Kalakuolemien syy selvisi Pirkanmaalla: Hellestressiä, loisia ja täitä

Pirkanmaan ELY-keskuksen mukaan kalakuolemiin oli monta syytä.

kalakuolemat
Vesilahti
Yle Tampere

Kalakuolemien syy on selvinnyt Vesilahden Pyhäjärvellä Pirkanmaalla.

Muutama viikko sitten Vesilahdelta Pyhäjärven Vakkalanselän ympäristöstä löytyi kuolleita kaloja.

Näytteiden tulokset ovat selvinneet. Näytteet toimitettiin Elintarviketurvallisuusvirastoon Eviraan tutkittavaksi. Kalakuolemiin on monta syytä, kertoo vesitalousasiantuntija Anne Mäkynen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

– Kalanäytteistä todettiin kalojen huono vastustuskyky ja ulkoloisen aiheuttama kidusärsytys. Vastustuskyvyn heikkenemisen todennäköinen syy on vedenlaadun heikkeneminen, kuten levien lisääntyminen, korkea veden lämpötila ja muutokset veden happamuudessa, joka aiheuttaa kaloille stressitilan, Mäkynen kertoo.

Kiduksilla havaittiin jäänteitä Trichodina sp.- loisista, joka saattaa viitata Mäkysen mukaan kyseisen loisen voimakkaaseen infektioon. Kalojen sisäelimissä oli eri sukuisia sisäloisia, kuten imumatoja ja heisimatoja.

Kalojen ihossa todettiin lisäksi useita kalatäitä, jotka voivat näkyä kalan ihossa vaaleina läikkinä tai reikinä. Kalojen suolistossa oli erittäin runsaasti äyriäisen munia, joita kala on syönyt ravintonaan ennen sairastumistaan. Tutkimuksen mukaan kalat olisivat kuolleet melko äkillisesti.

Suurin osa kalojen loisista on vaarattomia ihmiselle eivätkä ne tartu ihmiseen, Pirkanmaan ELY-keskus sanoo.

Lue lisää:

Kalojen joukkokuolema uhkaa suomalaisjärviä, varoittaa tutkija ja kertoo, mitä kuka tahansa voi asialle tehdä

Kalakuolemien syynä todennäköisesti stressihelle: "Hankala niin meille ihmisille kuin luonnon eliöillekin"