Pojat pelastivat naisen vuolaana virtaavasta Kymijoesta – kaupunki palkitsi heidät 500 eurolla: "Raha menee lukiokirjoihin"

Pojat ovat hämmentyneitä saamastaan huomiosta.

Tosielämän sankarit
Eetu Laurinantti (vas.) ja Otto Huttunen pelastivat naisen virtaavasta Kymijoesta.
Sakari Saksa / Yle

Kotkalaispojat Otto Huttunen, 15, ja Eetu Laurinantti, 16, ovat saaneet paljon kiitosta ja huomiota kotikaupungissaan.

Syynä on poikien parin viikon takainen uroteko: he pelastivat naisen Kymijoesta. Pelastusoperaatio tapahtui vuolaana virtaavalla Langinkoskella.

– Olimme Eetun ja kahden muun kaverin kanssa uimassa mattolaiturilla. Näimme, että uimari roikkui kosken kivessä virtaavassa vedessä, Otto Huttunen kertoo.

Pojat kertovat, etteivät he epäröineet hetkeäkään, vaan lähtivät rohkeasti pelastusreissulle.

– Nainen alkoi huutelemaan jotain. En kuullut, mitä hän huusi. Pian huomasimme, ettei hän jaksa uida enää takaisin rannalle, Laurinantti kertoo.

Pelastettu oli ensimmäistä kertaa uimassa Langinkoskella

Poikien mukaan nainen tuntui olevan paniikissa.

– Eetu oli ensin kivellä, missä nainen roikkui. Eetu sai nostettua hänet ylös. Minä jäin juttelemaan naiselle, kun Eetu lähti etsimään rannalle turvallista reittiä, missä ei virtaa niin paljon, Huttunen kertaa tapahtumia.

Huttusen mukaan nainen kiitteli kovasti, kun hänet saatiin nostettua kivelle.

– Nainen kertoi olevansa ensimmäistä kertaa paikalla uimassa.

Pojat varmistivat, että nainen pääsee turvallisesti rannalle.

– Eetu löysi reitin aika nopeasti. Näytin naiselle reitin ja uin ensin itse Eetun luo. Katsoimme, että hän pääsee turvallisesti uimaan reittiä pitkin. Sitten ohjasimme hänet kävellen rantaan, Huttunen sanoo.

Tuntemattomat pysäyttävät kadulla

Kotkan kaupunki palkitsi pojat pelastustyöstä.

Kaupunginjohtaja Esa Sirviön mukaan kaksikko toteutti hienolla tavalla Kotkan uuden kaupunkistrategian mukaisia arvoja eli reiluutta, rakkautta ja rohkeutta. Sirviö ojensi torstaina Huttuselle ja Laurinantille Kotkan kaupungintalolla 500 euron suuruisen rahapalkinnon. Palkinto jaettiin tasan poikien kesken.

– Rahat menevät lukiokirjoihin, Laurinantti kertoo naurahtaen.

Poikien mukaan huomio tuntuu ihmeelliseltä.

– Tämä on vähän normaalista poikkeavaa. Meripäivilläkin tuntemattomat tulivat sanomaan, että oletteko te ne sankaripojat, Laurinantti kertoo.

Kaupunki on jo aiemmin ilmoittanut varaavansa muutama tuhat euroa palkintorahaa niille kotkalaisille, jotka omalla toiminnallaan tai ideoillaan tuovat esille Kotkan uusia arvoja.