Perheenäidit kyllästyivät odottamaan leikkipuiston rakentamista – päättivät rakennuttaa sen itse, mutta ensin piti sukeltaa suomalaisen byrokratian suohon

Siilinjärven Pöljän kyläyhdistyksen ponnistus on osoitus siitä, että isostakin urakasta voi selviytyä yhdessä.

kylät
Pikku-Marjan leikkipuisto.
Tällainen on Pöljän kyläläisten talkootyönä valmistunut Pikku-Marjan leikkipuisto. Puiston oli sovittava ulkonäkönsä puolesta kotiseutumuseon naapuriin.Anja Hiltunen / Yle

Leikkipuistoa ympäröivän lauta-aidan rako saa olla enintään 2,5 senttimetriä.

Tämä on yksi niistä loputtomista pienistä yksityiskohdista, jotka ovat tulleet parin viime vuoden aikana tutuksi Laura Tossavaiselle ja kolmelle muulle Pöljän kylän naiselle.

Tossavainen, Eija Savolainen ja Riina Pirskanen ja Merja Räisänen ovat neljän kyläaktiivin tiimi, jonka ansiosta Pöljällä on nyt aivan uusi leikkipuisto.

Kylällä on aina asunut lapsiperheitä, mutta oma leikkipuisto puuttui pitkään. Siilinjärven kunta ei halunnut rakentaa puistoa, koska kylän koulun ja päiväkodin pihalla oli leikkivälineitä ennestään.

– Niitä saa käyttää, kun koulut ja päiväkodit eivät ole auki. Eli se on aika rajallista, Tossavainen sanoo.

Tämä ei riittänyt kyläyhdistykselle, vaan se päätti lähteä toteuttamaan omaa leikkipuistoaan. Neljän työssäkäyvän perheenäidin iskuryhmä lupautui pyörittämään hanketta.

Se ei ollutkaan ihan pikkujuttu.

Lupa sille, ettei lupaa tarvita

Osalla naisista oli kokemuksia aikaisemmista hankkeista. Niistä he tiesivät, että kaikesta piti olla mustaa valkoisella. Mutta koska kukaan ryhmästä ei ollut aikaisemmin rakennuttanut mitään, osa leikkipuiston vaatimasta suunnittelusta tuli yllätyksenä.

Pelkästään leikkivälineisiin liittyvät tarkat direktiivit. Laite ei saa olla liian iso eikä liian pieni, mihinkään ei saa juuttua kiinni eikä kuristua, liian korkealta ei saa pudota eivätkä laitteet saa olla liian lähellä toisiaan.

Epätoivon hetkiä tuli, mutta niistä selvittiin toista tukemalla.

Laura Tossavainen

Leikkivälineet oli luonnollisesti kilpailutettava. Naapurissa kulkevan tien omistajaa oli kuultava, samoin viereisen rautatien. Viemäreiden, datakaapeleiden ja sähköjohtojen paikat oli selvitettävä. Ja koska leikkipuisto tuli kotiseutumuseon pihaan, tarvittiin Museoviraston koekaivaus ja kunnan ja museon lupa.

Kirjallinen lupa oli oltava siitäkin, ettei rakennuslupaa tarvita. Kirjailija Laura Latvalan perikunnalta pyydettiin lupa puiston nimeen. "Pikku-Marjan puisto" sai innoituksen Siilinjärvellä asuneen lastenrunoilijan klassikkoteoksesta.

Luvat, piirustukset ja budjetti oli oltava täysin valmiina ennen kuin varsinaista hankehakemusta päästiin edes aloittamaan – talkoiden järjestämisestä puhumattakaan.

Kunhan tämä päivä saadaan päätökseen, niin ehkä hetki huokaistaan.

Eija Savolainen

Tämän urakan neljän perheenäidin joukko selvitti töidensä ohella. Yhdellä heistä on maatila, toinen on kolmivuorotyössä, kolmas kaksivuorotyössä ja neljäs päivätyössä.

– Kyllä niitä epätoivon hetkiä tuli, mutta niistä selvittiin toista tukemalla. Kun yhdeltä loppui puhti, toinen tuli kaveriksi, Laura Tossavainen kertoo.

– Hakemuksia on kirjoitettu vapaapäinä ja työpäivinä iltaisin ja öisin.

Kyläyhdistys on raportoinut leikkipuiston rakentamisen vaiheita blogissaan täällä (siirryt toiseen palveluun).

Talkootyöllä paikattiin budjettia kymppitonnin edestä

Leikkipuistojen turvallisuustarkastuksia tekevästä PlayCare-palveluista kerrotaan, että Pöljän kyläyhdistyksen urakka rakennuttaa oma leikkipuisto ei ole mitenkään tavallinen juttu. Yleensä leikkipuistoja rakennuttavat julkiset tahot. Kun asialla ovat yksityiset toimijat, ne ovat yleensä taloyhtiöitä ja mittakaava on silloin pienempi.

Pöljän kyläyhdistys rakennutti uuden leikkipuiston hiukan alle 30 000 euron budjetilla. Leader-rahoitusta saatiin 17 000 euroa ja Siilinjärven kunnan avustusta 4 000 euroa. Kunta lupautui tulemaan vastaan sähkö- ja aurauskuluissa.

Rahoituksella hankittiin leikkivälineet Lappsetiltä ja varsinaiset rakennustyöt katettiin paikallisten asukkaiden ja yritysten työpanoksella. Kenenkään kyläläisen ei tarvinnut laittaa omaa rahaansa hankkeeseen, aikaa ja työpanosta sitäkin enemmän.

– Talkoissa oli kyläläisiä, joilla on rakennusmiehen koulutus. Sitten oli rekkakuski, maanviljelijä, urakoitsija ja joukossa taisi olla yksi liikenneopettaja ja analyytikko, Tossavainen muistelee.

"Ehkä hetki huokaistaan"

Viimeinen testi ennen puiston avaamista oli PlayCaren turvallisuustarkastus. Kyläläiset seurasivat jännittäen, kuinka tarkastaja mittaili hiekan syvyyksiä ja kävi läpi laitteiden asennusjälkeä.

– Yleensä leikkipuistoissa joudutaan puuttumaan turva-alustojen laajuuteen tai määrään, tai sitten asennusvirheisiin. Sinne tulee esimerkiksi kiinnijuuttumisvaara seinäelementtien väliin. Tai väline on asennettu liian korkealle, luettelee työpäällikkö Ari-Pekka Paksuniemi.

Pikku-Marjan puistossa huomautettavaa ei kuitenkaan löytynyt ja kyläläisten yhteisponnistus oli valmis avajaisiin. Ne koittivat elokuun ensimmäinen päivä. Talkooväelle ja muille tarjoiltiin lettuja ja omenapiirakkaa.

– Kunhan tämä päivä saadaan päätökseen, niin ehkä hetki huokaistaan, puuskahti Eija Savolainen avajaispäivänä Yle Kuopion radiohaastattelussa.

– Tämän jälkeen on vielä pientä viimeistelyä ja loppuraportoinnit, maksatukset ja muut. Siinäkin hommaa riittää.

Yksi kylän lapsista, 14-vuotias Sara kertoo jo käyneensä kokeilemassa uutta leikkipuistoa pikkusiskonsa kanssa. Heiltäkin Pikku-Marjan puisto saa hyvät arvosanat.

– Siellä on kaikki tarpeellinen, mitä leikkipuistossa pitää olla.

Pöljän kyläläisten urakka on osoitus siitä, että isostakin hankkeesta voi selviytyä yhdessä, jos yhteisöstä löytyy halua ja osaamista. Millaisia terveisiä Laura Tossavaisella on niille, jotka harkitsevat oman leikkipuiston perustamista kyläyhteisön voimin?

– Turvallisuus, raha ja tekijät. Eli ottakaa tarkasti selvää, mitä leikkipuistolta vaaditaan, tehkää tarkka budjetointi ja haalikaa talkoolaiset mukaan jo vähän etukäteen.