Syyttäjä valitti Teuvo Hakkaraisen pahoinpitelytuomiosta, Hakkarainen itse ei

Syyttäjä Eija Velitski vaati Hakkaraiselle ehdollista vankeutta kansanedustaja Veera Ruohon pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta.

pahoinpitely
Teuvo Hakkarainen käräjänoikeudessa.
Teuvo Hakkarainen käräjänoikeudessa 18. kesäkuuta.Ville Tapio / Yle

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) ei jättänyt määräaikaan mennessä valitusta kesäkuisesta käräjätuomiostaan, kerrotaan Helsingin käräjäoikeudesta.

Oikeus tuomitsi Hakkaraisen noin 3 000 euron sakkoihin kansanedustaja Veera Ruohon (kok.) pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta. Hakkarainen tuomittiin myös maksamaan Ruoholle korvauksia.

Syyttäjä Eija Velitski vaati Hakkaraiselle ehdollista vankeutta. Syyttäjä on valittanut tuomiosta.

Ruoho kertoi, että Hakkarainen oli tarttunut häntä kuristusotteella, ja Velitskin mukaan kuristusotteen käyttäminen ei ole sovitettavissa pelkillä sakoilla.

– Kyseessä on teko, jossa hengenlähtö voi olla hyvin lähellä, hän sanoi STT:lle kesäkuussa.

Hakkaraisen puolustuksen mukaan kyseessä oli "karhun halaus". Hakkaraisen mukaan ilta on humalan vuoksi hämärän peitossa.