Israel pysäytti toisen Gazaan pyrkineen aktivistialuksen

Israelin laivasto kertoi lauantaina pysäyttäneensä Ruotsin lipun alla Gazaan pyrkineen aluksen.

Gazan kaista
Armeijan laiva ja aktivistialus merillä Gazan edustalla
Gazan saartoa on yritetty murtaa ennenkin. Vuonna 2016 Israelin armeija pysäytti Gazaan pyrkineen aluksen, joka oli osa kansainvälistä Freedom Flotilla -aktivistilaivuetta.EPA/MOHAMMED SABER

Israelin laivasto kertoi lauantaina pysäyttäneensä Ruotsin lipun alla Gazaan pyrkineen aluksen.

Freedom for Gaza -aluksen 12 aktivistia tavoittelivat yli kymmenen vuotta kestäneen Gazan kaistaleen saarron murtamista.

Gazan kaistaleella asuu palestiinalaisia. Israel on sulkenut Gazan maarajat pohjoisessa ja idässä ja kontrolloi Gazan ilma- ja meritilaa. Etelässä Egypti pitää Gazan-vastaista rajaa suljettuna.

Kartta Gazan alueesesta.
Yle Uutisgrafiikka

Viikko sitten sunnuntaina Israelin armeija pysäytti norjalaisaluksen, joka pyrki Gazaan.

Kumpikin alus onosa neljän aluksen ryhmää, joka lähti merille toukokuussa. Alukset ovat osa niin kutsuttua Freedom Flotilla -ryhmää eli vapauslaivuetta, joka pyrkii murtamaan Gazan saarron.

Ne ovat pysähtyneet useissa satamissa matkallaan, ja kaksi niistä jäi Palermon satamaan Sisiliassa.

Ruotsalaisalus siirrettiin Israelin Ashdodin satamaan, jonne myös norjalainen alus vietiin. Israelin armeija kertoi tiedotteessa aikovansa kuulustella aluksella matkanneita aktivisteja.

Israel on saartanut Gazaa vuodesta 2008. Saarrolla se sanoo estävänsä aseiden ja muun materiaalin kuljetuksen gazalaisille.

Eri aktivistiryhmät ja YK ovat vaatineet saarron poistamista humanitaarisista syistä. 80 prosenttia Gazan kaistaleen 2 miljoonasta ihmisestä sinnittelee humanitaarisen avun varassa.

Lisää aiheesta:

Polttopisteessä oleva Gaza on kuin Nurmijärven kokoinen avovankila – "Tulevaisuudessa näkyy vain pimeyttä", väkivaltaa todistanut Muhammed kuvailee

Gazan ja Israelin rajalla kuolee jatkuvasti mielenosoittajia – Tiesitkö tämän konfliktista?

Israelissa verisin päivä sitten vuoden 2014: Gazan rajalla yli 50 kuollut palestiinalaislähteiden mukaan

Analyysi: Gaza voi olla pian asuinkelvoton – uhka ajaa palestiinalaiset riitapukarit neuvottelupöytään

Lähteet: AFP