Viimeisellä isolla kiertueellaan oleva Danny sai Iskelmä-Finlandian: "On haikeaa ja vaikeaa luopua tästä kaikesta"

Kevyen musiikin palkinto jaettiin torstaina jo 17. kerran.

Iskelmä-Finlandia
Danny
Danny eli Ilkka Lipsanen on aloittanut musiikkiharrastuksen 1950-luvulla ja keikkailun 1960-luvulla. Lokakuussa alkaa Viimeinen ilta Dannyn seurassa -kiertue. Aiemmin tänä vuonna hän osallistui Vain elämää -ohjelmaan.Timo Korhonen / AOP

Tämän vuoden Iskelmä-Finlandian sai iskelmämusiikin pioneeri Danny eli Ilkka Lipsanen.

Nokian kaupunki myöntää vuosittain Tapsan Tahdit -musiikkitapahtuman yhteydessä 10 000 euron arvoisen Iskelmä-Finlandia-palkinnon suomalaiselle kevyen musiikin esittäjälle, joka on ansiokkaasti esittänyt iskelmä- ja populaarimusiikkia.

Kevyen musiikin palkinto myönnettiin torstaina jo 17. kerran. Danny on iloinen siitä, että hän sai palkinnon Tapio Rautavaaran nimikkotapahtumassa.

– Tapsa oli aikanaan yhteistyökumppanini D-Tuotannossa. Tuotti erityistä mielihyvää kuulla, että minut palkitaan huomionosoituksella juuri täällä. Rautavaaran merkitys urheilijana ja laulujensa kautta on ollut minulle aina suuri. Hän oli aikanaan suuri suomalainen ihminen ja taiteilija, Danny sanoo.

Voittajan valitsi ammattilaisraati, jonka puheenjohtajana toimi sanoittaja ja muusikko Turkka Mali. Malin mukaan Danny tavallaan aloitti koko iskelmä- ja show-kulttuurin Suomessa.

– Tällä kertaa palkinnon sai mies, joka on kokenut nuorten ihailijoitten hysterian, varttuneemman väen suosion, levylistojen ykköspaikkoja ennätysmäärän sekä auttanut urallaan kymmeniä artisteja tietotaidollaan. Mies, joka sympaattisuudellaan ja esimerkillisellä jämptiydellään on todellakin tämän Iskelmä-Finlandiansa ansainnut, Mali sanoo raadin perusteluissa.

Ura alkoi 1960-luvulla

Ilkka Lipsanen aloitti musiikkiharrastuksen jo vuonna 1954, kun hän sai ensimmäisen kitaran ja mikrofonin. Syksyllä 1963 Lipsanen aloitti The Islanders -yhteen laulusolistina, jolloin hän otti käyttöön taiteilijanimensä Danny.

Hänen ensimmäinen hittinsä oli East Virginia. Vuonna 1966 Danny perusti oman D-tuotanto -yhtiön ja alkoi kiertää maata Danny Show'lla.

1960-luvun menestysbiisejä olivat Kesäkatu, Vähän ennen kyyneleitä, Salattu suru ja Hiljainen kitara.

Levylistoille Lipsanen ylsi 1960-luvulla peräti 60 kappaleella. 1970- ja 1980-luvuilla yhteistyö Armi Aavikon kanssa synnytti duettona menestysbiisit Tahdon olla sulle hellä sekä Kaiken sulle antaisin. Yhteensä Dannylla on ollut 98 listamenestyskappaletta ja hän on julkaissut 18 studioalbumia.

Lipsasesta on tehty kolme kirjaa ja musikaali. Hänet on palkittu mm. Erikois-Emmalla. Hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki ja musiikkineuvoksen arvonimi.

Danny on ilmoittanut, että lokakuusta 2018 tammikuuhun 2019 ulottuva kiertue olisi hänen uransa viimeinen iso kiertueensa.

– On haikeaa ja vaikeaa luopua tästä kaikesta. Siksi tuntuu erityisen hyvältä saada Iskelmä-Finlandia juuri nyt, viimeisen täysimittaisen kiertueen alla, Lipsanen sanoo.

Aiemmin Iskelmä-Finlandia -palkinnon ovat saaneet Markku Aro (2017), Suvi Teräsniska (2016), Pate Mustajärvi (2015), Katri Helena (2014), Pave Maijanen (2012), Pepe Willberg (2011), Laura Voutilainen (2010), Charles Plogman (2009), Olli Lindholm (2008), Paula Koivuniemi (2007), Eino Grön (2006), Jari Sillanpää (2005), Matti ja Teppo (2004), Kari Tapio (2003), Marion Rung (2002) ja Antti Huovila (2001).

Palkinto jaettiin nyt 17. kerran. Iskelmä-Finlandiaa ei jaettu vuonna 2013..