Omenasato kypsyy tavallista aikaisemmin

Omenanviljelijä Simo Tommola muistelee, että koskaan aikaisemmin omananpoimintaan ei ole päästy heinäkuussa.

Lyhyet
Omenapuu
Tanja Heino / Yle

Omenat kypsyvät tänä kesänä useita viikkoja tavallista aikaisemmin. Esimerkiksi Tommolan tilalla Leivonmäellä aikaisimmat omenalajikkeet ovat jo myynnissä, pääsato valmistuu elokuun loppupuolella.

Omenanviljelijä Simo Tommola muistelee, että koskaan aikaisemmin omananpoimintaan ei ole päästy heinäkuussa.

– Ei koskaan olla heinäkuussa päästy poimimaan omenoita. Yleensä ensimmäisenä kypsyvä lajike Pirja alkaa elokuun puolivälin jälkeen, kertoo Simo Tommola.

Omenat ovat tänä kesänä hyvän laatuisia, esimerkiksi pihlajanmarjakoita ei ole esiintynyt omanapuissa.

– Tosi hyvän laatuisia ovat. Pikkuisen on rupea joissakin mutta ei sitäkään kovin paljon, arvioi Tommola.