Aleksis Salusjärven kolumni: Eurooppalainen sivistys on luisussa – edessä on suuri saksalais-ruotsalainen keisarikunta

Disney ja Google ottaisivat mielellään vetovastuun eurooppalaisesta kulttuurista. Saksa ja Ruotsi vastustavat onnistuneesti tätä kehitystä, kirjoittaa Aleksis Salusjärvi.

kolumnit
Aleksis Salusjärvi
Aleksis SalusjärviJyrki Lyytikkä / Yle

Sekä Ruotsi että Saksa (siirryt toiseen palveluun) ilmoittivat hiljattain lisäävänsä kulttuurin rahoitusta rysäyksellä. Molemmissa maissa halutaan satsata etenkin digitaaliseen kulttuuriin (siirryt toiseen palveluun), mikä kuulostaa loogiselta.

Saksan peliteollisuus on maailman suurimpia. Kölnin Gamescom on koko alan tärkein vuosittainen tapahtuma. Ruotsalainen elektroninen musiikki taas tunnetaan maapallon joka kolkassa, minkä lisäksi musiikin suoratoistopalvelu Spotify on ruotsalainen keksintö.

Meillä Suomessa on niin totuttu ruotsalaisten ylivaltaan, että euroviisusävellykset tilataan enempiä kyselemättä länsinaapurista. Niin tuntuu puolet Euroopasta muutenkin tekevän.

Sekä Saksassa että Ruotsissa kulttuuri nähdään kuitenkin bisnestä suurempana kokonaisuutena. Rahoituksen kasvulla pyritään ennen kaikkea huomioimaan vähemmistöjä ja lisäämään yhdenvertaisuutta. Molempia maita on helppo ihailla: ne satsaavat tuntuvasti alalle, joka paitsi maksanee itsensä takaisin, myös vähentää eriarvoistumista. Aivan kuin lääke länsimaiden alhoon olisi viimein löytynyt.

Saksan ja Ruotsin avaamat uudet polut tuntuvat erityisen merkityksellisiltä juuri nyt, kun muissa Euroopan valtioissa kehitys junnaa pohjamudissa. Kulttuurin rooli elinkeinona on jo vuosia kasvanut kaikkialla Euroopassa (siirryt toiseen palveluun), mutta painopisteet ovat siirtymässä uusille alueille.

Krooniseksi muuttunut talouskriisi on käytännössä tyrehdyttänyt Etelä-Euroopassa kulttuurin valtiontuet. Esimerkiksi Kreikassa (siirryt toiseen palveluun) ja Montenegrossa arkeologisia kohteita on jouduttu hylkäämään vapaasti rosvottaviksi. Portugalissa (siirryt toiseen palveluun) koko kulttuuriministeriö sammui muutamaksi vuodeksi. Italia (siirryt toiseen palveluun) on pelastanut kulttuuriperintöään yksityisillä lahjoituksilla.

Sivistys ja kulttuuri ovat käytännössä vuosikymmenen ajan eläneet veitsi kurkulla, eikä turvassa ole olleet edes vakaimmat ja suurimmat toteemit, kuten kansallisarkistot Italiassa ja Bosniassa (siirryt toiseen palveluun).

Kun taidealan ihmisten kanssa keskustelee heidän kotimaidensa tilanteesta, tarinat ovat toisinaan jopa uskomattoman kuuloisia. Näin siis kaikkialla muualla paitsi saksalais-ruotsalaisessa keisarikunnassa. Sikäläisillä taiteilijoilla ei ole erityisempiä syitä synkistelyyn.

Kun koko EU:n julkistalous on murroksessa, maiden väliset erot korostuvat. Saksan ja Ruotsin kansainvälinen painoarvo on kasvanut. Elävä ja vetovoimainen kulttuuri voidaan ajatella sijoituksena, mutta paljon perustavammassa mielessä se on ankkuripaikka koko valtiolle ja sen elämäntavalle.

Maabrändien luomisessa kulttuuri on aina ollut tärkeimpiä työkaluja.

Yhdysvallat voitti kylmän sodan Hollywood-elokuvien vetoavulla. Yhä vieläkin televisiomme on turusen pyssyä myöten täynnä amerikkalaisia sankarisotilaita, jotka ratkovat Irakin ja muun maailman vääryyksiä luodeillaan. Amerikkalaista sotaviihdettä tuetaan usein armeijan rahoilla (siirryt toiseen palveluun), ja sen lopputulokset myydään meille suomalaisille sohvaviihteeksi puettuna aivopesuna.

Maabrändien luomisessa kulttuuri onkin aina ollut tärkeimpiä työkaluja. Hyvänä esimerkkinä tästä on myös Saksa, joka on nykyään maailman suosituimpiin kuuluva valtio (siirryt toiseen palveluun).

Suomi on tässä kehityksessä tasapaksu puurtaja. Kulttuuriala saa meillä julkista tukea kokonaisuudessaan noin miljardi euroa, mikä on muihin maihin verrattuna kohtuullisesti. Kun tapaa ulkomaisia taiteilijoita, huomaa että myös Suomen merkitys on Euroopan taiteessa korostunut kriisimaiden kustannuksella. Tämä on tapahtunut siitä huolimatta, että kulttuurin osuus on valtion kassassa todellisuudessa kutistunut alan kasvettua harppauksittain isommaksi.

Olemme siis parantaneet asemiamme suhteessa muihin Euroopan valtioihin, tekemättä oikeastaan mitään. Ruotsin ja Saksan tilanteesta ei kannata edes puhua samalla henkäyksellä. Ne ovat karkaamassa meiltä horisontin taakse.

Pitkän aikavälin kehitys näyttää länsimaissa yhtä kaikki kulkevan kohti keskitettyä kulttuuria. Käytännössä se näkyy yksityisen pääoman esiinmarssina. Kun valtioiden visiot kulttuuripolitiikasta puuttuvat, koko ala pikkuhiljaa näivettyy, vaikka kyseessä olisi Kreikan kaltainen sivistyksen kehto.

Britannian ja Ranskan kaltaisissa suurvalloissa pohdintaankin samoja kysymyksiä kuin meillä Suomessa siltä osin, että kulttuuria on vaikea säilyttää pienissä kaupungeissa elinvoimaisena. Ja erityisen helppoa juuri näistä paikoista on leikata.

Näyttääkin, että kulttuurin massiivinen perintö on siirtymässä pala kerrallaan yksityisomistukseen, eli sellaisille tahoille, joilla on resursseja ja kiinnostusta vaalia sitä. Lopulta Disneyn (siirryt toiseen palveluun) ja Googlen kaltaiset jättiläiset pitävät yllä oligopolia, josta ne lypsävät mehut irti.

Tällä kehityksellä on myös puolustajansa. Esimerkiksi Heikki Pursiainen on kyseenalaistanut (siirryt toiseen palveluun) kulttuurin kotimaisen tuotannon tarpeellisuuden. Itse liputan vakaasti naapurikansojemme mallia. Matkitaan Ruotsia ja perustetaan samalla kulttuurin Hansaliitto.

Aleksis Salusjärvi

Kirjoittaja on helsinkiläinen päätoimittaja, kulttuuritoimittaja ja kriitikko, joka on aktiivisesti seurannut Suomen kulttuuripolitiikkaa vuodesta 2008.