Uponneen vesibussin kipparin pätevyyttä epäillään – omistajille myös syytteet?

Kapteenin kuljettajankirjan puuttuminen voi tuoda syytteen myös aluksen omistajille.

vesibussit (vesikulkuneuvot)
M/s Mässkär upposi torstaina puolimatkassa Pietarsaaren vanhastasatamasta Mässkärin saarelle.
M/s Mässkär upposi viime torstaina puolimatkassa Pietarsaaren vanhastasatamasta Mässkärin saarelle.Robin Bokull

Pietarsaaressa uponneen M/s Mässkärin kippari on saattanut kuljettaa alusta ilman vaadittavaa lupaa. Yhtiön edustajalla ei ole varmaa tietoa siitä, oliko kipparilla vesibussin niin sanottu kuljettajankirja. Yhtiöstä kerrotaan, että kuljettajalla on kuitenkin 15 vuoden ajokokemus erilaisista veneistä ja laivoista.

Myös rikostutkinnan mukaan näyttää siltä, että vesibussin päälliköllä ei ollut voimassa olevaa lupaa ajaa venettä. Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Keskipohjanmaa (siirryt toiseen palveluun).

Vesibussin yhtiöllä on velvollisuus tietää kipparin lupakirjasta. Tutkinnanjohtaja, kapteeniluutnantti Jari Niemisen mukaan kuljettajankirjan puuttuminen voikin tuoda syytteen myös aluksen omistajille merikelpoisuudesta huolehtimisen laiminlyönnistä.

Tutkimukset jatkuvat vielä viikkoja. Viime viikon torstaina tapahtuneen vesibussionnettomuuden kaikki 27 matkustajaa pelastettiin hätiin tulleisiin veneisiin.