Valokuvaaja joutui onnettomuuteen ja lamaantui – valkoinen fasaani houkutteli hänet takaisin luontoon

Petteri Kauppiselle luonnossa liikkuminen ja kuvaaminen on henkireikä. Harrastus johdatti jopa kuvaamaan harvinaista sateenkaarta, joka näkyy vain kerran vuodessa. Sitä Kauppinen ei tiennyt, että valokuvaa käytetään myös terapiakeinona ammattimaisesti.

luontokuvaus
Petteri Kauppinen.
Kauppisen valokuvainnostus alkoi jo lapsuudesta, mutta vasta auto-onnettomuuden ja uupumuksen jälkeen harrastus alkoi rönsyilemään.Niko Mannonen / Yle

Auto kiitää mustassa syysyössä Laukaassa.

Sen kyydissä on Petteri Kauppinen, joka ei millään saanut unta kotonaan pitkään kertyneen työuupumuksen takia. Autossa kuitenkin ramasee niin mukavasti, että Kauppinen uinahtaa.

Seuraavaksi hän havahtuu siihen, että auto ajaa ulos tieltä.

Kyytiläiset päätyivät nopeasti päivystykseen.

Kaikki selvisivät hengissä ja ehjinä, mutta Kauppisen seuraava vuorokausi oli pelkkää mustaa.

Petteri Kauppinen
Kauppinen kuvaa mieluiten luonnossa, mutta ei ole sulkenut pois esimerkiksi henkilökuvaamista seuraavana kohteena.Niko Mannonen / Yle

Jo ennen onnettomuutta Kauppisen uni alkoi olla vähissä ja työelämä takkusi.

Laukaalainen Kauppinen läksi teini-iässä ammattikouluun opiskelemaan graafista alaa ja sai töitä tarrapainosta. Töitä hän oli painanut kouluajoista asti käytännössä tauotta ja edennyt jatkuvasti urallaan.

– Varoitusmerkit olivat ilmassa, mutta niitähän ei tahdo myöntää itselleen. Seuraavien tapahtumien aikana vasta tajusin itse, että kyse työuupumuksesta, Kauppinen toteaa nyt.

Unenpuutteesta seurasivat ärtymys ja kivut. Tehtäviä jäi suorittamatta, ja hän tunsi, kuinka voimavarat alkoivat olla vaarallisen vähissä.

– Luultavasti oireet ovat olleet masennusperäisiä. Se on konkretisoitunut jälkikäteen, Kauppinen arvioi.

Käänne tapahtui syysyönä vuonna 2011 ulosajo-onnettomuuden jälkeen.

Ruumiillisia vammoja ei jäänyt juurikaan muutamaa kosmeettista haittaa huolimatta. Sen sijaan henkisiä haavoja autossa olemisesta ja sen kyydissä uinahtamisesta jäi: Kauppinen ei enää nykyäänkään uskalla torkkua autossa.

Petteri Kauppinen
Petteri Kauppinen on tottunut kuvaamaan muita, ja linssin toiselle puolelle astuminen käytännössä ensi kertaa on uusi askel.Niko Mannonen / Yle

Kauppinen ei kyennyt lähtemään kotoaan ulos kahteen viikkoon onnettomuuden jälkeen. Koko eletty elämä ja kertynyt uupumus alkoi tuntua kysymysmerkiltä, joka vaati vastausta.

Mies joutui käymään itsensä kanssa ankaraa sisäistä vuoropuhelua. Tunteiden kirjo vaihteli häpeästä pelkoon ja inhoon, eikä niiden väliin mahtunut aurinkoisia ajatuksia.

– Se oli yksi herättävä asia: oli niin paha olla, että sattuu, Kauppinen kertoo.

Metsä houkutteli ulos yhä uudestaan

Onnettomuuden jälkeen alkoi vuosien kierre, jonka aikana Kauppinen ravasi lääkärillä. Avunsaanti oli Kauppisen mielestä vaikeaa, sillä kaikki kivut tulkittiin masennuksesta johtuviksi.

Itse olotilaan ei kuitenkaan tullut helpotusta, vaikka mies söi kuuliaisesti ison määrän ammattilaisten antamia erilaisia lääkkeitä.

Kotona vietetty aika kertyi.

Lopulta Kauppinen päätti kammeta itsensä ulos talosta ja lähteä kävelemään metsään vailla päämäärää.

– Minulla ei ollut kameraa mukana, enkä ollut edes tietoisesti tulossa metsästä takaisin. Ajattelin vain lähteä sinne ja katsoa, mitä siellä on, Kauppinen kuvailee.

Petteri Kauppinen koskimaisemassa.
Kuusaankosken maisemat ovat Kauppiselle erityisen rakkaita.Niko Mannonen / Yle

Mies päätyi kävelemään epämääräisen matkan tihkusateessa ja jäi värjöttelemään huonovointisena kuusen alle.

Yhtäkkiä Kauppisen edestä kulki täysin valkoinen fasaani.

Se pysäytti.

– Aloin ihmetellä, miten sellainen eläin pärjää luonnossa semmoisilla väreillä. Sitten käänsin ajatuksen niin, että ajatteleeko fasaani samoin minusta: miten tämä surullinen kaveri oikein pärjää täällä tihkusateessa? Kauppinen kuvailee.

Silloin jokin kääntyi Kauppisen ajatuksissa uusiin uomiin.

Hän päätti lähteä ulos yhä uudestaan ja uudestaan, ja törmäsi uudemman kerran valkoiseen lintuunkin.

Samalla hän tunsi ensimmäistä kertaa aikoihin jonkinlaisen onnen pilkahduksen: maailmassa on vielä jäljellä valokuvattavia kohteita.

Valkoinen fasaani.
Tämä metsässä harhaillut valkoinen fasaani on iso syy sille, että Kauppinen jaksoi lähteä uudestaan luontokuvausretkille.Petteri Kauppinen / munluonto.fi

Siitä ei ollut paluuta: kuvaamisen määrä alkoi rönsyillä, kun uusia kohteita tuntui olevan loputtomiin.

Tuo virta. Tuo koski. Tuo sateenkaari. Tuo kyykäärme.

Ulkona vietetty aika kasvoi ja Kauppinen tunsi, kuinka veri lähti taas kiertämään kipeässä kehossa.

– Luonnosta löytyi aina jotain uutta mihin perehtyä ja kuvata. Siitä lähti paranemisprosessi, Kauppinen kertoo.

Mies päätti jättää lääkkeet pois, sillä ei kokenut niitä itselleen toimivaksi keinoksi olon kohentamiseen. Niiden sijaan päätti tehdä luontovalokuvaamisesta itselleen kuntouttamismenetelmän.

– Menetelmä on mennyt omalla kohdallani todella hyvin. Painotan sanoja "omalla kohdallani", sillä kaikille ei välttämättä sovi jättää lääkitystä pois. Kivut voivat tulla takaisin, Kauppinen huomauttaa.

Valokuva on terapiaväline

Kauppinen jakaa elämänsä vanhaan ja uuteen elämään – ennen ja jälkeen onnettomuuden. Kuvien määrä räjähti, kun Kauppinen vietti aikaa ulkona etsien jatkuvasti uusia kohteita.

Sitä Kauppinen ei vielä tiennyt, että valokuvaaminen on paitsi keino itsensä kuntoutukseen, myös maailmanlaajuisesti ammattilaisten keskuudessa tunnettu terapiamenetelmä.

Silloin oivalsin, mikä voima valokuvaamisella voi olla muille kuin kuvaajalle.

Petteri Kauppinen

Kauppiselle valokuvaaminen on tapa hoitaa itseään, mutta Suomen valokuvaterapiayhdistyksen (siirryt toiseen palveluun) varapuheenjohtaja, psykoterapeutti Liisa Salmenperä kertoo, että ammattilaiset ovat käyttäneet Suomessa valokuvaamista psykoterapian rinnalla jo melkein 20 vuotta.

Menetelmä voi sisältää esimerkiksi kuntoutujan valokuvaamista eri ympäristöissä tai vaikka osana kuvakertomusta, tai kuntoutuja voi valokuvata itselleen tärkeitä kohteita osana paranemistaan.

Näissä tapauksissa valokuvaa menetelmänä käyttävä ammattilainen on käynyt erillisen koulutuksen, jotta voi ohjata asiakasta kuvaterapian kautta.

– Valokuva menee suoraan sieluun, Salmenperä toteaa.

Kuva nimittäin aktivoi muistijälkiä. Salmenperä kertoo, että esimerkiksi vanhuksille tehdyissä tutkimuksissa jo luontokuvien näkeminen rauhoittaa ihmistä, antaa myönteisiä mielikuvia ja jopa palauttaa mieleen tuoksuja metsästä. Se on siis erittäin tehokas kuntoutusväline.

– Valokuva viettelee aina seuraavaan kuvaan. Miellyttävien asioiden valokuvaaminen ja niiden katsominen rauhoittaa hermostoa ja laskee verenpainetta ja tuo tyytyväisyyden tunteen, Salmenperä summaa.

Hitonhaudasta löytynyt sateenkaari

Kauppiselle kuvaaminen on siis harrastuksesta lähtenyttä, itseparannukseksi muuttunutta toimintaa. Hän on jatkanut luonnossa liikkumista ja kuvaamista nyt seitsemän vuoden ajan.

Paranemisen alussa hän kuvasi vaikeissa olosuhteissa myöhäissyksyn sateessa.

– On ainakin omasta mielestäni haastavaa saada hieno kuva, kun syksy on syönyt lehdet puista, on märkää ja pimeää ja synkkää. Jokunen onnistuminen tuli, ja se antoi vähän voimaa ja intoa saada kuvat vielä paremmaksi seuraavalla kerralla, Kauppinen kertoo.

Pisaroita johon heijastuu sateenkaaren värit.
Kauppisesta tuntuu, että tietystä kulmasta katsottuna Hitonhaudalla voi suorastaan katsoa sateenkaaren sisään.Petteri Kauppinen / munluonto.fi

Erään kerran Kauppinen läksi jälleen lapsuuden patikkamaisemiin Laukaan Hitonhaudalle, jääkauden aikana muodostuneelle rotkolle. Rotkon seinämät ovat lähes 30 metriä korkeita, ja paikalla on myös pieni vesiputous.

Kevätauringon paistaesssa Kauppisen mieleen tuli, että veden ja valon yhdistelmä voisi saada aikaan sateenkaaren vesiputouksessa.

Hän päätti testata olettamustaan.

Sateenkaari HItonhaudalla.
Hitonhaudan sateenkaari yllätti Kauppisen: harvinainen ilmiö näkyy hänen tietojensa mukaan vain kerran pari vuodessa.Petteri Kauppinen/ munluonto.fi

Ensin hän lähestyi vesiputousta väärältä puolelta ja näki vain pisaroita.

Toisella puolella odotti kuitenkin palkinto: suoraan vesiputoukseen muodostui näyttävä sateenkaari, jota Kauppinen alkoi kuvata intohimoisesti.

Vuoden 2014 aikana hän kävi Hitonhaudalla 60 kertaa.

Valoilmiö on Kauppisen havaintojen mukaan harvinainen, sillä aurinko paistaa oikeassa kulmassa sateenkaaren muodostamiseksi vain parin tunnin ajan ja tiettyyn aikaan vuodessa.

Oikeasta kulmasta katsottuna hän kokee, että voi valokuvata suoraan sateenkaaren sisään.

– Hitonhaudasta on nyt muodostunut melko tärkeä paikka. Olen tutkinut joka kiven ja kannon, Kauppinen sanoo.

Valkoisen fasaanin paluu

Kuvan kuntouttavasta puolesta Kauppinen ei tiennyt etukäteen lainkaan, vaan asia selvisi työkokeilupaikassa, johon hänet pestattiin valokuvaajaksi.

Siellä hän pääsi avustamaan hankkeessa, jonka osallistujat otattivat itsestään merkityksellisiä kuvia ja joiden sisältöä purettiin ryhmän vetäjän johdolla.

– Silloin oivalsin, mikä voima valokuvaamisella voi olla muille kuin kuvaajalle.

Kauppinen ei ole koskaan ollut kuvauskohteena. Tätä artikkelia varten otetut valokuvat ovat ensimmäinen kerta, kun hän asettuu kuvattavaksi.

– On ollut todella vaikeaa itselle olla kuvattavana. Kamera nenän edessä on käsittämätön suojamuuri, ja sillä on ihan valtava vaikutus, hän arvioi.

Petteri Kauppinen kameran kanssa.
Kauppisen suosikkikohteita luonnossa ovat Hitonhaudan lisäksi muun muassa kyykäärmeet.Niko Mannonen / Yle

Kauppinen ei edelleenkään juurikaan pysty nukkumaan kotona. Sen sijaan täyteläisesti kuohuvan ja kohisevan kosken tai joen vieressä uni tulee viidessä minuutissa. Kauppinen on vienyt tänäkin kesänä makuupussin ja teltan luontoon monta, monta kertaa.

Tilanne on ollut sama pikkupojasta asti: Kauppinen pyöri jo metrin korkuisena pitkin jokia kalastamassa, ja nukkui silloinkin veden äärellä.

Samat kivut ja uniongelmat vaivaavat kuten ennenkin, mutta kuntouttaminen on toiminut. Kauppisella on nyt päämääriä: ottaa yhä enemmän ja parempia kuvia, hankkia kenties eräopaskoulutus jotta voisi viettää vielä enemmän aikaa luonnossa, ja valokuvata iso kyypesä keväthangella.

Lisäksi intoa olisi myös henkilökuvaamiseen, ja Kauppiselta onkin jo tilattu muutamia levynkansikuvia. Lisäksi hän on töissä Laukaan kunnalla projektityöntekijänä. Tarkoitus olisi tulevaisuudessa vetää esimerkiksi valokuvakerhoja tai -kursseja.

Yksi valkoinen fasaani ja metsäreissu sai aikaan ketjureaktion, joka auttoi Kauppista kuntoutumaan, selkeyttämään ajatuksensa ja keskittämään tarmonsa kuviin.

Kauppinen sai kuin saikin lopulta otettua kuvan albiinofasaanista erään kävelyretken aikana.

Pian selvisi, että kyseessä oli hänen naapurinsa kasvattama lintu, joka käyskenteli vapaana metsässä. Kun Kauppinen kyseli naapurilta linnun vointia, kävi ilmi, että se oli jo ehditty laittaa lihoiksi.

– Voisi sanoa, että minä kuntouduin, fasaani taas ei. Se on nykyään täytettynä naapurini lattialla, Kauppinen sanoo.

Hän nauraa hersyvästi päälle kosken pauhatessa taustalla.