Tuija Siltamäen kolumni: Aino Pennanen on nyt live-tilassa – käytännössä sama kuin Schindlerin lista

Kukaan ei tiedä, oliko Finnairin lennolla käynnissä pakkopalautus vai ei, mutta ainakin se tarjosi vihreille erinomaisen tilaisuuden nolata itsensä, kirjoittaa Tuija Siltamäki kolumnissaan.

kolumnit
Tuija Siltamäki
Tuija SiltamäkiMatias Väänänen / Yle

Hollywoodissa kaikki olisi mennyt täydellisesti.

Vaalea sankaritar kuulee sorretun kansan nyyhkäyksen. Pahat miehet vievät kohtaloonsa alistunutta miestä nippusiteissä kohti varmaa kuolemaa. Kamera liukuu hitaasti lentokoneen käytävällä. Turvavyöt napsahtelevat, ilmassa on lomatunnelmaa. Mutta sankaritar ei voi olla toimimatta. Hän nousee ylös ja puuttuu tilanteeseen.

Sankaritar aloittaa veret seisauttavan monologin ihmisyydestä, armosta ja anteeksiannosta. Ihmiset hiljentyvät. Mustikkamehua kaatava käsi pysähtyy. Musiikki voimistuu. Ihmiset yltyvät spontaaneihin välihuutoihin. Moottorit sammuvat. Mies nousee, siteet avataan. Ihmiset taputtavat, eikä yksikään silmäkulma jää kuivaksi. Yleisö mylvii. Mies luo sankarittareen kiitollisen katseen ja kävelee vapauteen. Maailma pelastuu.

Mutta koska Hollywood on kaukana Vantaalta ja maailma on matkalla kohti väistämätöntä tuhoa, Aino Pennasen kansalaistottelemattomuus johti rikostutkintaan ja Veronika Honkasalo twiittasi rodullistetuista hierarkioista (siirryt toiseen palveluun).

Lento myöhästyi kymmenen minuuttia.

Kansalaistottelemattomuus on vaikea laji. Se vaatii aina rohkeutta asettua alttiiksi epämukavuudelle ja valmiutta kohdata tottelemattomuuden seuraukset. Aino Pennanen teki jotain tilanteessa, jossa moni ei tee mitään.

Protestit ja muut mielenilmaukset ovat osa demokraattista yhteiskuntaa. Niiden avulla voidaan nostaa esiin epäkohtia ja kyseenalaistaa totuttuja toimintatapoja. Kansalaistottelemattomuus tarkoittaa tietoista kieltäytymistä jonkin lain noudattamisesta. Siksi se voi olla sivullisille epämiellyttävää ja aiheuttaa hankaluuksia.

Tyypillistä kansalaistottelemattomuudesta käytävälle keskustelulle on se, että hyväksyttävien keinojen valikoima riippuu siitä, onko tottelematon “_oikeaa_” vai “_väärää_” mieltä.

Liberaalista ja punavihreästä kulmasta katsottuna pakkopalautusten vastustaminen on suorastaan kansalaisvelvollisuus, mutta lääkäreillä ei pidä olla mahdollisuutta kieltäytyä abortin tekemisestä. Kärnäläisestä näkökulmasta katsottuna eläinaktivismi on arveluttavaa, mutta nuotion tekeminen metsäpalovaroituksen aikana ihan ok. Vuonna 2013 pakanat villiintyivät, kun Päivi Räsänen asetti Raamatun lain yläpuolelle (siirryt toiseen palveluun). Miten se kehtaa!

Laittomuuksilla on usein seurauksia. Nyt paheksuntaa on tietyissä “kuplissa_” herättänyt sekin, että Pennanen poistettiin koneesta, ja hänen toimistaan aloitettiin rikostutkinta. Mitä poliisien sitten olisi pitänyt tehdä, taputtaa ja twiitata, että _#StopDeportations, sydän?

Nykyajan some-aktivismissa on johdonmukaisuuden lisäksi muitakin ongelmia. Se on usein tosi ärsyttävää.

Torstai-iltapäivään mennessä viranomaiset eivät olleet vahvistaneet, oliko kyse pakkopalautuksesta vai ei. Nyt-liitettä mukaillakseni: Kukaan ei siis tiennyt, mistä on kyse, mutta kaikki kyllä tiesivät, mitä siitä pitäisi ajatella. Lopputuloksena on somen täydeltä arvottomia “_analyysejä_” tapahtumien kulusta ja Suomen valtion epäinhimillisyydestä.

Aino Pennasesta tuli muutamassa tunnissa symboli, jonka ympärille kaikki kerääntyivät osoittamaan moraaliaan. Twiittaajat läpsäyttivät nopeasti pöytään käänteisen natsikortin. Mitä jos Oskar Schindler olisi ollut tolkun ihminen?

Klikkiaktivismi toimii nykyisten some-palveluiden ehdoilla. Ne ovat käyttäjävetoisia, mikä henkilöi kamppailun ja luo narratiivia, jossa yksi postaus voi muuttaa kaiken. Vastapuolen puolestaan on helppo ajatella, että aktivisti on halunnut saada ensisijaisesti näkyvyyttä omalle naamalleen eikä edustamalleen asialle. Niin on helppo ajatella etenkin tämän kaltaisissa tapauksissa, joissa kukaan ei tiedä, mitä tässä oikeastaan protestoidaan.

Kansalaisaktivismista puhuttaessa muistellaan usein Gandhin kaltaisia aktivismin pyhimyksiä. Kaikki kansalaistottelemattomuus ei kuitenkaan ole hyvin ja oikein, joskus se on tyhmää ja väärin. Silloin siitä ei kuitenkaan puhuta kansalaistottelemattomuutena, vaan esimerkiksi häiriköintinä tai terrorina. Elämään jäävät ne esimerkit, joiden historia todistaa olevan oikeassa.

Viime vuorokaudet ovat sosiaalisen median tolkun käyttäjien lisäksi olleet tuskallisia myös vihreille.

Protestoija-Pennanen on vihreiden eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri, joten media on vaatinut puolueen puheenjohtajaa Touko Aaltoa ottamaan kantaa Pennasen toimintaan.

Aalto ilmaisi tukensa Pennaselle jo tiistaina iltapäivällä – ennen kuin tapauksesta tiedettiin juuri mitään. Myöhemmin Aalto vaati pakkopalautusten keskeyttämistä, mitä sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) piti suhteettomana vaatimuksena.

Melko käsittämättömältä meininki on kieltämättä näyttänyt.

Ilta-Sanomien haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) Aalto vertasi Pennasta ikoniseen ihmisoikeusaktivistiin Rosa Parksiin.

(Parks oli kuuluisa rotuerottelua vastaan taisteleva aktivisti, joka istuutui vuonna 1955 bussissa “_valkoisten puolelle_” ja kieltäytyi siirtymästä.)

Lisäksi Aalto muistutti, että “_natsi-Saksassakin kaikki toimet olivat laillisia_”, vaikka totesikin, ettei asioilla aivan suoraa yhteyttä olekaan.

Rinnastus on aivan posketon.

Nykyään mittakaavat menevät helposti sekaisin. Ihan mikä tahansa Facebook-postaus ei ole holokaustin estämiseen verrattava uroteko. Aino Pennanen ei muutu Oskar Schindleriksi, vaikka niin väittämällä saisi tosi paljon likejä Twitterissä.

Tuija Siltamäki

Kirjoittaja on Tampereen ylioppilaslehden Aviisin päätoimittaja, joka harrastaa kansalaistottelemattomuutta pyöräilemällä joskus jalkakäytävällä.