Hanhia viime vuotta vähemmän – sotkujen siivousta riittää silti

Hanhien sotkuja siivotaan Etelä-Karjalassa paikoin päivittäinkin, vaikka silmämääräisesti hanhien määrä on viime vuotta pienempi.

hanhet
Kanadanhanhia rannassa.
Sotkua esimerkiksi rannoilla aiheuttavan kanadanhanhen metsästysaika alkaa pian, mutta sitä ei saa metsästää kaupunkialueella.Tommi Parkkinen/Yle

Viime vuosina yleistyneet hanhet häiritsevät eteläkarjalaisten uimarantoja.

Esimerkiksi Lappeenrannan Halkosaaressa, Myllysaaressa sekä Imatralla Ukonniemessä sekä kaupungintalon edessä hanhet ovat sotkeneet ympäristöä jätöksillään.

Oman lisänsä ongelmaan tuo se, että hanhia on kahta lajia. Kanadanhanhi ja valkoposkihanhi muistuttavat toisiaan, joten niitä on vaikea erottaa. Valkoposkihanhi on suojeltu, eikä sitä saa häätää millään tavalla. Kanadanhanhen on metsästysaika alkaa pian, mutta kaupunkialueella sitä ei saa metsästää.

Lappeenrannan Rauhassa sijaitsevan Holiday Club Saimaan uimarannalla ja jalkakäytävillä joudutaan siivoamaan hanhien sotkuja päivittäin. Hahnia on nyt kuitenkin vähemmän kuin viime vuonna, kertoo Holiday Club Saimaan johtaja Anne Puhakainen. Hän arvelee syyksi sen, etteivät ihmiset ole enää ruokkineet niitä.

– Onneksi niitä ei ole tänä vuonna niin paljon kuin viime vuonna. Nyt kun on ollut hyvät kelit, asiakkaat ovat päässeet nauttimaan rannasta, sanoo Holiday Club Saimaan johtaja Anne Puhakainen.