Mustikkaa haluavien kannattaa nyt mennä turvemaalle – Tutkijan vinkit poikkeuksellisen huonon marjakesän ajaksi

Mustikkaa on vielä kohtuullisesti, mutta hillaa on tänä kesänä ollut surkeasti, sanoo erikoistutkija Rainer Peltola.

Kotimaa
mustikka
Mustikka on edelleen halutuin marja Aasian markkinoilla.Mikko Savolainen / Yle

Helle on ollut haitaksi marjastajille, on etsinnässä sitten hilla, puolukka tai mustikka.

– Pölytys ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla ja näiden helteiden seurauksena mustikka on kuivunut: marjakoko on pieni, ja marjoja on harvakseltaan. Kesä tuli rytinällä, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Rainer Peltola.

Marjakasvit kukkivat Peltolan mukaan tavallista aikaisemmin, eivätkä kaikki pölyttäjät ehtineet kukinnan aikaan edes kuoriutua. Kukinnan jälkeen helle on kuihduttanut satoa.

Mistä sitten löytyy marjoja tällaisena kesänä?

Mustikkametsään haluavia Peltola neuvoo näin:

– Tänä vuonna kannattaa mennä turvemaille. Tällainen orgaaninen maa pidättää paremmin kosteutta kuin mineraalimaa. Mustikkaa voi löytyä kohtuullisen tasaisilla alueilla ja painanteissa.

Mustikka on havumetsien kasvi. Puuston peittävyyttä saa olla nyt vähän enemmän kuin mitä yleensä hyvillä marjapaikoilla on.

Mustikka pärjää nyt paahteesta sivussa paikoissa, jotka ovat säilöneet kosteutta helteiden aikana. Metsähallituksen vinkkien (siirryt toiseen palveluun) mukaan kuivana kesänä soistuneista metsiköistä ja soiden reunoilta saattaa löytää marjoja. Tämän lisäksi järvien rannat ja saaret ovat otollisia paikkoja.

–Marjakoko on nyt pieni ja marjoja on harvakseltaan. Lämpimiltä kasvupaikoilta, joissa yleensä mustikkaa on aika hyvinkin, niin sieltä ei kannata tänä vuonna mustikkaa hakea, vaan se pitää hakea kosteammilta turvemailta ja vähän peitteisiltä alueilta.

Kyllähän sitä marjaa joka vuosi aina jostain löytyy, nyt se on vain vähän isomman työn takana. Tosimarjastajat saavat sankonsa täyteen aina.

Mustikan pääsatokausi on Peltolan mukaan nyt eteläisen Lapin korkeudella. Tästä etelämmässä satokausi alkaa kääntymään loppua kohti.

– Paikallistuntemus ja sitkeys ovat valttia mustikanpoiminnassa tänä vuonna. Niin kuin ne ovat tietysti aina, mutta erityisesti tänä vuonna.

Tänä vuonna kukasta raa'aksi marjaksi on kehittynyt noin puolet mustikan kukista. Yleensä määrä on Peltolan mukaan 60–70 prosenttia. Suuria eroja Suomessa ei ole alueiden välillä.

Heikkoa, keskivertoa ja surkeaa

Mustikkasato on Peltolan mukaan heikko, puolukkasato heikko tai keskiverto ja hillasato surkea.

– Vain kuudesosa hillan kukista päätyi raaoiksi marjoiksi saakka. Se on todella pieni määrä.

Syynä olivat napakat yöpakkaset, jotka sattuivat kukinta-aikaan hilla-alueilla.

Tilanne on huono, mutta hillastajat lienevät jo tottuneita.

– Hilla on sellainen marja, että pääsääntöisesti sadot epäonnistuvat. Tänä vuonna hillat mitkä löytyvät ovat korpihillaa, avosuon hillaa sitä ei käytännössä ole. Tänä vuonna hilla on kallista. Löytyvät hillat ovat korpihillaa, avosuon hillaa ei käytönnössä ole.

Todella huonoja hillavuosia olivat 2011 ja 2012, jolloin hillaa oli Maaseutuviraston tilastojen mukaan tukkumarkkinoilla noin sata tuhatta kiloa kumpanakin vuotena. Viime vuonna esimerkiksi määrä oli yli kaksinkertainen.

Kannattaako marjastamaan sitten ylipäänsä lähteä nyt? Peltolan mukaan ehdottomasti.

– Ihan hirveän mielellään ei rupeaisi valittamaan tilanteesta, koska sitten ihmiset heittävät kirveen kaivoon, eivätkä lähde marjaan. Kyllähän sitä marjaa joka vuosi aina jostain löytyy, nyt se on vain vähän isomman työn takana. Tosimarjastajat saavat sankonsa täyteen aina.