Kouvola siirtyy uudenlaiseen organisaatioon

Kouvolan kaupunginhallituksen pöydällä on tänään uusi kaupungin organisaatiomalli, jonka myötä virkoja lakkautetaan ja uusia perustetaan.

Lyhyet

Kouvolan kaupunki uusii organisaationsa ensi vuonna aloittavan sote-kuntayhtymän vuoksi.

Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät uudelle kuntayhtymälle, jonka palvelukseen siirtyy samalla yli 2 000 Kouvolan kaupungin työntekijää.

Organisaatio on tarkoitus jakaa neljään toimialaan ja lautakuntia olisi kaikkiaan kahdeksan.

Joidenkin työntekijöiden työnkuvaan tulee pieniä muutoksia. Myös joitakin virkoja lakkautetaan samalla kun perustetaan uusia.

Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee uutta organisaatiomallia tänään.