Vesiputki halkesi keskellä katua Porissa – lähialueen asukkailta vesi poikki: "Vettä suihkusi miehen korkeudelle"

Otavankatu on tällä hetkellä suljettu liikenteeltä. Joiltain lähialueen asukkailta on toistaiseksi vesi poikki.

Pori
Vesiputki haljennut Porin keskustassa.
Vesiputki halkesi Porin keskustassa.Ismo Läntinen

Porilainen kaupunginvaltuutettu Ismo Läntinen (ps.) joutui keskiviikkona puolenpäivän aikaan keskelle uutistapahtumaa Porin keskustassa.

Läntinen oli kävelemässä Otavankadun ja Gallen-Kallelankadun risteyksen kohdalla pääkirjaston vieressä, kun yhtäkkiä kaivon kansi pompahti ilmaan keskellä katua.

– Vesi nousi ainakin miehen korkeudelle. Ihmiset hämmästyivät ja vähän pelästyivät, että mitä tapahtuu. Vettä tuli ainakin 20 minuuttia, Läntinen kertoo.

Putkirikko Porissa Otavankadulla.
Vettä suihkusi Otavankadulle keskiviikkona puolilta päivin. Vesisuihku rikkoi myös asfaltin.Päivi Meritähti / Yle

Paikalle saapuivat lopulta Porin Veden korjausmiehet, jotka kertoivat Läntisen mukaan, että kyse oli vesiputken halkeamisesta.

Vettä on lainehtinut kadulle, mutta viemärit ovat vetäneet normaalisti eikä suurempia vahinkoja siksi ole nähtävästi päässyt syntymään.

Korjaustyöt aloitettu

Porin Veden rakennuttajainsinööri Markku Harju kertoo paikan päältä, että vielä ei ole selvillä, onko haljennut putki runko- vai talovesijohto. Hänen mukaansa johto on nyt suljettu, samoin Otavankatu.

Harjun mukaan vesi on poikki ainakin joiltakin lähistön asiakkailta. Tarkemmin asiasta tiedetään myöhemmin iltapäivällä. Harju ei osaa arvioida myöskään vuotaneen veden määrää.

Korjaustyöt pyritään tekemään tämän iltapäivän aikana.