Paniikkikohtaus töissä oli viimeinen pisara: "Suututti ja itketti, että enkö ole tämän vahvempi"

Oma oravanpyörä on parempi kuin pakkotahtinen palkkatyö, toistuvien paniikkikohtausten takia yrittäjäksi heittäytynyt Liisa Koivisto sanoo.

paniikkikohtaus
Liisa Koivisto taluttaa hevosta maatilansa pihatiellä Torniossa.
Liisa Koivisto vaihtoi opettajantyön yrittäjyyteen paniikkihäiriön vuoksi. Nyt hän pyörittää pakopeliyritystä kotonaan Tornion maaseudulla.Antti Heikinmatti / Yle

Vuosi sitten Liisa Koivisto makasi työpaikkansa vessan lattialla jalat pystyssä ja yritti hengittää. Ahtaan wc-kopin laattalattia oli kylmä selän alla, sydän hakkasi. Tuntui siltä, että happi loppuu ja taivas putoaa niskaan.

Toimistohuoneen tietokoneella verkkoyhteyden päässä kansainvälinen oppijajoukko odotti alkavaksi koulutustilaisuutta sosiaalisen median sovellusten käytöstä yritysmaailmassa.

35-vuotias Koivisto työskenteli Lapin ammattikorkeakoulussa tietojenkäsittelyn ja yrittäjyyden tuntiopettajana. Työ tuntui mukavalta ja vakaalta, vaikka olikin määräaikainen. Sivutoimena hän oli mukana opiskeluaikana perustetussa ohjelmistoyrityksessä.

Kolmen lapsen äidin aikaa veivät myös karateharrastus sekä kotona maatilalla asustelevat kanit, kanat ja hevoset. Kuulostaa kiireiseltä ja stressaavalta, mutta Koivisto oli tottunut pitämään vauhtia.

Nyt vessan lattialla maatessaan hän luuli tulleensa hulluksi, vaikka oikeasti tiesikin, mistä on kyse. Paniikkihäiriökohtaukset olivat olleet poissa jo vuosia. Nyt ne olivat palanneet.

Kaksi kohtausta vuoden sisällä olivat viimeinen niitti sille, että Koivisto jätti opettajan työt ja harppasi yrittäjäuralle.

”Aloin vain kirkua suoraa huutoa silmät lasittuneena”

Ensimmäiset paniikkihäiriökohtaukset Koivisto sai lukioikäisenä ja sitten opiskeluaikana yliopistossa. Kohtauksen saattoi laukaista vaikkapa naulakosta eteisen lattialle pudonnut sateenvarjo.

Sitä hän säikähti niin, että alkoi kirkua suoraa huutoa silmät lasittuneena. Huolestunut mies yritti ravistella ja kysellä, mikä on hätänä.

– Se kesti kuulemma tosi kauan, Koivisto muistelee.

Kohtauksen kulusta Koivistolla ei ole mitään muistikuvia. Lopulta tilanne purkautui itkuna.

Myöhemmin paniikin saattoi laukaista osaamattomuuden ja riittämättömyyden tunne: vaihto-opiskelijana Pietarissa venäjäksi pidetty esitys Dostojevskista katkesi paniikkiin.

Aluksi Koivisto oli huolissaan ja kuvitteli olevansa ainoa, jolla on outoja kohtauksia. Paniikkihäiriöstä ei tuolloin vielä puhuttu niin paljon kuin nykyään.

– Ajattelin, että olen vain hullu ja se siitä, Koivisto muistelee.

Liisa Koivisto.
Antti Heikinmatti / Yle

Yliopistossa venäjän kieltä opiskellut Koivisto oli haaveillut opettajan urasta. Paniikkikohtaukset johtivat kuitenkin siihen, että suunnitelmat muuttuivat: hänestä tulisikin kääntäjä. Töitä olisi tarjolla vähemmän, mutta eipähän tarvitsisi esiintyä.

Koiviston muutettua Jyväskylästä Tornioon venäjän kieli jäi ja vaihtui it-alaan ammattikorkeakoulussa sekä ohjelmistoalan yrityksen perustamiseen opiskelukavereiden kanssa. Vuonna 2010 Koivisto yhtiökumppaneineen oli esittelemässä yrityksen kehittämää ohjelmistoa Maahanmuuttoviraston väelle.

Salissa istui parisataa pukuihmistä, kirkkaat valot loistivat vasten kasvoja.

– Aloin puhua yleisölle, mutta sitten vain yhtäkkiä tuli sellainen peura ajovaloissa -tunne. Muistan vain ne valonheittimet sieltä lavalta.

Jähmettyminen oli totaalinen. Suusta ei tullut sanaakaan. Yhtiökumppani lavalla katseli häntä hermostuneena.

Koivisto ei tajunnut kuka on, eikä ymmärtänyt, miksi seisoi siinä missä oli. Yhtiökumppani jatkoi puhetta yleisölle, kunnes loputtoman pitkiltä tuntuvien minuuttien jälkeen lukko aukesi ja Koivisto pystyi jatkamaan esitystä.

Paniikkihäiriö voi sulkea neljän seinän sisälle

Paniikkihäiriöstä puhutaan, kun ihminen kokee toistuvasti voimakkaita ahdistuskohtauksia, joihin voi liittyä esimerkiksi sydämen rytmihäiriöitä, hyperventilaatiota, pahoinvointia, jopa kuristumisen tunteita.

– Pahimmillaan paniikkihäiriö voi olla jopa invalidisoiva ja työkyvyttömyyteen johtava sairaus, Oulun yliopistollisen sairaalan apulaisylilääkäri ja psykiatri Riikka Roisko sanoo.

Ahdistusoireet käyvät rajoittaviksi, kun elämä järjestetään niiden välttelemiseksi.

Ahdistusoireet käyvät rajoittaviksi erityisesti silloin, kun elämä järjestetään niiden välttelemiseksi. Kohtausten pelossa asioita jätetään tekemättä, kunnes pelottavia ja ahdistavia asioita on niin paljon, että ei uskalleta lähteä neljän seinän sisältä.

– Ongelma ei ole vältettävissä käyttäytymisessä sinänsä, vaan siinä että aletaan pelätä kohtauksia ja liitetään ne asioihin, joihin ne eivät välttämättä liity, Roisko sanoo.

Paniikkihäiriöön, kuten moniin muihinkin mielenterveyden ongelmiin, liittyy myös häpeän tunteita. Kohtauksista kärsivä voi pelätä muiden reaktiota niin paljon, että eristäytyy sosiaalisesti.

Koivistokaan ei aluksi uskaltanut puhua vaivastaan.

– Puhuin kohtauksista vain mieheni kanssa. En uskaltanut aluksi kertoa edes äidille ja isälle, Koivisto muistelee.

Paniikkihäiriön hoitoon määrätään samoja lääkkeitä kuin esimerkiksi masennuksen hoitoon. Myös psykoterapiaa käytetään hoitomuotona omahoidon lisäksi.

Roiskon mukaan paniikkihäiriön omahoitona käytetään valitettavan usein myös alkoholia. Erityisesti miehillä päihteiden ongelmakäytön taustalla voi olla muun muassa hoitamattomia ahdistusoireita, kuten paniikkihäiriötä.

Huurteinen lyhty, taustalla keltaovinen, punainen tallirakennus.
Antti Heikinmatti / Yle

Kuva opettajan työstä oli liian ruusuinen

Tornion vuosina Liisa Koiviston kiire ei hirveästi helpottanut. Ammattikorkeakoulun viimeisen tentin Koivisto suoritti viimeisillään raskaana. Tentistä tuli 2/3, lapsi syntyi pari viikkoa myöhemmin.

Koti Koivistolle, hänen miehelleen ja kolmelle lapselle löytyi Mustajärveltä, reilun 30 kilometrin päästä kaupungista, metsän halki polveilevan soratien varresta.

Töitäkin ilmaantui, kun Koivistoa pyydettiin vetämään kursseja Lapin ammattikorkeakoululle. Koivistoa opettajuus jännitti, mutta hän arveli siitä selviävänsä – reiluun kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä esiintymistilanteisiinkin oli joutunut jo tottumaan.

– Ajattelin, että muutamista kursseista nyt selviää vaikka päällään seisten.

Aluksi työ tuntui kivalta ja helpolta: osa-aikaisena työ koostui vain kurssien pitämisestä ja suunnittelemisesta – palaverirumbaa ei ollut. Vähä vähältä paineet kasvoivat, kun työ muuttui täysipäiväiseksi.

Kalenteri alkoi täyttyä palavereista ja iltatunneista. Opetussuunnitelman muutokset lisäsivät paineita. Kurssien suunnittelu, karate, lepääminen – kaikkeen ei millään tuntunut jäävän aikaa. Koivisto keskusteli iltakurssien karsimisesta esimiehensä kanssa.

Hän toki tiesi opettajantyön vaihtelevuuden: kun kursseja on paljon, on työtäkin ylen määrin. Alalla työskentelevät tuttavat olivat lohduttaneet, että ensimmäiset kaksi vuotta ovat pahimmat.

Keväällä 2017 paniikkihäiriö muistutti taas itsestään. Kesken työpäivän lauennutta kohtausta seurasi viikon sairausloma.

Liisa Koivisto istuu kani sylissään.
Antti Heikinmatti / Yle

Katastrofi iskee maanantaina

Elokuussa Koivisto oli palannut töihin kesälomaltaan ja esimies kutsui tiimin koolle. Palaverissa oli määrä käydä läpi syksyn opetettavat kurssit.

– Silloin kuitenkin kerrottiin, että toivestani huolimatta minullakin olisi kursseja myös illalla. Väkeä on niin vähän, että kukaan ei voi valita, sanottiin.

Paniikkikohtausta edeltänyt maanantaipäivä viime vuoden lokakuussa oli erityisen hankala. Palaveria palaverin perään kahdeksasta neljään, päälle iltaopetukset viidestä yhdeksään.

Ennen viime vuotta paniikkikohtaukset olivat pysyneet poissa jo vuosikausia, mutta nyt väsymystä kertyi ja stressi kasvoi.

Käytin kohtauksiin määrättyä lääkitystä opettajana ollessa, että selvisin siitä loppuajasta.

Liisa Koivisto

Tiistaiaamun Snapchat-webinaarin oli sovittu alkavan kymmeneltä. Nyt työpiste oli tyhjä, Koivisto makasi vessan lattialla ja yritti hengittää. Kollegat kiirehtivät hänen luokseen rauhoittelemaan ja kyselemään vointia.

– Tuntui tosi epäreilulta. Suututti ja itketti, että enkö ole tämän vahvempi.

Lopulta Koivisto onnistui soittamaan projektipäällikölle, että ei mitenkään pysty vetämään koulutustilaisuutta. Tämän oli kerrottava Skype-yhteyden päässä odottavalle yleisölle, että webinaari joudutaan siirtämään. Koivisto itse soitti lääkärille.

Lääkäri kirjoitti Koivistolle päivän sairauslomaa. Seuraavana päivänä hän palasi töihin.

Käsilaukussa turvana oli kohtauksiin määrätty lääkitys.

– Käytin sitä opettajana ollessa, että selvisin siitä loppuajasta. Otin sitä pari kertaa ennaltaehkäisevästi.

Työt opettajana saivat jäädä joulukuussa 2017. Viime ajat kuluivat kohtauksia vastaan taistellen.

Oravanpyörä ehkä, mutta oma

Opettajantyön sivussa Liisa Koivisto oli kehitellyt yritysideaa maatilapakopelistä. Siinä talliin rakennettuun pelihuoneeseen suljettu pelaajajoukko pyrkii ratkaisemaan vihjeiden perusteella arvoituksia päästäkseen ulos. Opettajan töiden lopettamisen vuoksi yritysidean piti kuitenkin kantaa päätoimeksi asti.

Yritys saikin vauhdikkaan startin. Peli sai huomiota alan harrastajien parissa ja pelaajia saapui jopa satojen kilometrien päästä Lappiin vain Koiviston peliä kokeilemaan. Myös paikalliset tuntuivat innostuvan ideasta.

Koivisto löysi myös yhtiökumppanin yrityksen toimitusjohtajaksi. Elämän leppoistaminen ei ole Koiviston juttu, joten Open Escape -yhtiölle lähdettiin tavoittelemaan laajenemista – aluksi muualle Suomeen, myöhemmin ulkomaillekin.

Kesällä Koivisto teki yhtiökumppaninsa kanssa reilun parin tuhannen kilometrin markkinointikiertueen keskustellakseen yritysideasta siitä kiinnostuneiden maatilayrittäjien kanssa. Tällä hetkellä ketjuun kuuluu Koiviston oman yrityksen lisäksi yksi maatila.

Alun jälkeen maatilapakopeliyritys ei kuitenkaan ole tuottanut ihan toivotulla tavalla. Koivisto päättikin syksyllä ryhtyä sivutoimiseksi karaoke-emännäksi, koska työtä voi tehdä pakopeliyrityksen ohessa.

Suunnitelmissa on vielä kouluttautuminen personal traineriksi. Yrittäjäjärjestötkin ovat kosiskelleet Koivistoa mukaan toimintaansa.

Kuulostaa siltä, että Koivisto on hypännyt oravanpyörästä vain joutuakseen toiseen. Mutta kuten hän itse sanoo, tämä on hänen oma oravanpyöränsä. Hän ei aio luovuttaa tai ryhtyä elämään hiljaista, rauhallista elämää.

Liisa Koivisto maatilapakopelihuoneessaan entisessä navetassa. Kanat juoksentelevat lattialla.
Kanat, kanit ja hevoset ovat Liisan "pakopelinäyttelijöitä".Antti Heikinmatti / Yle

Vauhdikasta ja tasapainoista elämää

Kesken haastattelun Koiviston puhelin soi. Soittaja on Koiviston ystävä ja karateopettaja, jonka kanssa hän on lähdössä Ruotsin Göteborgiin karate-maratonille. Sen aikana ei juuri nukuta – sen sijaan vuorokauden aikana on kymmenen tunnin–puolentoista treeniä ja sata treeniottelua.

Leiriponnistus jännittää, mutta riskejä on otettava, jos niitä aikoo hallita. Jos valvominen käy ylivoimaiseksi, on vain nukuttava, sen Koivisto jo tietää.

– Olen tosi ylpeä itsestäni, että osaan nykyään valvoa öitä. Tuntuu tosi pieneltä jutulta, mutta se on minulle itseni kehittämistä.

Avain itse kehitetyistä kiireistä selviämiseen on oman kehon kuunteleminen.

– Haluan testata omia rajojani, koska olen itse ainoa, joka voi ne tuntea, Liisa Koivisto painottaa.

Koiviston ajatus itsensä ”siedättämisestä” paniikkihäiriötä laukaisseille asioille voi olla hyvä omahoidon tapa, vahvistaa Oulun yliopistollisen sairaalan apulaisylilääkäri, psykiatri Riikka Roisko. Altistamista käytetään myös osana kognitiivista psykoterapiaa, jolla paniikkihäiriötä hoidetaan.

– Yksin ei kuitenkaan kannata kamppailla vuosikausia, vaan jos aina vain ahdistaa, kannattaa kääntyä ammattilaisten puoleen, Roisko muistuttaa.

Eikä sarjayrittäjän arki lopulta tunnu Koivistosta niin stressaavalta kuin se ehkä kuulostaa.

Kiirettä toki riittää yhä perheen kolmen lapsen, yrittäjyyden ja tulevien personal trainer -opintojen parissa. Hoidettavia eläinystäviäkin on yksi enemmän, sillä tilalle on tänä vuonna tullut uusi hevonen.

Opettajantöiden lopettamisen jälkeen Koivisto on kuitenkin kokenut elävänsä paljon seesteisempää elämää kuin ennen. Hän nauttii siitä, että voi olla kotona, kun lapset lähtevät kouluun ja päiväkotiin. Iltapäivällä Koivisto on vastassa, kun lapset tulevat kotiin.

– Koen, että elämä on nyt paljon rauhallisempaa kuin silloin opettajana ollessa. Nyt voin suunnitella aikatauluni itse ja elää tasapainoisempaa elämää, Koivisto sanoo.