Äiti toi pikaromanssista alkunsa saaneen vauvan isän kihlajaisiin – avioliiton ulkopuolella syntyneellä oli aikanaan karu alku

Ei ollut äitiä, joka olisi voinut elättää. Ei ollut isää, joka olisi uskonut omakseen. Tästä tilanteesta oli Eeva-Liisa Polson aloitettava elämänsä.

adoptio
Eeva-Liisa Polso adoptiovanhempiensa kanssa Vetelissä.
Eeva-Liisa Polso adoptiovanhempiensa kanssa Vetelissä 1950-luvulla.Eeva-Liisa Polson kotialbumi

Eeva-Liisa Polson tarina alkaa vuodesta 1945, jolloin hänen äitinsä, karjalaisneito, osuusliikkeen myyjätär, oli tavannut komean lappilaisen rakuunan. Tämä tapahtui Pirkanmaalla Viialassa tangon pyörteissä.

Eeva-Liisa syntyi kaksiviikkoisen romanssin hedelmänä. Avioton lapsi oli tuohon aikaan katastrofi, ja heitä oli tilaston mukaan vain kuusi prosenttia kaikista syntyneistä. Nykyisin tilanne on toinen, ja kaksi viidestä lapsesta syntyy avioliiton ulkopuolella.

1940-luvulla avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia oli väestömuutostilaston mukaan vain kuusi prosenttia kaikista syntyneistä.

Äidin isälle suvun kunnia oli tärkeä. Kotiin ei olisi äpärälapsen kanssa tulemista, oli äidille sanottu.

– Et ole enää meidän lapsemme.

Lapin rakuunapojan kotiväki taas oli joutunut evakkoon Sallan Vuorikylältä, kun koti jäi Venäjän puolelle. Eeva-Liisan äiti oli kuitenkin saanut uuden paikan Pohjanmaalla Himangalla selvitettyä.

Draamaa kerrakseen

Eräänä päivänä äiti oli kääräissyt nelikuisen vauvansa vilttiin ja lähtenyt viemään tyttöä tämän isälle. Äiti oli matkustanut pitkän matkan junalla Etelä-Karjalasta Keski-Pohjanmaalle Kokkolaan ja astui lopuksi bussista Himangan Torvenkylälle. Sieltä hän löysi talon, josta uskoi lapsen isän löytyvän.

Tämä löytyikin – viettämästä kihlajaisia uuden morsiamensa kanssa.

Äiti oli mennyt tupaan, ojentanut käärön lapsen isälle ja sanonut, että tässä on sinulle tyttö.

Minulla ei ole mitään paikkaa, mihin minä sen vien, eikä mitään, millä minä sitä elätän.

Eeva-Liisa Polson äiti

– Minulla ei ole mitään paikkaa, mihin minä sen vien, eikä mitään, millä minä sitä elätän.

Isä oli ollut kauhuissaan ja kieltäytynyt ottamasta vauvaa vastaan. Hän oli vedonnut siihen, ettei edes tiedä, kenen lapsi on – hänen ei ainakaan... Uusi morsian oli itkenyt: Ethän jätä!

Talon vanha emäntä oli puuttunut tilanteeseen, lyönyt kepillä lattiaan ja komentanut kaikki olemaan hiljaa.

– Minä vien nyt tämän naisen kamariini ja selvitän jutun. Jos sinä tämän lapsen hylkäät ja se on sinun, et ikimaailmassa saa omaa tyttölasta, oli vanha emäntä ennustanut vauvan isälle..

Lopputulos oli, että äiti lähti ja vauva jäi. Isä oli lähtenyt ovet paukkuen pois ja sanonut, ettei tule takaisin, ennen kuin rääpäle olisi pois talosta.

Kuka ottaisi kiltin tytön?

Tapahtuman jälkeen ilmestyi Keskipohjanmaa-lehteen ilmoitus: Kiltti tyttölapsi annetaan omaksi – nimimerkillä Koditon.

Ensin ei ollut ottajia, mutta sitten tuli Vetelistä pariskunta, joka kyseli äidin ja isän ominaisuuksia.

Lopputuloksena laitettiin vauva polkupyörän telineelle pärekoriin ja pitkä matka kotiin Vetelin Patanaan alkoi.

Nykyään matka vie autolla puolitoista tuntia, mutta kuinka raskas se lienee ollutkaan 1940-luvun teillä polkupyörän kyydissä. Kotikylää lähestyttäessä joku olikin luullut, että sianporsas se korissa isolla äänellä vinkui. Eeva-Liisa pääsi kuitenkin kotiin, ja elämä vakiintui.

Tarkkailuasemissa

Viisivuotiaana tyttö oli adoptioisänsä kanssa hakemassa juhannuskoivuja. Silloin isä istutti hänet kannon nokkaan ja kertoi, että Eeva-Liisa on erikoinen pikkutyttö, sillä hänellä on kahdet vanhemmat. Nyt hänellä on kuitenkin koti Vetelissä heidän luonaan.

Polson mukaan varhaislapsuus ja tausta ovat vaikuttaneet hänen elämäänsä. Eeva-Liisa muistaa seurailleensa nuorena tarkasti, miten muut häneen suhtautuivat.

Vetelissä olisi pitänyt olla hiljaisempi, mutta olin vähän tällainen räpätäti, joka tykkää puhumisesta.

Eeva-Liisa Polso

Hänen karjalais-lappilainen temperamenttinsa oli erilaista kuin ympärillä olevien.

– Vetelissä olisi pitänyt olla hiljaisempi, mutta olin vähän tällainen räpätäti, joka tykkää puhumisesta.

Koulussa käsityötunnit olivat kauhistus. Opettajakin tiuskaisi kerran, ettei ollut tumpelompaa tyttöä nähnyt. Eipä olisi uskonut, että myöhemmin Eeva-Liisa tekisi tilaustyönä neuleita käsityöliikkeisiin ja mallineuleita Novitalle ja opettaisi pitkään posliinimaalausta.

Eeva-liisa nuorena
Eeva-liisa nuorenaEeva-Liisan albumi

Sukuyhteydet poikki

Adoptiovanhemmat vaativat, että tyttö ei saisi olla yhteydessä äitiinsä tai sisarpuoliinsa. Tämä oli aivan tyypillistä tuohon aikaan, sillä näin ajateltiin suojeltavan sekä lasta että vanhempia.

Eeva-Liisa Polso muistaa kohdanneensa biologisen äitinsä kerran pikkulapsena, kun tämä tuli yllättäen kylään. Toinen tapaaminen oli aikuisena, jolloin Eeva-Liisa sanoi, ettei voi adoptiovanhempiensa määräyksestä olla häneen yhteydessä.

– Se oli oikeastaan aika dramaattinen juttu. Asuttiin molemmat Kokkolassa – äiti toisella, minä toisella puolen kaupunkia.

Jälkikäteen Eeva-Liisaa harmitti, oliko ollut tässä asiassa liian "nössö". Hän oli vielä aikuisenakin totellut adoptioisäänsä, minkä takia yhteyksiä äidin puolen seitsemään sisarpuoleen ei syntynyt. Heidät hän tapasi vasta perunkirjoituksessa äitinsä kuoltua.

Vasta kuusikymppisenä Eeva-Liisalle selvisi, että isän puolen sukua oli Lapissa.

Lapista löytyi sielunmaisema

Eläkeiän kynnyksellä Eeva-Liisa lähti ystävän houkuttelemana ensimmäistä kertaa Lappiin.

– Oi, oi, oi, olin vain henkäillyt Pudasjärven tiellä. Juuan riippusillalla tuli vahva tunne, että tämä Lappi kuuluu minun elämääni!

Eeva-Liisa Polso muotokuvassa
Eeva-Liisa Polso, nykyinen Lapin tyttö.Kauko Keränen

Tulihan sitä lisää, tuli muutto pohjoiseen Pelkosenniemelle. Eeva-Liisa osti tietämättään talon samalta seudulta, jossa sukua oli. Löysi tämän jälkeen tätinsä ja sai yhteyden kolmeen velipuoleensa. Hän on tavannut heidät, ja yksi heistä on melkein saman ikäinen kuin Eeva-Liisa ja tullut läheiseksi..

– Meillä on ihan samanlaiset silmätkin!

Nyt Eeva-Liisa Polso on ollut lappilainen jo kahdentoista vuoden ajan. Hän on kirjoittanut värikkään elämänsä muistiin omakustanteeksi. Nyt kuuluu tyytyväisyys äänessä. Hän on löytänyt sinne, jonne ei edes tiennyt kaipaavansa.

– Tuntureilla on luonto ja korkeammat voimat niin lähellä.