Jeesus oli historian parhaita propagandisteja, sanoo tietokirjailija: "Pari tuhatta vuotta sitten sählättiin, ja edelleen on valtavat systeemit käynnissä"

Propagandan historiaa tutkineet tietokirjailijat Silja Pitkänen ja Ville-Juhani Sutinen löytävät nykyajasta monia esimerkkejä propagandasta. Niihin sisältyvät mainonta, terveyskasvatus ja uskonto.

propaganda
Keitä olivat historian kovimmat propagandistit?
Keitä olivat historian kovimmat propagandistit?

Ylen aamu-tv:ssä keskusteltiin maanantaiaamuna propagandasta, kun paikalla olivat propagandan historiaa tutkineet tietokirjailijat, Silja Pitkänen ja Ville-Juhani Sutinen.

Heidän mukaansa propagandaa voi olla joskus hankala tunnistaa. Erityisesti positiivisena pidettyjä asioita tai henkilöitä on vaikeampi nähdä propagandaksi. Sutisen mukaan hyviä esimerkkejä taitavista positiivisista propagandisteista ovat Jeesus ja Gandhi.

– Miettimättä sitä, onko Jeesus kuinka vahvasti historiallinen henkilö, niin äärimmäisen loistava propagandakampanja oli: pari tuhatta vuotta sitten sählättiin, ja nyt on edelleen valtavat, massiiviset systeemit käynnissä. Aika hyvin meni, Sutinen sanoo.

Nykyajan propagandasta hyvä esimerkki on Pitkäsen mukaan myös mainonta.

– Se on viestintää, minkä pariin ei itse hakeudu, mutta jostakin sitä tuutataan. Mainoksessa saatetaan jättää jotakin mainitsematta tai muokata tutkimustuloksia itselleen edullisiksi, hän kertoo.

Sutisen mukaan klassisesta propagandan esimerkistä eli natsiajasta ei ole päästy kauaksi, vaan samanlaisia propagandan keinoja käytetään edelleen. Natsiaikana näkyvät ideologiset symboliset olivat hakaristejä, nykyään urheilukisojen mainokset näyttelevät samaa roolia.

– Ei tarvitse kuin katsoa, kuinka paljon mainoksia urheilutapahtumien laitamilla on: jos urheilufirman logon korvaa hakaristillä mielessään, näkee yhtäkkiä, miten täynnä meidän mediaympäristö on propagandaa. Yhtä totunnaista ne hakaristit sekä sirpit ja vasarat olivat sinä aikana, kun niitä käytettiin, Sutinen sanoo.

Urheilukisojen selostuskin on omanlaistaan propagandaa

Sutisen ja Pitkäsen mukaan propagandan voi määritellä viestinnäksi, jolla pyritään vaikuttamaan erittäin voimakkaasti vastaanottajaan, ja yleensä viesti kohdistetaan massoihin.

Nykyajan Facebook ja antiikin kivitaulut muistuttavat Sutisen mukaan yllättävän paljon toisiaan. Häntä hämmensi aihetta tutkiessa se, miten vähän propaganda ja tietyt manipulaation tavat ovat aikojen saatossa muuttuneet.

– 30-luvulla propaganda oli räikeää. Nykyaikana hyvin räikeäkään propaganda ei valitettavasti ole tuntematonta, Sutinen sanoo.

Propagandaa on kolmenlaista: valkoista, mustaa ja harmaata. Musta propaganda on kaikkein propagandistisinta.

– Kuten Goebbels sanoi, että ympyrä on neliö, Pitkänen luonnehtii.

Valkoinen taas on mietoa ja lievää, harmaa menee niiden välille. Sutisen mukaan valkoinen propaganda on sitä, mitä ei välttämättä edes tunnisteta propagandaksi. Usein yhtenä esimerkkinä on pidetty hänen mukaansa urheilukisojen selostamista.

– Usein urheiluselostajat ovat hyvin voimakkaasti oman maan puolella ja se hyväksytään. Monet eivät ajattele selostuksia välttämättä propagandana, mutta siihen sisältyy samanlaisia propagandistisen vaikuttamisen tapoja, kuin mitä poliitikot käyttävät, hän perustelee.

Näitä keinoja ovat vastustajan mustamaalaus tai vähättely, toisaalta myös vastustajan kehuminen.

Terveysvalistus ja historiankirjoitus sisältävät usein propagandistisia piirteitä

Pitkänen nostaa toiseksi esimerkiksi valkoisesta propagandasta terveysvalistuksen.

– Terveyskampanjalla on hyvät tarkoitusperät, mutta sitä voi pitää tietynlaisena mietona propagandana. Hyvissäkin asioissa voi nähdä propagandistisia piirteitä, Pitkänen selittää.

Samoin koulukirjoista sekä historiankirjoituksista voi löytää piilotettuja viestejä ja propagandistisia näkökulmia.

– Historiankirjoituksissa on usein mieto nationalistinen sävy, kansallisuutta ja kansaa korostavat viesti. Sitäkin voi pitää mietona propagandana, Pitkänen sanoo.

Harmaa propaganda jää ilmiselvän ja hankalasti tunnistettavan propagandan väliin. Sitä kohdataan useimmiten, koska se huomataan, mutta oivia esimerkkejä tästä ei löydy.