Sinilevähavaintoja jo monin paikoin – lämmin ja tyyni sää suosii sinileväkasvustoja

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella on tehty lukuisia sinilevähavaintoja. Sinileväistä vettä ei pidä käyttää pesu- eikä uimavetenä.

Maalahti
Sinilevää uimarannalla
SInileväinen järvi kesällä 2017Antti Palomaa / Yle

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vakihavaintopaikoilla Kaskisten ja Maalahden edustalla sekä Ähtärinjärvellä ja Kuortaneenjärvellä on havaittu sinilevää.

ELY-keskus muistuttaa, että sinilevää voi esiintyä muuallakin kuin raportoiduilla havaintopaikoilla.

Lämmin, tyyni ja aurinkoinen sää edesauttaa sinilevän syntyä.

Sinileväistä vettä ei pidä käyttää pesu- tai löylyvetenä eikä siinä pidä uida.

Hietasaaren levämassa ei sinilevää

ELY-keskukselle tehtyjen kansalaishavaintojen mukaan sinilevää olisi havaittu Lappajärvessä Sahin uimarannan tuntumassa ja Vaasassa Varisselkä/Hietasaari -alueella.

Hietasaaren uimarannan levämassaa on tutkittu tänään 2. elokuuta. ELY-keskuksen ja Vaasan kaupungin asiantuntijoiden mukaan Hietasaarelta löydetty levämassa ei ole sinilevää, vaan kyse on muista levälajeista, jotka ovat nousseet pintaan lämpimän sään johdosta.

Artikkelia korjattu 2.8. klo 15.29: Hietasaaren kansalaishavainto ei ollut Vaasan kaupungin asiantuntijoiden mukaan sinilevää.