"Rasisti on aina pelokas ihminen, joka purkaa pahaa oloaan muihin" – Näin ulkomaalaistaustaiset virolaiset ovat kääntäneet erilaisuuden vahvuudekseen

Tavallisesta poikkeava ihonväri herättää Virossa usein huomiota ja kummastusta. Nyt maa on kuitenkin muuttumassa, kertovat tummaihoiset tallinnalaiset.

Viro
Sandra Ashilevi, Antonio Kass ja Sissi Nylia Benita.
Sandra Ashilevi, Antonio Kass ja Sissi Nylia Benita.Katariina Salmi

TallinnaOnko Viro rasistinen? Ainakin maassa on äärimmäisen tiukka pakolaispolitiikka, paljon maahanmuuttovastaisuutta – ja kielenkäyttöä, jollainen on pitkälti poistunut pohjoisista naapurimaista.

Tänä kesänä mediassa on puitu esimerkiksi tapausta, jossa Tallinnan liikennelaitoksen osastojohtaja Talvo Rüütelmaa esiintyi Tallinnan kaupunginhallituksen kesäpäivillä kasvot mustiksi maalattuina. (siirryt toiseen palveluun) Osa ihmisistä tulkitsi, että Rüütelmaan naamiaisasu oli rasistinen.

Toinen mediakohu syntyi, kun konservatiivisen kansanpuolueen EKRE:n puheenjohtajan Mart Helme puhui julkisesti "neekereiden määrän räjähdysmäisestä kasvusta" Tallinnassa.

Sanaa "neekeri" käytetään Virossa yhä varsin yleisesti jopa maan suurimmassa päivälehdessä Postimeesissä – eikä Viron kielen instituutti näe tässä ongelmaa.

Solvauksia ovat saaneet osakseen myös muun muassa tummaihoiset Nato-sotilaat Tallinnan kaduilla pari vuotta sitten.

Miltä tuntuu, kun oma ulkonäkö poikkeaa radikaalisti valtaväestöstä? Neljä ulkomaalaistaustaista tallinnalaista kertoo tarinansa.

Monika Tuvi
Katariina Salmi

Olin tumma piste vaaleiden lasten seassa

Monika Tuvi, 40, tanssija ja tanssinopettaja

"Lapsuudessa olin aina paikallinen nähtävyys. Harrastin kansantansseja ja esiinnyin monena vuonna Tallinnan laulujuhlilla, jotka televisioitiin. Tv-kamera zoomasi aina minuun. Olin ilmeisesti niin poikkeava näky: pieni, tumma, afrotukkainen piste tuhansien vaaleiden lasten seassa.

Samanlaista huomiota sain Etelä-Virossa sijaitsevassa kotikylässäni Jõgevassa. Ohikulkijat pysähtyivät silittämään minua, halusivat koskea hiuksiani ja tarjosivat suklaata. Se oli hyväntahtoista ihmettelyä, enkä kokenut sitä ahdistavana.

Uskon, että Jõgevassa oli turvallisempaa kasvaa kuin isommassa kaupungissa. Pienessä kylässä kaikki tunsivat perheeni, eikä minua pidetty ulkopuolisena tunkeilijana.

Virolainen äitini oli suojeleva ja puolusti minua tarvittaessa aggressiivisesti. Kylän pojat pelkäsivät häntä eivätkä uskaltaneet kiusata minua.

Isäni on kotoisin Keski-Afrikan tasavallasta. Hän tapasi äitini opiskellessaan 70-luvulla Moskovan yliopistossa. Opiskeluiden jälkeen isälle ei myönnetty oleskelulupaa, joten hän lähti takaisin Afrikkaan ja perusti siellä uuden perheen.

Olen kirjoitellut isäni kanssa lapsesta saakka. Minulla on Keski-Afrikassa suuri suku, jonka luona kävin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Se oli valtava kulttuurishokki. En ollut ennen nähnyt sellaista köyhyyttä. Tajusin olevani onnekas, kun saan asua Virossa.

Ulkomailla tunnen aina olevani pohjimmiltani hyvin virolainen. En viihdy pitkiä aikoja matkoilla, vaan viimeistään kahden viikon jälkeen iskee koti-ikävä.

Tanssijana ja tanssinopettajana erottuvasta ulkonäöstäni on ollut pelkkää hyötyä. Taidealoillahan kaikki yrittävät erottua toisistaan jotenkin. Minun ei ole tarvinnut yrittää. Olen erottunut joukosta syntymästä saakka."

Antonio Kass
Katariina Salmi

Julkisissa kulkuvälineissä voin olla varma, että kukaan ei istu viereeni

Antonio Kass, 20, musiikkituottaja ja malli

"Tummasta ihosta on sekä hyötyä että haittaa Viron kaltaisessa pienessä maassa. Saan todella paljon huomiota tytöiltä, mikä on mukavaa. Toisaalta seuraani lyöttäytyy ihmisiä vääristä syistä. He ihannoivat erilaisuutta ja luulevat, että minun seurani tekee heistä jotenkin erityisiä. Haluan ystäviä, en faneja.

Vielä enemmän täällä on kuitenkin niitä, jotka pelkäävät erilaisuutta. Julkisissa kulkuvälineissä voin olla varma, että kukaan ei istu viereeni.

Olen törmännyt myös suoraan rasismiin. Kerran huoltoasemalla tuntematon mies tuli sanomaan minulle englanniksi: "Tämä on Eurooppa, ei Afrikka". Kysyin viroksi, miten hänen sanomansa asia liittyy mihinkään. Hän selitti, että vaikka puhun viroa, en ole aito virolainen. Sanoin, etten minäkään voi olla varma hänen virolaisuudestaan.

Nykyään välttelen keskustelua tuollaisten ihmisten kanssa. Tulen siitä vain vihaiseksi. Yritän kuitenkin olla kaikille mukava. Tiedän, että jotkut ihmiset muodostavat mielipiteitä kaikista tummaihoisista sen perusteella, millaisen kuvan he saavat minusta.

Perheeni on suuri, kansainvälinen ja hajallaan ympäri maailmaa. Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin oleva isäni kuoli viime vuonna ja virolainen äitini asuu Britanniassa. Minulla on sisaruksia monissa eri maissa. Joskus vitsailen, että jos haluaisin perustaa uskonnollisen lahkon, minun tarvitsisi vain soittaa perheenjäsenilleni – siinä olisi tarpeeksi porukkaa!

Olen aina ollut oman tieni kulkija. Unelmani on tulla niin rikkaaksi, että voin ostaa itselleni illuusion vapaudesta. Haluaisin asua luonnon keskellä ja viljellä oman ruokani.

Ehkä toteutan tuon haaveen Virossa, ehkä jossain muualla. Mailla ja kansallisuuksilla ei ole minulle väliä."

Sandra Ashilevi
Katariina Salmi

On naurettavaa, että jotkut näkevät jopa Nutella-purkin rasistisena tuotteena

Sandra Ashilevi, 31, kampaaja, laulaja ja näyttelijä

"Vielä kymmenen vuotta sitten Tallinnan kaduilla ei juuri näkynyt tummaihoisia ihmisiä. Olin poikkeus. Nykyään katukuva on muuttunut värikkäämmäksi turistien ja ulkomaisten opiskelijoiden myötä.

Kyllä minua edelleen tuijotetaan kaupungilla. En itse huomaa sitä, mutta kaverini huomaavat. Varsinkin uudet tutut kysyvät usein, eikö tuijotus häiritse minua. Vastaus on ei. Olen niin tottunut siihen.

Kävin Tallinnan kansainvälistä koulua, jossa oli paljon vaihto-oppilaita esimerkiksi Intiasta ja Yhdysvalloista. Erilaisuus ei ollut mikään ihmettelyn aihe. Oli ehkä koulun ansiota, että säästyin kiusaamiselta ja syrjinnältä.

Isäni on kotoisin Ghanasta. Hän tuli Viroon opiskelemaan Neuvostoliiton aikana. Kun opiskelut loppuivat, isän oleskelulupa umpeutui ja hänet karkotettiin maasta, vaikka hän oli naimisissa äitini kanssa.

Vanhempani ovat eronneet, mutta edelleen hyvissä väleissä. Minulla ja veljelläni on läheinen suhde isäämme, ja käymme silloin tällöin hänen luonaan Ghanassa. Myös kymmenvuotias poikani on ollut mukana matkoilla. Pojallani on vahva afrikkalainen identiteetti, vaikka hänen ihonsa on paljon vaaleampi kuin minun.

Asun boheemissa Kalamajan kaupunginosassa ja teen töitä taiteilijoiden ja muiden luovien ihmisten kanssa. Tiedostan eläväni suvaitsevaisessa kuplassa. Maaseudulla asenteet ovat kielteisempiä.

Silti tämän hetken rasismikeskustelu uuvuttaa minua. Tuntuu, että nuoret ovat nykyään liiankin herkkiä löytämään rasismia, syrjintää ja epäkohtia ympäriltään. On naurettavaa, että jotkut näkevät jopa Nutella-purkin rasistisena tuotteena.

Haluaisin sanoa itseäni nuoremmille, ettei kaiken suhteen tarvitse olla niin herkkä. Oikeita ongelmia on totta kai olemassa ja ne pitää ratkaista, mutta jokaisesta pikkuasiasta ei tarvitse loukkaantua."

Sissi Nylia Benita
Katariina Salmi

Nuoria virolaisia ei kiinnosta ihmisen ihonväri tai se, onko joku homo tai lesbo

Sissi Nylia Benita, 19, Idols-finalisti ja ylioppilas

"Tulin tänä keväänä toiseksi Viron Idolsissa, ja nykyään minut tunnistetaan kadulla. Monet haluavat ottaa kanssani selfieitä. Huomio ei kuitenkaan ole pelkästään positiivista. Olen saanut Instagramissa vihaviestejä noin 8–12-vuotiailta tytöiltä. Viesteissä sanotaan, että olen ruma koska olen musta, ja ettei minulla ole oikeutta asua Virossa.

On selvää, etteivät lapset itse keksi tuollaisia asioita, vaan he kuulevat ne vanhemmiltaan. Viestit eivät satuta minua, mutta tulen niistä surulliseksi. Tuntuu pahalta, että joku voi olla jo nuorena noin täynnä vihaa.

Isäni on karibialaistaustainen muusikko Dave Benton. Hän tuli kuuluisaksi voittaessaan Viron euroviisut vuonna 2001. Kiinnostuin musiikista ja esiintymisestä varmaan siksi, että olen lapsesta saakka nähnyt, miten paljon isäni nauttii niistä. Ajattelin, että jos isäni voi tehdä musiikista itselleen uran, miksen minäkin.

Isäni on kokenut enemmän rasismia kuin minä. Olen oppinut häneltä, ettei loukkauksia pidä ottaa henkilökohtaisesti. Rasisti on aina pelokas ihminen, joka purkaa pahaa oloaan muihin.

Vanhojen ihmisten ennakkoluulot ulkomaalaisia kohtaan ymmärrän, koska Viron historia on julma ja väkivaltainen. Vähän väliä joku ulkopuolinen on marssinut tänne ja ottanut sen, mikä kuuluu virolaisille.

Itkin, kun isoisoäitini kertoi minulle kokemuksistaan. Hänet kyyditettiin 14-vuotiaana Siperiaan ja hänen lapsuutensa loppui sillä hetkellä.

Nuorempien rasismia minun on vaikeampi käsittää. Oli esimerkiksi ihan uskomatonta, kun bussissa noin kolmekymppinen isä kielsi poikaansa istumasta viereeni. "Et sinä halua istua tuollaisten ihmisten vieressä", isä sanoi pojalle.

Muutosta on kuitenkin ilmassa. Vaikka ulkomaalaisvihamieliset mielipiteet ovat Virossa pinnalla, rasismin vastustaminen on esillä vielä enemmän. Suurin osa virolaisista nuorista on fiksuja ja suvaitsevaisia. Heitä ei kiinnosta ihmisen ihonväri tai se, onko joku homo tai lesbo.

Nuoret ymmärtävät, että ihmisessä tärkeintä ovat hänen ajatuksensa ja tunteensa, ei se, miltä hän näyttää."

Lue lisää:

Vapauden lapset – Viron nuorille neuvostoajan muovipussivillitys on vain pala järjetöntä historiaa

"Tehdään eikä valiteta" – Virossa on saari, jossa naiset ovat tottuneet pyörittämään arkea ilman miehiä