Sanna Ukkola: Miksi vahvaa naista vihataan?

Naisen oletetaan edelleen olevan hymyilevä, kiltti, pehmeä ja empaattinen. Jos hän ei tähän taivu, hän herättää osassa meistä suunnatonta raivoa.

Yle Blogit
Sanna Ukkola
Yle Uutisgrafiikka

Tunnettu feministi Saara Särmä kirjoitti hiljattain kolumnin (siirryt toiseen palveluun) siitä, kuinka häntä – ja monia muita feministejä – yritetään vaientaa vain sen takia, että he puhuvat heille tärkeistä asioista julkisesti.

Särmä kertoi saavansa julkisten esiintymisten ja kirjoitusten jälkeen kehotuksia tappaa itsensä ja toiveita siitä, että hänet raiskattaisiin. Linkitin Särmän kolumnin twiittiin ja – ei kovin yllättävää – anonyymit äärioikeistotrollit kiiruhtivat heti paikalle lokakommentteineen.

Olen seurannut pitkään vierestä kaverini, toimittaja Jessikka Aron kokemaa paskamyrskyä, lokaamista ja uhkailua netissä. Anonyymit miehet jatkavat Aron kimppuun käymistä kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen netin vihasivustoilla kuin pahimmat koulukiusaajat. Tai noh, koulukiusaajat käyvät uhrinsa kimppuun yleensä sentään kasvotusten – nämä anonyymit piiloutuvat nimimerkkien taakse.

Nimimerkkien touhu on ihan sitä itseään: uuninpankkopoikien pelkoa ja silkkaa naisvihaa. Joukolla käydään nimettömyyden suojista yhteiskunnallista ääntä käyttävän naisen kimppuun tohkeissaan kuin ensimmäisen pornolehtensä löytäneet finninaamaiset koulupojat. Siinä on jotain hyvin perverssiä.

Särmässä ja Arossa ärsyttää se, että he eivät istu perinteiseen naiskuvaan. Särmä puhuu feminismistään avoimesti, kutsuu itseään läskiaktivistiksi ja kritisoi miehistä hegemoniaa. Aro luennoi ympäri maailmaa, kirjoittaa parhaillaan kirjaa Venäjän trolleista ja käy oikeutta MV-lehteä vastaan.

Nämä naiset eivät vaikene, vaikka netti-idiootit tekisivät mitä.

Mutta naisten aliarvioimiseen eivät syyllisty pelkästään elämässään syrjäytyneet miehet. Myös naiset - myös feministeiksi itseään nimittävät naiset – osaavat oikein hyvin toisten, omaan ideologiaan sopimattomien naisten kyykyttämisen ja vihanlietsonnan. Samalla he kaventavat itse julkista tilaa, joka naisille sallitaan. Katsokaa vaikka myrskyä, joka somessa repeää joka kerta, kun Ulla Appelsin julkaisee uuden kolumnin. Tai kun Susanna Koski esiintyy televisiossa liian “ylimielisesti”.

Ongelma on se, että naisille sallittu julkinen tila on huomattavasti miesten tilaa kapeampi.

En pidä naiskorttien heiluttelemisesta. En pidä siitä, että naisia uhriutetaan, me emme ole mitään uhreja. Uskon myös, että naisten ja miesten pitää tulla toimeen samoilla areenoilla, ja naisten pitää kestää kritiikkiä siinä missä miestenkin.

Mutta todellinen ongelma on se, että naisille sallittu julkinen tila on huomattavasti miesten tilaa kapeampi. Naisen pitää edelleen taipua yhteiskunnan meille määrittelemiin ahtaisiin normeihin. Naisen pitää olla hymyilevä, kiltti ja pehmeä, sirosti sipsutteleva äitihahmo tai lehtien palstoilla miehestään tai lapsistaan puhuva hengetär.

Jos nainen ei näihin normeihin taivu, jos hän on aggressiivinen, tekee paljon töitä tai ei hymyile nätisti – hän herättää edelleen osassa kansaa suunnatonta raivoa.

Tätä on tutkittukin. Esimerkiksi Arizonan yliopistossa tehdyn tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) perusteella naisten vihamielisyys kääntyi heitä vastaan, mutta miehet pystyivät vihan avulla suostuttelemaan muut puolelleen. Työpaikalla assertiivista ja dominoivaa naista pidetään helposti sosiaalisesti kömpelönä, hankalana tyyppinä. Mieheltä taas odotetaan dominoivaa, vahvaa käytöstä.

Kun 24-vuotias Ronja Salmi nousi Suomen merkittävimpien kulttuurivaikuttajien joukkoon Helsingin kirjamessujen johtajaksi ja kertoi hurjasta työtahdistaan Hesarin haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), hän sai netissä paheksunnan aallon: uupumus ja loppuunpalaminen odottivat kommentaattoreiden mukaan nurkan takana – ja paikkansakin hän sai tietysti vain sen takia, että oli nuori nainen.

Saman koki Marimekon henkilöstöjohtaja Tanya Strohmayer, joka kertoi haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) kymmentuntisesta työpäivästään ja siitä, kuinka paljon hän työskentelee vapaa-ajallakin. Some täyttyi pahastuneista kommenteista – Strohmayerin terveyttä ja mielenterveyttä kyseenalaitettiin, hänet julistettiin huonoksi johtajaksi.

Ehkä karuin kohtaamani esimerkki vahvan naisen pelosta on yhdysvaltalainen tv-juontaja Megyn Kelly. Hän edustaa vahvan naisen tyypeistä kaikkein vihatuinta: hänessä yhdistyvät huippumallin ulkonäkö, korkea älykkyysosamäärä ja bulldogin ärhäkkyys.

Yhdysvaltain presidentin masinoima vihakampanja Kellyä kohtaan oli jotain sanoinkuvaamatonta: Trumpin kannattajat kävivät sankoin joukoin toimittajan kimppuun (siirryt toiseen palveluun) jokaisella vastaantulevalla foorumilla. Lopulta hän joutui palkkaamaan henkivartijan.

Ehkä naisten pitäisi suhtautua sovinistiseen vihapostiin kuten seksipositiivisuuden sanansaattaja Iris Flinkkilä omilla FB-sivuillaan (siirryt toiseen palveluun) julkisessa päivityksessään kuvaa: “Staying fabulous, ärsyttävän kauniina, viisaana, upeena ja päräyttävän kuumana, enkä ole muuten menossa yhtään minnekään. Meitä ei hiljennetä. Me huudetaan kovempaa. Ollaan entistä viisaampia, loogisempia ja oikeudentuntoisempia.” Word!

Sanna Ukkola

Kirjoittaja on Ylen juontaja ja sanomalehtitaustainen toimittaja, jonka kirjoituskaipuuta blogit lieventävät. Livenä lempeämpi kuin kolumninsa.