Helsinki-Vantaalla evakuoidussa lentokoneessa ei merkkejä tulipalosta – OTKES tutkii vaaratilanteen

Koneessa oli pelastuslaitoksen tietojen mukaan kaikkiaan 140 ihmistä miehistö mukaan lukien.

onnettomuustutkinta
Tiedotustilaisuus koskien vaaratilannetta lentokentällä
Tiedotustilaisuus koskien vaaratilannetta lentokentällä

Onnettomuustutkintakeskus ei löytänyt tutkinnassaan evakuoidusta lentokoneesta tulipalon jälkiä. Sen mukaan savusta oli näkö- ja hajuhavaintoja usealla koneessa olleella ihmisellä.

– Koneen henkilökunta havaitsi ensimmäisenä savua matkustamossa, jonka jälkeen koneen kapteeni teki evakuointikäskyn. Koneen järjestelmät eivät reagoineet savuun, johtava tutkija Ismo Aaltonen Onnettomuustutkintakeskukselta sanoo.

OTKES on aloittanut alustavan tutkinnan. Päätökset varsinaisesta tutkinnasta tehdään ensi viikolla. Teknisen tutkinnan ohella OTKES selvittää muun muassa evakuoinnin sujumista.

Toistaiseksi onnettomuustutkijat eivät tiedä, mistä savu oli peräisin. Aaltosen mukaan savu oli peräisin lentokoneen sisältä. Koneen ulkopuolelta savu ei hänen mukaansa ainakaan tullut.

– Ei ole syytä myöskään epäillä, että savu olisi ollut lähtöisin matkustajista, todennäköisesti se oli peräisin itse koneesta, Aaltonen sanoo.

Prahaan lähdössä ollut Czech Airlinesin matkustajalentokone tyhjennettiin ihmisistä perjantaina iltapäivällä Helsinki-Vantaan lentokentällä savuhavainnon takia. Koneen tyhjennyksen myötä matkustajat siirrettiin busseilla lentoasemalle.

Koneessa oli pelastuslaitoksen tietojen mukaan kaikkiaan 140 ihmistä miehistö mukaan lukien.

Lue myös:

Lentokone evakuoitiin savuhavainnon takia Helsinki-Vantaalla – kyydissä 140 ihmistä