1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Seinäjoki

Helle vähentänyt pohjalaisten verenluovutusintoa – verenluovuttajia tarvitaan päivittäin

Verenluovuttajia on ollut välillä jopa neljänneksen vähemmän kuin tavallisesti.

Veripalvelussa tarvitaan luovuttajia kaikista veriryhmistä. Kuva: Eveliina Matikainen / Yle

Helle on tänä kesänä vaikuttanut pohjalaisten verenluovutusintoon. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelussa Seinäjoella sekä kiertävässä veripalvelussa verenluovuttajia on välillä ollut jopa neljänneksen vähemmän kuin normaalisti.

Veripalvelussa tarvitaan luovuttajia kaikista veriryhmistä joka päivä. Veripalvelun nettisivuilla (siirryt toiseen palveluun)kerrotaan myös päiväkohtaisesti, mistä verestä on suurin pula.

SPR:n Veripalvelusta muistutetaan, että etenkin helteillä luovuttajian on hyvä juoda mehua tai vettä ennen ja jälkeen verenluovutuksen. Myös matkustaminen saattaa aiheuttaa tilapäisen verenluovutusesteen.