Ulla Nieminen on joutunut hautaamaan äitinsä, miehensä ja kaksi poikaansa – yksi ja sama maisema on pitänyt hänet kasassa

Kanadassa asuva nainen saa edelleen voimaa onnellisista ajoistaan Tampereen Pispalassa. Mielimaisemalla onkin tutkitusti suotuisa vaikutus ihmisen hyvinvoinnille.

kaupunkikuva (maisema)
Ulla Nieminen Pispalassa
Turkka Korkiamäki

Oma äiti ei pysty huolehtimaan minusta. Sen Ulla Nieminen, 78, tiesi jo varhain.

Sota ja avioero olivat äidille liikaa. Isä valitsi uuden perheen, Ulla ja hänen pikkuveljensä Aimo kulkivat lastenkotien ja mummuloiden välillä.

37-vuotiaana äiti sairastui syöpään. 13-vuotias tytär asui mummunsa kanssa Tampereen Pispalassa ja kouluun tuli soitto, että äiti on sairaalassa viimeisillään. Mitään ei enää voinut tehdä.

– Lähdin tyttökaverini kanssa katsomaan äitiä. Katselin kaunista nuorta äitiäni. Mikä tarkoitus on siinä, että äiti otetaan minulta näin pois?

Äiti otti kädestä kiinni ja sanoi: "Älä lähde Ulla, ne vievät minut tuonne alas."

Ulla Nieminen ymmärsi, että äiti tarkoittaa alakerralla ruumishuonetta. Hän ei kestänyt vanhemman ahdistusta, vaan irrotti äitinsä käden kädestään ja lähti sairaalasta.

Ulla niemisen lapsuuden perhe
Harvinainen lapsuuskuva Pispalasta. Ulla Nieminen on isänsä sylissä.Niemisen perhealbumi

Seuraava soitto kouluun tuli pian. Äiti oli kuollut.

Ullan piti hakea äidin tavarat sairaalasta. Hän lähti taas saman tyttökaverinsa kanssa matkaan. Sairaalaan oli pitkä matka kävellä.

Äidin tavarat mahtuivat yhteen kassiin. Ulla otti paluumatkalla metsätiellä rahapussin kassista pois, vaikka ei siellä rahaa juuri ollutkaan.

– Heilutin kassia kädessäni ja heitin sen metsään niin pitkälle kuin pystyin. Sanoin hyvästit äidille.

Kotona Ulla Nieminen kertoi mummulle, mitä oli tehnyt. Tämä ymmärsi.

Ulla ja Pentti

– Oli vain Ulla ja Pentti. Pentti ja Ulla.

Näin Ulla Nieminen kuvaa elämänsä rakkautta Pentti Niemistä.

Pentti asui harjun toisella puolella Tampereen Pispalassa. Ensin Ullan huomion kiinnitti Pentin räksyttävä koira. Konserttisalin tansseissa hän näki koiranomistajan, kikkarapään.

– Ensi tanssista jatkoimme seurustelua. Olimme 15-vuotiaita.

Ulla ja Pentti Niemisen hääkuva
Kikkarapää Pentti Nieminen vei Ulla Niemisen sydämen. Häitä juhlittiin Kekkosen luvalla.Niemisen perhealbumi

16-vuotiaina pari oli maalla heinätöissä, kun he alkoivat pohtia naimisiin menoa.

– Kuinkas me päästään naimisiin? Pena sanoi, että hän tietää. Meidän piti pyytää lupa presidentti Kekkoselta, koska olimme vasta 16-vuotiaita.

Lupa tuli Kekkoselta ennen kuin ensimmäinen lapsi Hannu syntyi. Pentti Nieminen lähti armeijaan, Ulla jäi leikkimään omien sanojensa mukaan kotia.

20 dollaria ja Kanadaan

Nuoren parin toimeentulo oli tiukassa. Pentti Niemisen vanhemmat olivat lähteneet Kanadaan ja houkuttelivat nuorta perhettä sinne. Jukka-poika oli vasta kolmen kuukauden, Hannu kolmevuotias.

– Meillä oli kaksi kassia, kaksi lasta ja 20 dollaria rahaa, kun me lähdimme seikkailemaan.

Olot Kanadassa olivat alkeelliset, suihkua ei ollut elokuvista puhumattakaan. Ulla Nieminen itki haluavansa takaisin Tampereelle.

– Viisi vuotta rukoilin ja pyysin, että Pentti vie minut takaisin kotiin. Pentti lupasi vuosimallin 65 Mustangin, sitten katsottiin upeaa taloa, jos jäisin.

Ulla Nieminen lähdössä Kanadaan
Ulla Nieminen (keskellä) lähdössä Kanadaan perheensä kanssa.Niemisen perhealbumi

Viiden vuoden jälkeen perhe palasi Tampereelle, missä Ulla Nieminen sai unelmatyön Stockmannin myyjänä. Lihanleikkaajana työskennellyt Pentti Nieminen ei kuitenkaan sopeutunut paluuseen.

– Minulle tuli osastolle yksi päivä soitto, että nyt on puukko lyöty pöytään ja lähdetään. Mitä siinä muuta voin kuin mennä pomoni maisteri Heikkilän puheille taas? Jaaha, rouva Nieminen lähtee Kanadaan, hän sanoi heti.

Vähitellen, toisella yrittämällä Ulla Nieminen löysi paikkansa Kanadasta. Työ myyjänä oli palkitsevaa, syntyi tytär Tanja ja lastenlapsia.

Pentti oli aina menossa, kävi kuntosalilla ja painonnostokisoissa, osallistui suomalaisten talkoisiin, rakensi mökkiä ja milloin mitäkin.

Kesäisin oltiin mielimaisemassa Tampereen Pispalassa.

Molemmat odottivat eläkkeelle jäämistä, että olisi aikaa.

Viimeinen toivo

Se sunnuntai kului mökillä, kuten pariskunnalla oli tapana. Pentti, 64, laittoi vaimolleen lohta savustamoon, kuten aina ennenkin.

Sää oli kaunis, mutta ilmassa oli suuria huolia. Niemisten pojalla, nelikymppisellä Jukalla, oli aivokasvain.

Hänet oli lennätetty Ottawaan, kun kotikaupungissa ei voitu enää antaa hoitoa. Sunnuntaina oli tarkoitus tehdä uusi leikkaus ja antaa sädehoitoa.

– Kaikki voitava oli tehty. Se oli viimeinen toivomme, Ulla Nieminen kertoo.

Annoin pojalle elämän ja annoin luvan pojalle poistua kivuista ja kärsimyksistä.

Ulla Nieminen

Tavallisesti Pentti Nieminen katsoi sunnuntaisin televisiosta formulakisoja. Nyt hän pyysi vaimoansa seuraamaan tilannetta kisassa ja kertoi, että aikoo kaataa pihalla olevan puun.

– Sanoin, että älä ota sitä haapaa pois sunnuntaina. Anna olla. Hän lupasi, että kaataa vain yhden puun.

Ulla Nieminen kuuli miehensä pilkkovan puuta. Hän vei kahvia ulos ja kertoi, mikä tilanne oli formuloissa.

– Huomasin, että Pentillä on pieniä helmiä hikeä otsa täynnä. Pyysin ottamaan paidan pois. Ei minulla ole kuuma tai hätää, Pentti sanoi.

Ulla Nieminen kävi hakemassa miehelleen toisen kahvikupin sisältä.

– Aukaisin oven takapihalle. Näin, että Pentti on maassa polvillaan. Kottikärryt olivat pystyssä, koska hän oli ottamassa paloiteltuja puita. Hän oli pudonnut kuin rukousasentoon.

Kahvikuppi lensi, Ulla Nieminen huusi ja juoksi Pentin luokse. Hänen maailmansa särkyi.

– Menin Pentin päälle, kaadoin maahan ja näin, mitä on tapahtunut. Hakkasin Penttiä ja huusin, älä jätä minua yksin. En pysty elämään ilman sinua.

Äidin käsivarsilla

Naapurit tulivat paikalle ja hälyttivät apua. Massiivisen sydänkohtauksen jälkeen ensihoito ei voinut tehdä mitään. Ulla Nieminen vietiin sairaalaan hysteerisenä.

Kanadassa hautajaiset järjestetään jo viikon sisällä kuolemasta. Ulla Nieminen teki järjestelyjä, mutta odotti koko ajan, että hänen Penttinsä ilmaantuisi jostain nurkan takaa.

– Hautajaisissa viisivuotias lapsenlapsemme meni kirkossa yksin Pentin uurnan luo ja sanoi: Hyvästi pappa. Silloin tajusin, että tämä on lopullista.

Ulla ja Pentti Nieminen yhdessä
Nuori Niemisen perhe. Ulla Niemisestä tuli äiti jo 17-vuotiaana.Niemisen perhealbumi

Suru oli lamauttavaa, mutta siihen ei voinut jäädä. Ulla Niemisen Jukka-pojalta ei saatu kasvainta pois leikkauksessa.

Kolmen vuoden ajan Ulla Nieminen hoiti kotona päivisin aikuista poikaansa. Hän pisti kipulääkkeet, laittoi ruokaa ja jutteli vanhoja asioita Suomesta.

Sama jatkui vuoden ajan sairaalassa. Aamupäivällä Ulla Nieminen vei pojalleen karjalanpaistia tai muuta ruokaa ja iltaisin lättyjä.

– Minä pesin hampaat, ja lapsenlapseni antoi ksylitolipastillin. Se oli hänen tehtävänsä.

Sitten yhteinen aika loppui.

Jukka kuoli äitinsä käsivarsille sairaalassa.

– Puhuin kotikielellä suomeksi. Jukka olet aina ollut kiltti äidille. Nyt pyydän, lähdetään katsomaan isää, hän on odottanut näin kauan sinua. Nyt on menty näin pitkä matka, näetkö jo isän. Silloin tuli ihana pieni pehmeä hengitys ja Jukka oli poissa.

– Annoin pojalle elämän ja annoin luvan pojalle poistua kivuista ja kärsimyksistä.

Lapsen sairastuminen

Lapsen kuolema tuntui luonnottomalta. Elämässä oli väärä järjestys, vanhemman pitäisi kuolla ensin.

Lapsen hautaaminen tuntui totaalisen väärältä.

Ja sitten Ulla Nieminen joutui tekemään sen toisen kerran.

Viisikymppinen Hannu-poika oli sairastunut verenmyrkytykseen eli vakavaan yleisinfektioon. Diabetes pahensi tilannetta ja lääkärin mukaan mahdollisuudet selviytyä olivat 50–50.

Verenmyrkytys aiheutti sydänvian ja keuhkot olivat heikot. Äiti auttoi taas aikuista poikaansa, vaihtoi siteitä, pesi jalkoja, vei lättyjä.

– Jalkojen hoidon kanssa piti olla tarkka, joten minä aina rasvasin ne. Huomasin, että pikkuvarpaassa oli pieni piste. Hannu repäisi ruven irti. Myöhemmin varvas alkoi mustua. Sanoin lääkärille, että poistetaan varvas, mutta siihen määrättiin antibiootit.

Myöhemmin lääkäri suositteli jalan amputoimista.

– Hannu on ollut autoilija ikänsä. Se oli hirveä draama. Sanoin, että se on vain jalka, saat siihen tilalle proteesin.

Äiti suostutteli, poika suostui.

Jouluaattona 2016 koko suku oli jouluaterialla ravintolassa, jotta Hannun pyörätuoli mahtui sinne. Myös Hannun poika Englannista tuli käymään.

Ulla Nieminen pani merkille, että Hannu näyttää väsyneeltä.

– Aamulla neljältä sain soiton, että Hannu on sairaalassa ja tajuissaan. En vain pystynyt lähtemään. En voinut mennä toista kertaa kuolevan poikani luokse. Soitin tyttärelleni, jonka luona Hannun poika oli yötä.

Poika ehti nähdä isänsä ovelta. Lääkäreiden ympäröimä Hannu vilkutti ja hänen poikansa Dylan teki samoin.

Sitten Hannu oli poissa.

Sairaalassa käynnit jatkuvat

Vuosien aikana Ulla Nieminen oli tutustunut Kanadassa asuvaan Kaleviin, jonka vaimo oli kuollut samoin kuin hänen Penttinsä.

He kävivät yhdessä ulkomailla ja piristivät toistensa elämää. Oli helpottavaa, kun toinen ymmärsi surua, joka ei koskaan kokonaan jätä rauhaan.

Yrittäjänä toiminut Kalevi pursusi elämää. Hänen kotinsa oli täynnä suomalaista lasia ja designia. Kauneutta, joka antoi Ulla Niemiselle voimaa.

Puoli vuotta Ulla Nieminen oli käymättä sairaalassa hänen poikansa kuoleman jälkeen.

Vuosi sitten kesällä Kalevi sai aivoinfarktin.

Joskus hän tuntee Ulla Niemisen, kun tämä tulee sairaalaan. Yleensä ei.

Mielimaisema vaikuttaa tutkitusti

Ulla Nieminen lentää joka kesä Kanadasta lapsuutensa Pispalaan vierailulle. Niin myös tänä kesänä, sillä se on hänen henkireikänsä.

Ensimmäisenä hän menee Kauppahalliin ja ostaa mustaamakkaraa. Sen jälkeen hän kävelee Pispalassa katuja, jotka ennen olivat polkuja.

– Se on melankolinen, jokakesäinen pakko tehdä tämä kävely. Täällä on sydämeni. Täällä sain sen rakkauden, mitä olin vailla kahdeksan ensimmäistä vuotta.

Ulla Nieminen lapsena
Niemisen perhealbumi

Kun Ulla Nieminen oli kahdeksan, hänen Pispalan mummunsa haki hänet sijoituspaikasta kotiin. Siitä alkoivat rakkauden vuodet, joita hän ei koskaan unohda.

– Jollakin lailla uskon, että se on Pispalan mummu, joka johtaa minun elämääni. Hän johdattaa ja antaa voiman. Täällä on kauneus, kun tulen tänne. Täällä on ystävät ja sukulaiset, kaikki vanha hyvä. Kun menen kotiin, olen energiaa täynnä ja muistelen tätä.

Mielimaisemalla on väliä myös tutkimuksen mukaan. Tampereen yliopistossa on tutkittu metsän ja maiseman rauhoittavaa vaikutusta. Useimmilla mielimaisemaan liittyy luonto, ja metsät ja puut ovat tärkeitä ihmisille.

Tutkimusten mukaan keho rentoutuu ja pulssi tasaantuu kiihkeästäkin tilanteesta jo 4–7 minuutin mielimaiseman katselulla.

Suomalaisryhmä oli mukana tutkimuksessa, jonka mukaan kävely kaupungin viheralueilla vaikutti edullisesti myös verenpaineeseen, paransi keskittymiskykyä ja toi luovuuden kokemuksia.

Lääkärilehti kertoo tutkimustuloksista (siirryt toiseen palveluun), että mitä enemmän asuinpaikassa on viheralueita, sitä vähemmän asukkailla on ahdistuneisuus- ja masennushäiriötä ja sydäntautikuolleisuutta.

Elämä jatkuu

Ulla Niemisellä on viimeisen päälle laitetut kynsilakat sormien ja varpaiden kynsissä, hän ei mene minnekään ilman korujaan. Hän vitsailee aina kuin voi, kirjoittaa runoja ja tapaa ystäviään usein.

Anne Nieminen kuvattuna Pispalassa
Ulla Nieminen nauraa aina kun voi.Turkka Korkiamäki

Surujaan ihminen ei yleensä pääse valitsemaan, mutta elämää ja kauneutta voi valita nähdä ympärillään.

– Surut kulkevat mukana mutta elämä jatkuu. Et voi sulkea itseäsi suruun, koska sinulla on elämää ympärillä.

Miksi tämä tapahtuu minulle? Sitä ei saa Ulla Niemisen mukaan alkaa ajatella katkerasti.

On parempi antaa Pispalan moreenin rapista jalkojen alla ja kävellä sitkeästi eteenpäin, jos jalat vain kantavat.

Katsoa harjun mäntyjä, jotka ovat ikiaikoja seisseet paikallaan ja nähneet monenlaista.

Istua penkille, jolla Pentti suuteli, ja katsoa tutulle järvelle.

Muistoja ei voi kukaan ihmiseltä viedä.

Ulla Nieminen taustalla Näsinneula
Ulla Nieminen lapsuutensa maisemissa Tampereen Pispalassa, taustalla näkyy Näsinneula.Turkka Korkiamäki

Lue lisää:

Mielipaikka auttaa ikävään oloon kuin terapeutti