Kaverukset piirsivät tupakkiaskiin hahmotelman huvipuistosta ja pistivät rahansa laitteisiin: "Tuo vuoristorata on meikäläisen Vantaan kämppä”

Avajaispäivästä saakka Nokkakiven matka on ollut yhtä vuoristorataa, mutta sitä se on muillakin huvipuistoilla.

huvipuistot
Mies seisoo maailmanpyörän edessä.
Lauri Vartiainen on lapsuudestaan saakka ollut huvipuistoja rakastava hurjapää. Vuonna 2007 hän perusti yhtiökumppaninsa kanssa sellaisen itse. Videolla hän kertoo, mitä olisi tehnyt, jos ei olisi laittanut omaisuuttaan huvipuistoon.

Puistomaisemasta kohoavat värikkäät laitteet – sellaiset, joita muistaa nähneensä lapsuuden huvipuistoissa tai jenkkielokuvissa.

Rautaportin takana on kaarisilta. Polku risteytyy auringossa solisevan suihkulähteen kohdalla, jonka takaa paljastuu pensaslabyrintti.

Näky on juuri sellainen, jonka Lauri Vartiainen ja Markku Hakola piirsivät tupakkiaskin kanteen istuessaan entisen työpaikkansa saunatiloissa Vantaalla.

Huvipuisto
Tämä näkymä avautuu Nokkakiven porteilta. Moni ei uskoisi, että vielä vähän yli vuosikymmen sitten vehreän puiston paikalla oli hiekkakenttä.Niko Mannonen /Yle

Jos vaatii kanttia istahtaa vuoristoradan kyytiin, vaaditaan sitä myös oman huvipuiston perustamiseen. Kymmenistä tuhansista euroista miljooniin kohoavat laiteinvestoinnit maksavat itsensä takaisin hitaasti neljän vuodenajan maassa, jos ikinä.

Silti Vartiainen ja Hakola toteuttivat unelmansa ja tulivat perustaneeksi oman puiston.

Aamulla Lievestuoreella sijaitseva Nokkakiven huvipuisto on vielä hiljainen. Ei vuoristoradan kolinaa, ei naurua, ei hattaran tai popcornin tuoksua.

Kaiken keskellä seisoo Lauri Vartiainen. Mies, joka on pistänyt rahansa valtaviin laitteisiin ja hiekkakentän muovaamiseen vehreäksi huvipuistoksi.

– Tuo vuoristorata on meikäläisen Vantaan kämppä. Sillä rahalla se ostettiin, mies sanoo.

Vartiainen myöntää olevansa hurjapää – pähkähullukin kaiketi. Ei sen väliä.

Itse hän kutsuu huvipuiston tarinaa hankkeeksi, jonka hyvä onni hylkäsi totaalisesti.

Maaginen Linnanmäki: "Huvipuisto oli omituinen, mutta hirmu kiehtova"

Oli vuosi 1972. Vartiainen ei ollut vielä edes 7-vuotias, kun hän tutustui ihmeelliseen huvipuistomaailmaan. Lievestuoreella syntynyt ja Saarijärvellä koulutaipaleensa aloittanut poika tuijotti näkyä silmät ymmyrkäisinä ja into kutitti vatsanpohjaa.

Värivaloja! Musiikkia! Karuselleja! Linnanmäki oli kuin uusi maailma.

– Olihan se maaginen paikka. Huvipuisto oli omituinen, mutta hirmu kiehtova miljöö. Sillä tiellä ollaan edelleen, hän muistelee silmät tuikkien.

maailmanpyörä
Nokkakiven maailmanpyörä on jenkkimallia ja valmistettu vuonna 1970.Niko Mannonen / Yle

120 senttimetriä pitkä poika pääsi tuolloin nauttimaan Suihkion vauhdeista ja seikkailemaan Satulaaksoon.

– En muista, pääsinkö legendaariseen puiseen vuoristorataan vielä ensimmäisellä kerralla, mutta ainakin jo toisella vierailulla.

Pieni poika ei meinannut saada hurvittelusta kyllikseen, eikä ole saanut vielä tänäkään päivänä.

Vartiainen kävelee jäätelökioskin ja vuonna 1999 Yhdysvalloissa valmistetun Kanoottijoen ohi ja katsoo portille päin. Asiakkaita ei vielä näy, mutta muutamat työntekijät saapuvat avaamaan kioskeja.

Hän ohittaa matkallaan pienille huvipuistokävijöille tutun mittataulukon, eikä enää tarvitse varvistaa päästäkseen hurjimpiin vekottimiin.

Vielä on tunti siihen, että portti avataan. On uusi päivä ja uusi mahdollisuus.

Mitä jos?

Mahdollisuus. Siltä kuulosti aikoinaan myös oman huvipuiston perustaminen.

Elekroniikkasuunnittelijana toiminut Vartiainen ja mekaniikan moniosaaja Hakola keräsivät peliautomaatteja yhdessä jo vuonna 1995.

Kahta vuotta aiemmin he perustivat parin muun työkaverinsa kanssa elektroniikkaa valmistavan Bellingham Oy:n, jonka kautta he paiskivat hommia viikonloppuisin ja iltaisin. Päätyö oli kokonaan muualla.

Vartiainen kiersi samalla Suomen huvipuistoja aktiivisesti ja kirjasi niiden tietoja perustamalleen huvipuisto.net (siirryt toiseen palveluun) -sivustolle.

– Tuolloin internet oli vielä nuori, eikä useilla huvipuistoilla ollut ollenkaan sivuja. Huvipuisto.netistä tuli puolueeton esittelysivu, jossa esiteltiin laiteita.

Lapsia huvipuistolaitteessa
Lauri Vartiaisen mukaan Nokkakivestä erityisen tekee se, että kohde sopii hyvin pienimmille huvittelijoille. Joka toinen kesä investoidaan lapsille sopiviin laitteisiin.Niko Mannonen / Yle

Vuosien myötä myös peliautomaatteja, flippereitä ja kolikkopelejä kertyi varastoon sievoinen määrä. Vartiainen ja Hakolasaivat halvalla sellaisia koneita, jotka vaativat kunnostamista.

Miehet ahersivat laitteiden kimpussa yömyöhään. Korjaamisen ohessa rupattelu vei aina samaan pisteeseen: oman huvipuiston perustamiseen.

He halusivat tehdä monta asiaa toisin kuin isot esikuvansa, jotka tuntuivat 2000-luvun kynnyksellä ostavan laitteita enimmäkseen hurjapäisille teineille ja unohtavan lapsiperheet laitevalintoja tehdessään.

Vartiaisen mielestä puistojen muuttuessa niistä katosi myös tunnelma. Vanha tuhottiin uuden tieltä.

Painekattilan pelastusoperaatio ja ensimmäinen kyyti

Unelmasta tuli silti totta vähän kuin vahingossa. Tykkimäen huvipuisto luopui vuonna 2003 Painekattilasta, tai RoundUpista, kuten laite silloin tunnettiin.

Hakola ja Vartiainen huomasivat olevansa keskellä pelastusoperaatiota. Vartiaisen mielestä laite oli legendaarinen, sillä se oli pyörittänyt hurjapäitä jo Tykkimäkeä ennen isommissa huvipuistoissa, Linnanmäellä ja Särkänniemessä. Se oli pakko saada.

Huvipuistolaite pyörii
Painekattila, eli RoundUp, oli Nokkakiven yrittäjien ensimmäinen laite. Laite on valmistettu Hollannissa vuonna 1959.Niko Mannonen / Yle

Kun laite oli kuljetettu pois Vaasasta varaston pihaan, miehet raapivat päätään ja tajusivat olevansa ison huvipuistolaitteen omistajia. Tykkimäen huolto-organisaatio kertoi, kuinka Painekattila tulisi kasata.

Pian päätettiin, kumpi uusista omistajista ottaa ensimmäiset vauhdit laitteessa.

– Kyllä se olin minä. Se oli ihan mielenkiintoista. Siinä ei olisi ollut kenellekään vastuussa, jos jotain olisi sattunut. Syyllinen olisi itse joutunut pulaan, Vartiainen kertoo.

Niin ei kuitenkaan onneksi käynyt. Laite purettiin, mutta samalla miehet tiesivät, että päätös on tehty.

– Ajattelimme, että nyt meidän on pakko lähteä rakentamaan huvipuistoa, ja se on laitettava äkkiä pystyyn. Muuten olemme jo vanhoja patuja, emmekä ehdi toteuttaa hanketta.

Bellingham Oy:stä, josta Vartiainen omistaa 82 prosenttia ja muut kolme osakasta jokainen kuusi prosenttia, tuli kaiken muun ohessa huvipuistoa pyörittävä yritys.

Yrityksen kassasta löytyi myös alkupääoma.

– Emme koskaan ottaneet palkkoja tai osinkoja. Enimmäkseen niillä rahoillahan tämä on rahoitettu.

2000 tainta hiekkakentälle

Vartiainen muistaa nelostien varressa tököttävän valtavan kiven, jolle joku oli maalannut silmät ja suun. Hahmon nokka kohosi näyttävänä kohti taivasta. Pienenä poikana se piti bongata takapenkiltä joka kerta, kun auto kiisi tutun maamerkin ohi.

Mitä olisikaan tuo poika sanonut, jos kotikuntaan olisi kohonnut huvipuisto?

Syksystä 2003 kevääseen 2004 Vartiainen etsi yhtiökumppaninsa kanssa paikkaa huvipuistolle. Miehet halusivat sijoittaa sen valtaväylän varrelle.

Lopulta puisto päätettiin rakentaa vilkkaan pysähdyspaikan, Laukaanhovin, eli silloisen Lasilandian viereen. Myöhemmin se osoittautui virheeksi.

Mies seisoo kiven edessä
Nokkakivi, tai paikallisten nenäkiveksi kutsuma maanmerkki, antoi nimen myös huvipuistolle.Niko Mannonen / Yle

Kesällä 2004 tehtyjen tonttikauppojen jälkeen suunniteltiin, mallinnettiin ja rakennettiin.

Tontti oli puhdasta hiekkakenttää, jolla kävi tuulen aikana sankka pöläkkä.

– Teimme vähän toisin kuin muut puistot. He hakkaavat metsää ja pistävät siihen asfalttikentän. Me otimme hiekkakentän ja teimme siihen puutarhan.

Kentälle istutettiin parituhatta pensaantainta ja ainakin sata puuta.

– Hirveä urakkahan se oli. Ensimmäisenä kaivettiin tienpohjat, että minne suunnilleen pistettäisiin mitäkin. Kyllähän tämä ensimmäisenä kesänä näyttikin aika aneemiselta.

Laitteita oli avajaiskesänä kymmenkunta. Yrittäjät aikoivat hankkia niitä lisää ainakin yhden kesässä.

Viimeiset laiteasennukset olivat valmiina avajaiskesänä 2007. Puisto ei ollut täysin valmis vielä avajaistenkaan aikaan 15. kesäkuuta.

Vuodet yhtä vuoristorataa

Se päivä oli farssi. Vartiaisenkaan mielestä avajaisia ei voisi edes hyvällä tahdolla kutsua onnistuneiksi.

– Täällä oli vielä paljon keskeneräistä. Tietysti tulevaa ennakoiden se oli synkkä sadepäivä, ikään kuin silloin olisi jo aavistettu kohtalomme, että säiden kanssa on aina taisteltu, Vartiainen sanoo.

Ensimmäisenä kesänä kävijöitä oli 10 000, eli puolet vähemmän kuin toivottiin. Myös vieressä oleva Laukaanhovi aloitti uuden omistajan myötä mahalaskun.

Tuoreet huvipuistoyrittäjät eivät olisi selvinneet ilman yrityksensä muuta toimintaa, elektroniikkalaitteiden myymistä ulkomaille.

Kesä 2008 oli vielä sateisempi. Samalla Suomessa räpiköitiin laman kourissa.

Vuonna 2009 kävijätavoite alittui jälleen, mutta määrä kasvoi edellisistä vuosista niin, että asiakkaita oli 15 000.

Siitä alkoi pieni, mutta tasainen kasvu. Kolme vuotta myöhemmin, 2012, kävijöitä oli 30 000. Seuraavana vuonna Nokkakiven yrittäjät ostivat Laukaanhovin ja rakensivat huvipuistoon kummituslinnan. Investoinnit kannattivat, sillä kävijöitä oli 34 000.

Seuraavat kesät olivat pettymyksiä, mutta Nokkakivi ei ollut ainoa, joka kärsi. Muun muassa Wasalandia lopetti toimintansa kesään 2015. Viimeisenä kesänä Wasalandiassa kävi vain 26 000 asiakasta. Tänäkin päivänä turisteja tervehtii entisen ilakointipaikan tilalla oleva aavekaupunki.

Mies vuoristoradassa
Lauri Vartiainen ajaa itse huvipuistolaitteilla enää harvemmin. Vuoristorata Cyclon tuli Nokkakiveen Wasalandiasta.Niko Mannonen / Yle

Wasalandian vuoristorata sen sijaan on edelleen käytössä, mutta sen paikka on Nokkakivessä. Vartiainen myi sen ostamista varten Vantaan asuntonsa. Vuoristoratakesän 2016 heinäkuussa satoi yhteensä 12 päivänä. Jokainen voi siis laskea, maksoiko jätti-investointi itseään samana kesänä. Ei maksanut, ei.

– Nämä kaksi viimeistä kesää ovat olleet todella haasteellisia. Viime kesää ei ollut olemassakaan, ja nyt mentiin toiseen ääripäähän. Kun on ollut valtavan kuuma, ei päästä kummoisiin kasvulukemiin.

Nyt puistossa on pitkälle toistakymmentä laitetta ja lisäksi muun muassa pelihalli, mörkömetsä sekä lammasaitaus.

Loppukauden ajan puisto on auki enää viikonloppuisin. Kävijämäärät jäävät Vartiaisen arvion mukaan todennäköisesti viime vuoden lukemiin, eli 40 000 kävijään. Kesäkuu näytti vielä 30–40 prosentin kasvua, mutta heinäkuussa helle muutti suunnan.

Vartiainen nostaa käden varjostamaan silmiään ja tiiraa taivaalle. Sääennusteiden lukeminen on huvipuistoyrittäjän ilo ja kauhu. Kuluvan viikon tiistaina puisto oli auki viimeistä arkipäivää ennen koulujen alkamista.

– Tästä saattaa tulla hyvä päivä, mies sanoo toiveikkaana.

– Onni on aina hylännyt meidät kelien suhteen, mutta kyllähän jossain vaiheessa auringon pitää alkaa paistaa risukasaan. Mielellään ei kuitenkaan niin paljon kuin tänä kesänä.

Talvi on huvipuistoyrittäjälle pitkä.

– Ei ole kurjempaa näkyä kuin huvipuisto talvella, Vartiainen päivittelee.

"Tälle alalle on hankala tulla"

Mikä sitten tekee huvipuistoyrittäjyydestä niin hankalaa? Lyhyt kesä ja ilmasto? Liika tarjonta?

Suomen huvipuistoyhdistyksen puheenjohtaja ja Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin sanoo, että alalle, saati sitten tuntuviin tuottoihin ei pääse kiinni helposti tai ainakaan nopeasti.

– Alkuinvestointi on iso. Siksi tälle alalle on hankala tulla, Adlivankin toteaa.

Jo yksittäisten laitteiden hinta voi nousta helposti jopa sadoista tuhansista miljooniin. Jotta yksittäisen laitteen hinta tulee katetuksi, saa myydä paljon lippuja.

Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin
Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin sanoo, että kuluvan kesän kuumuus on verottanut myös Linnanmäen kävijämääriä.Jari Kovalainen / Yle

Huvipuistojen kiinteät kulut ovat kovat, ja palkkakulut kohoavat helposti tuntuviin summiin. Laitteet eivät pyöri itsestään. Mitä enemmän laitteita on, sitä enemmän tarvitaan myös henkilökuntaa.

Nokkakivellä on kesän aikana 30–45 työntekijää, kun taas esimerkiksi Särkänniemellä sesongin vilkkaimpaan aikaan henkilöstön määrä oli viime kesänä 487 henkilöä (siirryt toiseen palveluun) (Särkänniemen verkkosivut).

Nokkakivi on yksityisessä omistuksessa ja toimii yrittäjäpohjalta. Linnanmäen taas omistaa yksityinen Lasten Päivän Säätiö ja PowerParkin Lillbackan perheyhtiö. Kouvolan Tykkimäkeä ylläpitää Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy ja Särkänniemen toimintaa pyörittää Tampereen Särkänniemi Oy, joka on Tampereen kaupungin omistama matkailuyhtiö.

Adlivankin sanoo, että maan huvipuistot pääsevät kannattavuuden rajan yli vaihtelevasti, ja syy siihen on huvipuistojen pääomasidonnaisuus.

– Väitän, että vain pari isointa huvipuistoa ovat aidosti kannattavia, Adlivankin sanoo.

Ihmisiä Linnanmäen Hurjakuru-koskenlaskuradalla
Huvipuiston tunnelma ei synny pelkistä laitteista. Siihen tarvitaan omaleimaisuutta.Jari Kovalainen / Yle

Näillä hän tarkoittaa Tampereen Särkänniemeä sekä johtamaansa Linnanmäkeä.

Huvipuistojen lisäksi on kiertäviä tivoleja, puuha- ja seikkailu- sekä sisäaktiviteettipuistoja. Nakertavatko ne toistensa leipää? Adlivankinin mukaan ainakaan huvipuiston pahin kilpailija ei ole toinen huvipuisto.

– Kyllä se tässäkin tilanteessa on kotisohva ja muut vapaa-ajanviettomahdollisuudet. Erilaisia puistoja tarvitaan, ja niille on kysyntää. Parhaimmassa tapauksessa monipuolinen tarjonta ruokkii koko alaa.

Pelkillä laitteilla ei Adlivankininkaan mielestä onnistu rakentamaan puiston tunnettavuutta ja vetovoimaa niin, että kävijä tulee hurvittelemaan toistamiseenkin.

Jos kävijä muistaa pelkät laitteet, eikä sitä, kävikö Särkänniemessä vai Linnanmäellä, on menty harhaan. Tarvitaan siis omaleimaisuutta.

– Haasteita riittää. Oikea menestyksen mittari on se, miten puisto erottuu palveluillaan ja tunnelmallaan. Kopioimalla se ei onnistu, hän sanoo.

Joillekin asioille ei vain voi mitään, ja suurin niistä on sää. Kuluvan kesän kuumuus on osittain karkottanut asiakkaita Linnanmäeltäkin.

– Kolme aikaisempaa kesää olivat koleita, tämä taas liian kuuma, Adlivankin sanoo.

Yrittäjä tekisi kaiken uudelleen

Kun kylillä alettiin huhuta pysyvän huvipuiston saapumisesta Laukaan kuntaan Lievestuoreelle, eivät kaikki olleet yrittäjän puolella tai tukena. Vartiainen koki puiston saaneen lähialueiden skeptikot liikkeelle.

– Minä kuulin sivusta, että tuo puisto tule pysymään kauaa hengissä. Nyt tässä on jo 12 kesää pysytty, joten eivät he ihan oikeassa olleet, Vartiainen sanoo tyynesti.

Avovaimokaan ei ymmärrä miehensä huvipuistovillitystä. Mies itsekin myöntää, että kahden miehen visio oli järjetön.

– Lähdimme rahoittamaan tätä puistoa hyvin vaatimattomista lähtökohdista. On pitkä matka siihen, että investoinnit saadaan joskus takaisin.

Mies törmäilyauton kyydissä.
Törmäilyautoissa törmäily on kielletty, mutta silti se on puiston suosituin laite. Ratarakennus on puiston omaa suunnittelua ja tuotantoa. Autot on valmistanut vuonna 1982 saksalainen Ihle.Niko Mannonen / Yle

Vastoinkäymisistä huolimatta takana ja vielä edessäkin oleva työn määrä ei hirvitä. Tätä hän haluaa eniten maailmassa.

– Kyllähän tämä raha olisi riittänyt siihen, että nuorena olisi voinut jäädä eläkkeelle ja lähteä itse kiertämään maailman huvipuistoja. Nyt ne rahat menivät tähän puistoon.

Yrittäjä sanoo oppineensa huvipuistoprojektin aikana enemmän kuin koko aikaisemmassa elämässään yhteensä.

Silti, jos Vartiainen voisi matkustaa ajassa taaksepäin, päätös huvipuiston perustamisesta ei olisikaan enää läpihuutojuttu.

– Jos minulla olisi tämä tietämys kaikki mukana, niin tekisin kaiken uudelleen. Mutta jos lähdettäisiin nollasta, hyppäämällä kylmään veteen: tuskin.

"Tavallisetkin ihmiset pystyvät toteuttamaan järjettömän isoja unelmia, jos..."

Nokkakiven huvipuisto nousi tänä kesänä kärkisijoille, kun keskisuomalaiset perheet listasivat lähialueen parhaita lomakohteita.

VR:n kyselyssä selvitettiin sekä lähikohteita että valtakunnallisia suosikkikohteita. Keski-Suomessa lasten listan ykkönen oli Laajavuoren seikkailupuisto ja vanhempien Nokkakiven huvipuisto, joka sijoittui lasten listalla toiseksi.

Se lämmitti Vartiaisen sydäntä.

– Kyllähän se tietysti sellainen taistelumoraalin kohottaja oli. Olemme tehneet oikeita asioita. Nyt toivotaan, että se alkaa realisoitua kävijämäärissä. Kyllähän meillä tietenkin aina käy isoihin poikiin verrattuna vähän väkeä, mies sanoo.

Hän kuitenkin uskoo edelleen puiston kävijämäärien nousuun. Vartiaisen mukaan puisto erottuu massasta vanhanajan tunnelmallaan ja koko perheelle sopivilla laitteellaan.

Lapsia maailmanpyörässä
Tämän kauden viimeinen arkiaukiolopäivä oli aurinkoinen, muttei liian kuuma.Niko Mannonen / Yle

Mutta ne säät. Niihin ei voi vaikuttaa jatkossakaan. Nyt kuitenkin paistaa aurinko. On lämmin, muttei liian kuuma ja aurinko heijastuu laitteiden kiiltävästä pinnasta. Täydellistä, sanoisi huvipuistoyrittäjä.

– Joka kerta kun tulee sadepäivä, mennään siihen aallonpohjaan. Sitten kun tulee hyvä päivä, ja tulee kauheasti väkeä, ollaan taas ulkoavaruudessa fiiliksen kanssa, Vartiainen sanoo ja hymyilee leveästi.

Kello tikittää ja minuutit vähenevät. Pian puisto avataan, ja Vartiainen alkaa innostua.

– Uskomme tämän tuottavan jonain päivänä vielä enemmän kuin tähän laitetaan.

Unelmien toteuttamista hän suosittelee edelleen muillekin.

– Jos ihmisellä on unelma, miksi sitä ei lähtisi toteuttamaan. Ainakin tilanteemme osoittaa, että tavallisetkin ihmiset pystyvät toteuttamaan järjettömän isoja unelmia, jos vaan viitsivät nousta sohvalta.

Puiston portin edessä on jo paljon lapsiperheitä, ja parkkipaikalle saapuu koko ajan lisää autoja.

Kun portit avataan, lapset rynnivät kaarisillan yli kohti suihkulähdettä ja siitä edelleen laitteisiin. Ääntä! Naurua! Popcornin tuoksua!

Huvipuisto herää eloon.

Lauri Vartiaista lienee turha etsiä. Ainakin hänen fiiliksensä on ulkoavaruudessa.