Norsunluurannikon ex-presidentin vaimolle armahdus

Simone Gbagbo tuomittiin reilut kolme vuotta sitten 20 vuodeksi vankeuteen valtiollisen turvallisuuden vaarantamisesta. Häntä syytettiin myös sotarikoksista.

Norsunluurannikko
Simone Gbagbo.
Simone Gbagbo (toinen oikealta) pidätettynä 23. helmikuuta 2015.Legnan Koula / EPA

Norsunluurannikon entisen presidentin Laurent Gbagbon puoliso Simone Gbagbo on saanut armahduksen nykyiseltä presidentiltä Alassane Ouattaralta.

Simone Gbagbo tuomittiin reilut kolme vuotta sitten 20 vuodeksi vankeuteen valtiollisen turvallisuuden vaarantamisesta. Häntä syytettiin myös sotarikoksista, mutta maan oikeusistuin kumosi syytteet viime vuonna.

Syytteet koskivat väkivaltaisuuksia, jotka puhkesivat Norsunluurannikolla vuoden 2010 loppupuolella, kun vaalit nykyiselle presidentille Alassane Ouattaralle hävinnyt Laurent Gbagbo kieltäytyi luopumasta vallasta.

Seuranneissa levottomuuksissa kuoli noin 3 000 ihmistä.

Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC Haagissa aloitti vuonna 2016 oikeudenkäynnin Laurent Gbagboa vastaan. ICC on halunnut tuomioistuimen eteen myös ex-presidentin puolison, mutta Norsunluurannikko on kieltäytynyt luovuttamasta Simone Gbagboa.

Lähteet: STT, AFP, Reuters