"Olemme varauksettomasti uskollisia Israelin valtiolle" – Israelissa druusit osoittivat mieltään uutta lakia vastaan, joka korostaa maan juutalaista luonnetta

Israelin vähemmistöt kokevat uuden lain syrjivän ei-juutalaisia kansalaisia.

Israel
Druusien mielenosoitus
Druusit osoittivat lauantaina 4. elokuuta mieltään Tel Avivissa kiisteltyä lakia vastaan, joka korostaa Israelin valtion juutalaista luonnetta.Abir Sultan / EPA

Kymmenet tuhannet druusit kokoontuivat lauantaina Tel Avivin keskustaan osoittamaan mieltään uutta lakia vastaan, jonka he sanovat tekevän heistä toisen luokan kansalaisia.

Druusit puhuvat arabiaa, mutta noudattavat omaa islamista poikkeavaa uskontoa.

– Haluamme samat kansalaisoikeudet. Uuden lain tarkoituksena on jakaa yhteiskunta eri ryhmiin, 32-vuotias Chalifa Chalifa kertoi.

Chalifa on palvellut Israelin armeijassa, kuten 80 prosenttia kaikista druusimiehistä.

– Palvelemme Israelia. Meillä ei ole mitään juutalaista valtiota vastaan, hän korosti.

Mielenosoituksessa heilutettiin kahta lippua rinta rinnan: druusien viisiväristä tunnusta yhdessä Israelin sinivalkoisen lipun kanssa.

Mielenosoittajat pitelivät kylttejä, joissa luki hepreaksi, englanniksi ja arabiaksi "Olemme kaikki veljiä. Olemme kaikki samanarvoisia" ja "Oikeutta kaikille".

Mielenosoitus kuvattuna ilmasta Tel Avivissa
Arviolta 50 000 ihmistä osallistui lauantain mielenosoitukseen Tel Avivissa.Abir Sultan/EPA

Vain juutalaisille itsemääräämisoiekus

Israelin parlamentti hyväksyi heinäkuussa kiistellyn lain, joka korostaa voimakkaasti Israelin valtion juutalaista luonnetta.

Lain mukaan vain juutalaisilla on oikeus toteuttaa kansallista itsemääräämisoikeutta Israelin valtiossa.

Maan salaisen palvelun Mossadin entinen johtaja Tamir Pardo on kuvaillut uutta kansallislakia vääryydeksi, joka kohdistuu 20 prosenttiin kansasta, kertoo Saksan yleisradioyhtiö ARD (siirryt toiseen palveluun).

– Olemme varauksettomasti uskollisia Israelin valtiolle. Silti se ei näe meitä samanarvoisina kansalaisina, druusien hengellinen johtaja sheikki Muafak Tarik sanoi puheessaan 50 000 mielenosoittajalle Tel Avivissa.

Israelissa elää arviolta 130 000 druusia.

Mielenosoituksen järjestivät armeijassa palvelevat druusit

Lauantain mielenosoituksen kutsuivat koolle Israelin armeijassa palvelevat druusit. Druusit suorittavat asepalveluksen Israelin armeijassa, toisin kuin Israelissa elävät kristityt ja muslimivähemmistöt.

Druusit ovat myös perinteisesti uskollisia Israelin armeijalle ja Israelin valtiolle.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on perustanut erityisen komitean arvioimaan druusien oikeuksien toteutumista uuden lain puitteissa.

Korjattu klo 11.43: Tel Avivia kuvattiin aiemmin Israelin pääkaupungiksi.

Lisää aiheesta:

Uusi laki korostaa Israelin valtion juutalaisuutta – arabia menettää asemansa virallisena kielenä

Israelissa kiistellään rukouskutsujen rajoittamisesta

Näkökulma: Arvotaan parhaiten sopiva uskontokunta

Lähteet: AFP