Rankkasateista varoitetaan lähes koko maassa – Tukalaan helteeseen ei silti vielä helpotusta etelässä

Sateet voivat paikoin tuoda tunnissa yli 20 millimetriä vettä, kun ukkoskuurot saapuvat lännestä ensin Pohjanmaan maakuntiin ja liikkuvat maan keskiosien yli illaksi itäiseen Suomeen.

Rankkasade
Sääennusteanimaatio
Sääennusteanimaatio

Lähes koko maahan Lappia lukuun ottamatta on tänään torstaina annettu varoitus rankkasateista (siirryt toiseen palveluun). Ukkoskuurot saapuvat lännestä ensin Pohjanmaan maakuntiin ja liikkuvat maan keskiosien yli illaksi itäiseen Suomeen, ennustaa Ylen meteorologi Toni Hellinen.

– Etelärannikolla sateita ei luultavasti tule ollenkaan, mutta mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä suuremmaksi rankkasateiden riski kasvaa.

Tunnissa voi siis paikoin tulla yli 20 millimetriä sadetta. Jos kuuro osuu taajama-alueelle, luvassa voi olla tulvia, sillä sadevesiviemärit eivät vedä niin suuria määriä kerralla, Hellinen varoittaa. Sateen osuessa pellolle viljaa voi mennä lakoon.

Kovien ukkoskuurojen lisäksi voi tulla salamointia ja tuulenpuuskia.

24 tunnin sademäärä -kartta.
Yle Sää

Ukkoskuurot eivät välttämättä tuo helpotusta pitkään jatkuneista helteistä kärsiville, sillä sadekuuron jälkeen ilma on kosteaa ja sää voi olla edelleen painostava, Hellinen sanoo.

Pohjois-Suomessa sateita on luvassa perjantaina. Lämpötilat Lapissa laskevat nopeasti.

– Eilen Pohjois-Lapissakin oli yli 30 astetta, tänään enää 20 asteen molemmin puolin.

Etelässä viilenee hitaasti, kunnes helle tulee taas

Etelärannikolla sateita ei Hellisen mukaan saada, mutta yöt ja päivät alkavat viilentyä, joten helteistä kärsivien olo voi hiljalleen helpottua.

Suomen ylle kuumaa ilmaa idästä työntänyt korkeapaine heikkenee ja siirtyy etelään. Se tekee tilaa lännestä tuleville matalapaineille, jotka tuovat sateita ja ukkosia.

Perjantaina ja lauantainakin lämpötilat ylittävät vielä hellerajan, mutta tiistaihin saakka lämpötila laskee, Hellinen lupaa.

– Yöt pitenevät koko ajan, joten sekin rajoittaa päivien lämpenemistä.

Ylin lämpötila -kartta.
Yle Sää

Keskiviikkona lämpötila alkaa taas nousta ja hellerajakin voi etelässä ylittyä, mutta 30 asteeseen elohopea ei enää kipua.

Kesä ei siis vielä ole ohi, vaan lämpöä on Etelä-Suomessa edelleen luvassa enemmän kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta.

Lue lisää:

Jäähallit avasivat ovensa helteestä kärsiville Säkylässä ja Somerolla – vinkkaa, missä muualla pääsee vilvoittelemaan

Katso, kuinka ukkosmyräkkä sai Lahden keskustan tulvimaan pahoin – kaduilla puoli metriä vettä

Video: Huh hellettä, sanoisi jääkarhu: Ranuan eläinpuiston arktiset asukkaat vilvoittelevat helteillä jätskillä