Helteet ovat lisänneet ilmoituksia autoon jätetyistä lemmikeistä Oulussa

Lemmikin jättäminen kuumaan autoon on eläinsuojelurikos.

Oulu
Koira istuu kuljettajan paikalla autossa.
Kuvituskuva.Kay Nietfeld / EPA

Kesäkuun alusta elokuun alkuun Oulun poliisille on tullut 25 ilmoitusta autoon jätetyistä lemmikeistä. Näiden lisäksi poliisille on tullut 15 neuvontapuhelua, jotka eivät ole kuitenkaan nousseet poliisille tehtäväksi asti.

Oulun poliisilaitoksen komisario Tarmo Kangastalo kertoo, että lämmin ajanjakso lisää ilmoituksia, mutta useimmiten lemmikkien omistajat ymmärtävät kuumuuden vaikutuksen eläimille.

– Ilmiö on marginaalinen, mutta tapauksista ei kuitenkaan näytetä pääsevän eroon, Kangastalo sanoo.

Lemmikin jättäminen kuumaan autoon on eläinsuojelurikos. Etenkin koirat ovat alttiita saamaan lämpöhalvauksen kesäkuumalla. Koirat saavat lämpöhalvauksen huomattavasti helpommin kuin ihmiset, sillä ne eivät kykene hikoilemalla ihon kautta säätelemään elimistönsä lämpöä.

Se, että lemmikille jätetään vettä tarjolle tai auton ikkunat auki, ei auta. Suljetussa autossa lämpötila saattaa nousta muutamassa minuutissa kymmeniä asteita.

Oulun Poliisin tietoon ei ole tänä kesänä tullut kuumuuden vuoksi autoon menehtyneitä lemmikkejä.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)