Kahden syöpään sairastuneen äiti raivostui yli-iloisista ja ovia paukuttelevista hoitajista: "Kuolevia hoitavien tulisi osata kulkea silkkitossuin"

Ulvilalainen Taina Löytökorpi toivoo syöpähoitajilta tilannetajua ja kykyä hiljaiseen työntekoon.

syöpähoidot
hoitaja pitää potilasta kädestä
AOP

Iloinen ja äänekäs hoitaja astuu huoneeseen ovet paukkuen. Kysyy kuinkas täällä voidaan. Taina Löytökorpi puree hampaita yhteen ja pakottaa itsensä olemaan vastaamatta: Mitäs tänne, kuolemaa tässä tehdään! Käsillä ovat Tainan leukemiaa sairastavan 16-vuotiaan tyttären viimeiset elinpäivät ja hoitajan käytös saa äidin raivon partaalle.

Äiti ja tytär ovat eläneet jo puolitoista vuotta sairaalaelämää, joka uuvuttaa vahvimmankin. Jatkuva taustamelu hermostuttaa. Aina jossain joku laite piippaa tai joku puhkeaa naapurihuoneessa itkuun. Öisin Taina Löytökorpi heräilee retkisängyllään äänekkäimpien hoitajien puheeseen.

– Kuolevia hoitavien tulisi osata kulkea silkkitossuin. Tilannetajua vaaditaan, sillä koskaan potilaan huoneeseen tullessa ei voi tietää mitä siellä on aiemmin tapahtunut. Onko lapsi itkenyt koko päivän, äiti romahtanut tai toivo kaikonnut, Taina Löytökorpi toteaa.

Taina Löytökorven tyttären kuva hänen viimeiseltä keväältään.
Taina Löytökorven tyttären kuva hänen viimeiseltä keväältään.Taina Löytökorpi

Tarina saa luokallisen sairaanhoitajia hiljaiseksi ja pyyhkimään silmiään. Ulvilalainen Taina Löytökorpi on saapunut kertomaan syöpähoidon erikoistumisopintoja suorittaville ammattilaisille kokemuksiaan hyvästä, ja siitä vähemmän tahdikkaasta hoidosta. Tarvetta opille on, sillä jo joka kolmas suomalainen sairastuu jossakin elämänsä vaiheessa syöpään.

Epämiellyttävää voidaan peittää ilolla

Meluavaa ja yli-iloista hoitajaa on helppo paheksua, mutta myös ymmärtää. Vastaava sairaanhoitaja Lilli Marila toteaa, että hän tunnisti tarinasta piirteitä itsestään uransa alkuajoilta.

– Epämukavia tilanteita tuli vastavalmistuneena peiteltyä välillä yli-iloisella käytöksellä ja ylireagoimalla vaikeisiin tilanteisiin. Nyt kokemuksen kartuttua tilanteisiin osaa suhtautua rauhallisemmin.

Lilli Marilan mielestä kuolevien hoidossa on tärkeintä empaattisuus. On omattava tuntosarvet, joilla hoitaja aistii koko ajan potilaan ja omaisen tuntoja sekä toiveita.

Nuoren ihmisen poismeno kosketti selvästi hoitajia ja lääkäreitä. Se antoi vahvan tunteen siitä, etten jäänyt suruni kanssa yksin.

Taina Löytökorpi

Taina Löytökorpi uskoo olleensa hoitajien näkökulmasta hankalasti lähestyttävä omainen. Tyttären sairastuttua leukemiaan hän sulkeutui kuin simpukka. Hän halusi olla mahdollisimman vaivaton ja koki, että moni muu tarvitsi hoitajien apua enemmän. Hän sentään seisoi omilla jaloillaan.

– Sairaanhoitajat auttoivat minua ymmärtämään, ettei se saa mennä niin, että omaisista se, joka pitää eniten meteliä saa myös eniten apua.

Apua kuolemansairaiden lasten omaiset tarvitsevat. Taina Löytökorpi kertoo, että syöpäsairaiden lasten osastolla moni vanhemmista elää vahvojen kipu-, uni- ja mielialalääkkeiden voimin. Vanhemman on jaksettava keinolla millä hyvänsä tukea sairasta lastaan.

Saako hoitajakin itkeä?

Nuori hoitaja itkee estoitta vainajan vierellä. Taina Löytökorven tytär on juuri menehtynyt ja äiti hämmentyy hoitajan itkusta. Hän havahtuu tajuamaan miten inhimillistä hoitotyö on.

– Nuoren ihmisen poismeno kosketti selvästi hoitajia ja lääkäreitä. Se antoi vahvan tunteen siitä, etten jäänyt suruni kanssa yksin.

Potilaan kuolema herkistää edelleen, mutta ei saa enää sairaanhoitaja Lilli Marilaa pois tolaltaan. Ensimmäinen potilaan kuolema on jäänyt mieleen, sillä kurkkusyöpää sairastaneen iäkkään naisen poismeno ei ollut kaunis, vaan yllättävän raju. Marila on edelleen kiitollinen, että samaan yövuoroon työpariksi sattui kokenut työkaveri, jonka avustuksella kokemuksesta selvittiin kunnialla eikä siitä jäänyt traumoja.

– Olen pohtinut usein, saanko minä itkeä hoitotilanteissa. Mutta ihmisiä mekin vain olemme. Ja kun itselläkin on lapsia, puskee se äitirooli hoitajaminän läpi vahvasti esiin lapsia hoidettaessa, Marila toteaa.

"Edellinen ennuste makaa haudassa!"

Vain muutama kuukausi tyttären hautajaisten jälkeen lääkäri kertoi Taina Löytökorvelle hänen 15-vuotiaan poikansa sairastuneen kilpirauhassyöpään. Lääkäri vakuutteli pojalla olevan hyvät ennusteet. Löytökorpi muistaa miettineensä, että lääkäri puhuu hänelle kun lapselle, alentuen. Hän ei pystynyt enää pidättelemään itseään.

– Huusin lääkärille, että älä puhu minulle ennusteista. Edellinen ennuste makaa haudassa!

"Nappi" eli laskimoportti, jonka kautta sytostaatit valutetaan.
"Nappi" eli laskimoportti, jonka kautta sytostaatit valutetaan.Taina Löytökorpi

Lääkäri vastasi heidän tietävän tyttären kohtalosta. Hoitotiimi oli ottanut selvää asiasta. Se sulatti äidin raivoa hieman, mutta kesti kauan ennen kuin hän pystyi uskomaan pojan parantumiseen.

– Olin niin vihainen elämälle poikani puolesta. Miksei meidän perhettämme jätetty vieläkään rauhaan. Päällimmäisenä tunteina eivät olleet suru ja epätoivo, vaan viha ja raivo.

Hyvät ennusteet kuitenkin pitivät paikkansa ja poika parantui.

Kuoleman kohtaamista ei voi oikein kirjoista opettaa. Se pitää itse kokea.

Tarja Lahti

Ihmiset reagoivat kuoleman lähestymiseen eri tavoin ja kaikki tavat ovat oikeita. Hoitajan on pystyttävä samaistumaan kuolevan tai hänen omaisensa tunteisiin. Näin uskoo Rauman kotisairaalassa työskentelevä sairaanhoitaja Tarja Lahti. Hän on itse menettänyt viisivuotiaan esikoisensa ja se kokemus on antanut paljon omaan työhön.

– Osaan kertoa omaisille, että tiedän miltä heistä tuntuu. Kuoleman kohtaamista ei voi oikein kirjoista opettaa. Se pitää itse kokea. Kuoleman kohtaaminen opettaa läsnäoloa, kuuliaisuutta ja kunnioitusta.

Läsnäoloa sen sijaan voi ja pitääkin Lahden mukaan opettaa. Hoitajana hän on oppinut kuuntelemaan ja lukemaan sanattomia viestejä.

– Potilas saattaa vakuutella, ettei hänellä ole kipuja. Eleistä ja ilmeistä kuitenkin luen muuta ja otan asian puheeksi. Päädymme yhdessä nostamaan kipulääkitystä.

Arvostelua ilman loukkaamista

Sairaanhoitajat kiittelevät tapaamisen päätteeksi yhteen ääneen Taina Löytökorven suoria sanoja. Moni Satakunnan ammattikorkeakoulun syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju -koulutuksen osallistuja toteaa, että asiat eivät muutu ellei niistä puhuta.

Eivätkä Löytökorven vaatimukset ole yhdenkään sairaanhoitajan mielestä kohtuuttomia.

– Hiljaisuutta oppii janoamaan sairaalassa. Kun nukkuu lapsensa vierellä yöstä toiseen huonolla sängyllä, kuuntelee jatkuvaa taustamelua sekä syö ja juo epäsäännöllisesti alkaa toivoa, että hoitajat kulkisivat mahdollisimman hiljaa, eivätkä ainakaan paiskoisi ovia, Löytökorpi summaa.

Sairaanhoitajat toivovat, että syöpähoidosta uskallettaisiin puhua, vaikka Löytökorpeakin jännitti tulla puhumaan ammattilaisille.

– En halua loukata ketään. Ei ole tietenkään mukava arvostella hoitajien työtä, jonka tiedän olevan vaativaa. Mutta toisaalta, ketkä muut sen tekisivät, jos eivät lapsipotilaiden omaiset?