Merivartiosto sai ilmoituksia mahdollisista hätäraketeista, mutta oikeasti taivaalla näkyi kirkkaita planeettoja – "Jotkut ovat yllättyneet siitä, että Kuu on näkynyt päiväsaikaan"

Taivaankappaleet kiinnostavat monia, mutta kokematon bongari voi erehtyä näkemästään.

tähtitiede
Mars-planeetta ja linnunrata.
Mars ja Linnunrata kuvattuina Unkarissa elokuun alussa. Mars näkyy nyt kirkkaana myös Suomen taivaalla.Peter Komka / AOP

Länsi-Suomen Merivartiosto twiittasi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, että se oli saanut ilmoituksia eteläisellä taivaalla hohtavasta kirkkaasta punertavasta valosta.

Kenttäjohtaja Benny Paulsson kertoo, että merivartiostolle tuli muutamia ilmoituksia, joissa epäiltiin punertavan valon olevan hätäraketti.

Todennäköisimmin kyseessä oli kuitenkin planeetta. Merivartioston mukaan samaan aikaan taivaalla oli havaittavissa ainakin Saturnus.

Lähiöinä planeettoja näkyy taivaalla peräti neljä kappaletta: Venus, Jupiter, Saturnus ja Mars. Aurinko valaisee nyt varsinkin Marsia, joten se näyttää siksi kirkkaalta.

Kenttäjohtaja Paulsson kertoo, että ihmiset usein haluavat ilmoittaa erikoisista havainnoistaan jonnekin. Ilmoituksia tulee suoraan merivartiostolle ja hätäkeskuksen kautta.

Hätäraketin ja planeetan ero on kuitenkin huomattava. Paulssonin mukaan hätäraketti on erittäin kirkkaanpunainen.

– Se on niin kirkas, ettei voi erehtyä. Hätäraketti syttyy vasta lakipisteessä ja näkyy minuutin ajan palavana. Sen jälkeen se liikkuu alaspäin, Paulsson kertoo.

Jopa päivällä näkyvä kuu voi ihmetyttää kokematonta

Myös tähtitieteellinen yhdistys Ursa saa säännöllisesti kansalaisilta kyselyjä erilaisista kirkkaista valoista, jotka usein ovat juuri planeettoja. Esimerkiksi Venus ja Jupiter ovat kirkkaita ja yleisiä taivaalla näkyviä planeettoja.

– Kevättalvella tulee usein ilmoituksia komeetoista, jotka ovatkin yleensä lentokoneita. Ne saattavat jättää vanoja, joita aurinko valaisee näkyväksi ja saa näyttämään komeettamaisilta, kertoo Ursan tiedottaja Anne Liljeström.

– Jotkut ovat jopa yllättyneet siitä, että Kuu on näkynyt päiväsaikaan taivaalla. Ajatellaan niin vahvasti, että Kuu näkyy vain yöllä ja että tämä on tosi poikkeavaa, mutta joka kuukausihan se päivällä näkyy.

Taivaankappaleiden ihmettely ei siis sinällään ole mitään ihmisluonnolle poikkeavaa. Viime öinä esimerkiksi Mars on ollut niin kirkkaanpunainen, että joku ihmetteli kyseessä olevan uusi radiomasto.

– Jos on harjaantunut katsomaan taivaalle, ei planeettoja ihmettele. Muille se voi olla hätkähdyttävää. Planeetta näyttää kirkkaalta tähdeltä, joka ei liiku. Saturnuskin on aika matalalla ja aika kirkas, Liljeström sanoo.

Innokkaimmat bongarit osaavat hyödyntää Ursan havaintopalvelu Taivaanvahtia (siirryt toiseen palveluun), jonne ihmiset merkkaavat omia havaintojaan. Liljeströmin mukaan palvelulla on hyvin aktiivinen käyttäjäkunta. Esimerkiksi viime vuonna palveluun tehtiin puoli miljoonaa käyntiä.

Merivartioston kenttäjohtaja Benny Paulsson pitää kuitenkin hyvänä, että ihmiset ilmoittavat havaintojaan, jottei kenenkään hätä jäisi vahingossakaan huomaamatta. Viimeöinen tapaus ei aiheuttanut erityisiä toimenpiteitä, sillä merivartiosto selvitti nopeasti ilmoitusten vastaavan netissä ilmoitettuja planeettahavaintoja.

Entä taivaalla näkyvät neljä planeettaa?

Ursan tiedottaja Liljeström kertoo, että ensimmäisenä planeetoista näkyy Venus, joka näkyy jo auringonlaskun tienoilla. Helsingissä aurinko laskee puoli kymmenen aikoihin. Venus laskee pian Auringon perässä. Jupiter ja Saturnus ovat jo tässä vaiheessa taivaalla, ja viimeisenä horisontin yläpuolelle nousee Mars noin kello 23 Helsingissä.

Kaikki planeetat näkyvät matalalla, joten havaintopaikan pitäisi olla esteetön kohti eteläistä horisonttia.

Planeettojen näkyminen taivaalla samoihin aikoihin iltamyöhään ja samalla suunnalla ei ole sinällään poikkeuksellista, sillä maan kierron takia maapallo on joka vuosi sellaisessa asennossa, että planeetat näkyvät yötaivaalla.

Kaikki paljain silmin nähtävät planeetat on mahdollista nähdä myös yhtä aikaa taivaalla, mutta se on jo hieman harvinaisempaa. Nyt paljain silmin nähtävistä planeetoista puuttuu vain Merkurius.

– Se on nyt väärällä suunnalla, eikä ehdi näihin bileisiin, Liljeström toteaa.

Lisätietoja planeettojen bongauksesta Ursan Facebookissa. (siirryt toiseen palveluun)