Forssaan saapuneet linja-autot vetivät herra Positiivisen ilmeen vakavaksi kolme vuotta sitten

Forssan seudun vuoden 2018 Positiivisimmaksi valittu Olli Salo muistaa yhä syksyn kolme vuotta sitten. Silloin alati iloisena tunnettu mies meni hiljaiseksi. Forssaan tuli yhtäkkiä useita linja-autoja, joista purkautui paljon turvapaikanhakijoita.

vapaaehtoistyö
Mies seisoo kadunvarressa auringonpaisteessa
Olli Salo valittiin yleisöäänestyksellä Forssan seudun Vuoden positiivisimmaksi. Hän tekee paljon vapaaehtoistyötä.Eeva Hannula / Yle

Forssa – Se oli monille vapaaehtoisille rankkaa. Ensin käytiin päivällä töissä ja illalla hoidettiin vielä näitä turvapaikanhakijoita. Takki oli monilla aivan tyhjä.

Näin muistelee forssalainen Olli Salo syyskuun 13. päivää vuonna 2015, kun kaupunkiin saapui yhtäkkiä useita bussilasteja turvapaikanhakijoita. Heidät majoitettiin entiseen Rantasipi-hotelliin.

Paikalliset SPR:n vapaaehtoiset olivat uuden edessä. SPR:n Helsingin piiri ilmoitti forssalaisille, että hoitakaa tämä.

– Olimme ihan hakusella, että mitä pitää tehdä ja kuinka. Kaikilla meillä oli kuitenkin kova yritys saada ihmiset majoitettua sekä järjestettyä ruokaa ja toimintaa.

– Olimme ihan hakusella, että mitä pitää tehdä ja kuinka.

Olli Salo

Salo muistelee, että vapaaehtoiset pyörittivät turvapaikanhakijoiden majoituskeskukseksi muuttunutta vanhaa hotellia peräti kolmen viikon ajan ennen kuin ammattilaisia saatiin apuun.

Rantasipistä turvapaikanhakijat siirrettiin myöhemmin toiselle puolelle kaupunkia perustettuun keskukseen, jossa he viettivät vuoden päivät.

Osa heistä jäi Forssaan, mutta suurin osa siirtyi muualle.

Outo olo seistä valomeressä

Olli Salo tunnetaan Forssassa hyvin, sillä on tehnyt pitkään pyyteetöntä vapaaehtoistyötä muun muassa partiossa ja SPR:ssä. Tämän kaiken hän tekee yleensä hymy huulillaan.

Viime perjantaina Olli Salo valittiin Forssan seudun vuoden 2018 Positiivisimmaksi ihmiseksi.

Kun Olli Salo viime perjantai-iltana seisoi Forssan torilla, isolla esiintymislavalla spottivalojen loisteessa, oli hänellä epätodellinen olo. Holjat-kaupunkifestivaaleille saapunut juhlakansa odotti Kaija Koon shown esityksen alkamista, mutta sitä ennen Forssan seudun Nuorkauppakamari halusi palkita Salon.

Olli Salo oli yleisöäänestyksessä päihittänyt seudun musiikkivaikuttajan Natalia Maltizovan, Hakkapeliitta-tapahtuman keskeisen taustavaikuttajan Mari Rauhaniemen sekä paikallisen teatterin monitoimimiehen Matias Pynnösen.

Perjantaina lavalla seisoneella Olli Salolla riitti halaajia ja onnittelijoita.

Ystävätoiminnan käynnistys vaati sitkeyttä

Nyt muutaman päivä tittelin jakamisen jälkeen mies jo toivoo leijumiselleen loppua. Avuntarvitsijoita nimittäin kaupungissa riittää. Lähellä sydäntä on nyt SPR:n ystävätoiminta. Sitä Salo yritti vuosikaudet saada käyntiin Forssassa.

Yhtä usein yritykset kuivuivat kokoon.

– Kunnes viime keväänä yhtäkkiä kaikki palaset loksahtivat paikalleen. Nyt meillä on ystävätoimintaa Forssassa ja Humppilassa, Salo iloitsee. Valtaosa autettavista on ikäihmisiä, mutta parhaillaan sopivaa ystävää etsitään myös yhdelle nuorelle.

– Käymme heidän luonaan keskustelemassa, ulkoilemme, käymme kaupassa ja torilla sekä toimittelemme asioita.

Salo muistuttaa, ettei SPR:n ystävä kuitenkaan tee mitään autettavan puolesta, vaan on tukena ja mukana.

– Vaikka olisi kuinka halu auttaa toista, mutta aina se ei vaan onnistu.

Olli Salo

Monilla apua tarvitsevilla on kynnys avata kotiovensa tuntemattomalle ihmiselle, mutta pelkkä keskustelukaverin saaminen voi katkaista tehokkaasti yksinäisyyden kierteen.

Aina eivät kemiat kuitenkaan kohtaa.

– Kaikki eivät tule kaikkien kanssa toimeen. Vaikka olisi kuinka halu auttaa toista, mutta aina se ei vaan onnistu. Silloin täytyy vaihtaa toinen henkilö auttamaan sitä avuntarvitsijaa, myöntää Olli Salo.