"Tiukasti sanottuna tämä on laiton tilanne" – OAJ: Lasten oppimisen tukeminen esiopetuksessa ei aina toteudu

Opettajien ammattijärjestön OAJ:n kyselyssä yli 70 prosenttia esiopetuksen opettajista koki, etteivät lapset saa heille laissa taattua riittävää tukea.

alkuopetus
Poika älytaululla.
Kotkan Aittakorven koulun esiopetuksessa harjoitellaan kirjaimia älytaulun avulla.Maija Tuunila / Yle

– Usein toistellaan, että ratkaisu lasten perusopetuksessa ilmeneviin ongelmiin olisi varhainen puuttuminen. Meidän tutkimuksemme mukaan varhainen puuttuminen ei toteudu käytännössä, toteaa Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

OAJ:n kyselyssä esiopetuksen opettajille (siirryt toiseen palveluun) peräti 71 prosenttia ilmoitti kokevansa, ettei lapsille voida tarjota oppimisen tukea viipymättä, kun tarve havaitaan.

Viidennes opettajista totesi, ettei osa-aikaista erityisopetusta ollut tarjota lapsille lainkaan. Samoin viidennes kertoi, ettei lapsilla ole mahdollisuutta saada erityisopetusta osana erityistä tukea.

– Tiukasti sanottuna tämä on laiton tilanne, Luukkainen puuskahtaa.

– Lapsilla on perusopetuslain takaama oikeus tukeen välittömästi, jos sitä tarvitsee.

Kysely toteutettiin OAJ:n jäsenkyselynä, ja siihen vastasi yhteensä 216 päiväkodeissa tai kouluissa esiopetuksessa toimivaa opettajaa.

Myös opetus- ja kulttuuriministeriö tutki viime vuonna (siirryt toiseen palveluun) lapsen tuen riittävyyttä varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Tuolloin, kysyttäessä asiaa vain erityisopettajilta, 73 prosenttia arvioi lasten saaman tuen riittäväksi.

OAJ arvioi eron johtuvan siitä, että heidän kyselynsä oli tarkoitettu kaikille esiopetuksessa toimiville opettajille.

Ratkaisuksi tarjotaan lisää rahaa ja lisää opettajia

Opettajien ammattijärjestön ratkaisuehdotus on pienentää ryhmäkokoja ja palkata lisää opettajia esiopetukseen.

– Totta kai se vaatii rahaa, mutta kyllä se euroinakin takaisin tulee, jos lapset saavat tukevan pohjan koulupolulleen, Luukkainen sanoo.

– Suomalainen politiikka on, että kaikki ovat samassa ryhmässä. Mutta tästä seuraa, että tarvitaan tukitoimia, kuten erityisopettajia ja pienempiä ryhmiä.

Sitä, mikä on sopiva ryhmäkoko, Luukkainen ei arvioi.

Olli Luukkainen
Olli LuukkainenSasha Silvala / Yle

– Numeerinen arvo on vaikea antaa. Näkökulmamme on, että jos ryhmässä on lapsi, joka tarvitsee tukea, hänet tulisi laskea kahtena.

Esiopetuksen aikaistamista vaaditaan ensi hallitusohjelmaan

Tänä syksynä alkoi kokeilu, jossa viisivuotiaille tarjotaan tietyissä kunnissa maksutta 20 tuntia varhaiskasvatusta viikossa. Samalla kerätään tietoa mahdollisuuksista laajentaa myös esiopetusta kaksivuotiseksi.

– Se kokeilu on hyvä liike. Toivottavasti nyt saadaan vastauksia niille, jotka ovat esiopetuksen laajentamiselle skeptisiä, Luukkainen sanoo.

Myös esiopetuksen laajentaminen tarkoittaisi opettajien tarpeen roimaa lisäämistä. OAJ ajaa esiopetuksen laajentamista seuraavaan hallitusohjelmaan.

– Meidän mielestämme esiopetuksen ja eka- ja tokaluokan tulee muodostaa yhdessä joustava kokonaisuus, jossa lapsi voi edetä hitaammin tai nopeammin.

Lue myös:

OAJ:n kyselyn tulokset (siirryt toiseen palveluun)

"Lapseni ei neljään vuoteen saanut riittävää tukea" – Ylen kysely paljastaa erityislasten vanhempien karut kokemukset arjesta

Yli 12 000 viisivuotiasta saa tänä syksynä varhaiskasvatusta ilmaiseksi – "Ulos jäävät usein juuri ne, joille kasvatuksesta olisi eniten hyötyä"