaa systeemiä

13 vuotta kestänyt ura yrittäjänä oli päättynyt täydelliseen shokkiin.

– Kyllä se tuntui silloin pahalta. Se yrittäjyys oli kuitenkin minulle kaikki, Vanhala toteaa.

Hän vakavoituu. Pienessä kaupungissa pienikin yrittäjä tunnettiin tutuissa ympäristöissä.

– Kaupassa saattoi kävellä iäkkäämpi mies vastaan ja kysyä, että olenko nyt oppinut käyttämään rahaa oikein, Vanhala muistelee.

Ravintola-alan työt jatkuivat vielä, mutta henkisen köyden kiristyminen alkoi tuntua Vanhalan kaulan ympärillä. Kajaani alkoi näyttäytymään liian haastavalta paikalta.

Omat rahat olivat loppu, joten osamaksulla ostettu vanhempien auto sai toimia kulkuneuvona kohti uutta elämää.

– Halusin muuttaa koko systeemini ja lähteä hetkeksi pois. Niinpä sitten päädyin Porin suunnalla Kankaanpäähän.

Jaana Vanhala lapsuudenkotinsa pihalla Raahen Saloisissa
Lapsuuden koti Raahen Saloisissa on saanut Vanhalan miettimään juuriaan sekä elämän rajallisuutta.Ville Muikkula / Yle

Itäinen Suomi vaihtui läntiseen maailmaan. Kyseessä oli todellinen loikkaus tyhjyyteen.

– Ihmiset puhuivat kummallista kieltä. Menin pyytämään sosiaalitoimistosta apua, koska en tiennyt mihin olin tullut ja mitä olin tullut edes tekemään, Vanhala toteaa ja puhkeaa nauruun.

– Lupasin, että aion hankkia töitä jos saan ruokarahaa ja jonkinlaisen kämpän. Sitten sainkin paperin, jolla pystyin hakemaan ruokaa ja väliaikaisen asunnon.

Ensimmäinen ilta väliaikaisessa asunnossa on porautunut Vanhalan verkkokalvoille.

– Muista, kun istuin asunnossa, jossa oli vain patja ja jokin lakana ikkunassa. Ajattelin, että jaahas tästä sitä elämää ruvetaan taas rakentamaan.

Myös ammatillisesti Vanhala päätyi hyppäämään tuntemattomaan, sillä ravintoloiden keittiöt vaihtuivat turvallisuusalan opiskeluun. Pian tältäkin alalta löytyi töitä ja auton keula kääntyi vielä etelämmäksi omilta juurilta.

Pikavisiitti Helsinki-Vantaalla

Vanhalan seuraava pysäkki oli Helsinki-Vantaan lentokentällä. Hän oli päätynyt Finnairin pääkonttorin aulapalvelijaksi.

– Olin myös muun muassa ottamassa vastaan Thaimaan tsunamiuhreja vuonna 2005.

Pesti oli todellakin erilainen kuin aikaisempi elämä keittiöissä.

– Tein pommitarkastuksia lentokoneiden ruumassa. Se oli aivan toinen maailma, Vanhala kertoo.

Kun ihminen lähtee muuttamaan elämäänsä, niin on muutettava myös systeemiä.

Jaana Vanhala

Tähän aikaan Vanhalan tytär oli kasvanut jo sellaiseen ikään, että hän aloitti koulun. Tämä sai Vanhalan miettimään jatkoa.

– Mietin, että haluanko että tyttäreni menee kouluun Vantaalla vai olisiko hänelle parempi palata jonnekin, missä hänen juurensa ovat, Vanhala muistelee.

Pohdintojen jälkeen tyttären juuret painoivat liikaa. Oli aika palata Kajaaniin.

Paluu Kajaaniin ja jälleen uusi elämä

Kaupunki, jossa hänet oli tunnettu epäonnistuneena yrittäjänä, otti hänet vastaan eri tavalla, vaikka tutut kasvot herättivätkin toisinaan kysymyksiä.

– Edelleenkin jos menin käymään jossain tutuissa paikoissa niin ihmiset saattoivat kysyä, että mitä vanhalle yhtiökumppanille tai työntekijöille kuului. Pääosin en kuitenkaan enää liikkunut niissä paikoissa kuin yrittäjänä, niin systeemini oli muuttunut, Vanhala kertoi.

Vanhala uskookin systeemiteoriaan.

– Ihmisillä on systeemi missä he vuorovaikuttavat, missä he toteuttavat rutiinejaan ja elävät. Se voi olla paikka missä elää, tai työ mitä tekee. Kun ihminen lähtee muuttamaan elämäänsä, niin on muutettava myös systeemiä.

Vanhalan systeemi oli vaihtunut, mutta ottanut mukaan myös piirteitä Vantaalla syntyneestä systeemistä.

– Työskentelin Kajaanin lentokentällä vastaavissa tehtävissä kuin Helsinki-Vantaalla, Vanhala kertoo.

Edessä oli vielä yksi ja ratkaiseva muutos systeemiin.

Aiemmissa ammateissa oli yksi yhdistävä tekijä

Vuodet kuluivat Kajaanissa ja Jaana Vanhala oli päätynyt töihin aulavalvojaksi.

– Istuin eräässä kajaanilaisessa firmassa ovella kahdeksasta neljään. Aloin miettimään, että enhän minä jaksa istua koko päivää laskemassa eri värisiä autoja ja oppimassa paikallisen radion soittolistaa ulkoa, Vanhala toteaa.

Hän päätyi miettimään elämänsä taipaleita ja etsimään ammateistaan yhdistäviä tekijöitä.

– Vastaus oli palveluhenkisyys ja auttaminen. Ravintola- ja turvallisuusaloilla näkee elämäntarinoita. Sitten sainkin sen ajatuksen: hitto soikoon, minä haluan tehdä ihmisten auttamistyötä, Vanhala toteaa.

Koulu kutsui jälleen kerran. Nyt kirjat oli merkattu kategoriaan sosiaali- ja terveysala. Tarkempi osoite oli lasten ja nuorten erityisohjaaja.

Kun vuoristorata tasoittuu

Ennen kuin Vanhala pääsi ottamaan viimeistä askelta kohti tulevaa ja nykyistä ammattia tapahtui täydellinen pysähtyminen. Kissanvessan puhdistuksen yhteydessä tapahtunut selän hajoaminen sai hänet miettimään omaa jaksamistaan.

– Olin polttanut kynttilää kaikista mahdollisista kulmista. Kun mieli ei katkennut, niin kroppa antoi merkin, Vanhala toteaa.

Vanhalan itkiessä vessan lattialla, alkoivat omat rajat paljastua eri perspektiivissä.

– Silloin vasta tajusin kuinka väsynyt olen henkisesti. Tajusin juosseeni pakoon Poriin ja Vantaalle. Olin paennut sitä pysähtymistä ja romahtamista, Vanhala kertaa vakavana.

Jaana Vanhala halaa Timo Hassista Kulttuurityöpaja Marilynissä.
Timo Hassisen mukaan Jaana Vanhala on kuin äitihahmo kulttuurityöpajalla.Elisa Kinnunen / Yle

Vuosi kului sairaslomalla, kuntoutuksessa fysioterapiassa ja jopa terapiassa hakemassa apua.

– Se oli rankka vuosi. Oli pakko käydä selvittämässä, mitä minusta oli tullut ja mitä olin ollut. Kuka oli sammuttanut valot ja sytyttikö joku ne sen jälkeen?

Sairasloman yhteydessä koulu eteni ja työharjoittelupaikan jälkeen Vanhala on ollut työelämässä kiinni tähän päivään asti.

Ihmisten auttaminen on Vanhalalle nykyään enemmän elämäntapa kuin ammatti. Auttamisen tunne on hänen mukaansa jopa koukuttava.

– Kun näen ihmisiä, jotka tarvitsevat apua, tiedän, että voin auttaa heitä ja pysähtyä heidän kanssaan pohtimaan mihin he tarvitsevat apua. Siitä kai saa jotain endorfiiniä.

Vanhalan matkaa tähän elämän pisteeseen voisi kuvata eräänlaiseksi vuoristoradaksi, mutta hän ei tätä väitettä purematta niele.

– Ennen tykkäsin käydä vuoristoradassa, mutta nyt en enää viitsi kun siellä tulee paha olo. Elämä onkin nyt paljon tasaisempaa ja onnellisempaa, hän kertoo viekkaasti hymyillen.