Kuopion Musiikkikeskus avaa taas ovensa: naissäveltäjien uutuuksia syksyn tarjonnassa

Avajaiskonsertissa kuullaan Outi Tarkiaisen säveltämä saksofonikonsertto.

Kuopio
Mies soittaa viulua orkesterin mukana.
Kuopion Musiikkikeskus

Kuopion Musiikkikeskus avaa jälleen remontin jälkeen ovensa syyskuun alussa.

Keskuksen talotekniikan perusparannusremontti käynnistyi noin vuosi sitten. Remontissa vanhentuneet talotekniikkajärjestelmät ja konserttisalin näyttämömekaniikka on uusittu ja talon sisäilmaa on parannettu.

Myös konserttisalin penkkien pehmusteet ja yleisövessat on uusittu, ja talossa on tehty kauttaaltaan myös pienempiä kunnostustöitä.

Oppilaitostilat ovat vielä remontissa, mutta valmistuvat tämän vuoden loppuun mennessä.

Musiikkikeskus avataan torstaina 6. syyskuuta Kuopion kaupunginorkesterin Sinfoniasarja I -konsertilla, jonka johtaa orkesterin uusi ylikapellimestari Jaakko Kuusisto. Lipunmyynti avataan maanantaina 3. syyskuuta.

Uusia teoksia ja klassikoita

Toinen avajaiskonsertti on Paula Koivuniemen Roots & Friends, joka kuullaan perjantaina 7. syyskuuta.

– Hänen rakastettuja hittejään on sovitettu uuteen uskoon, Musiikkikeskuksen tiedottaja Elina Prepula kuvaa.

55-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Katri Helena esiintyy konsettisalissa 3. marraskuuta. Syksyllä Musiikkikeskuksen lavalle nousevat myös muun muassa Suvi Teräsniska, Tapani Kansa, Samuli Edelmann, Laura Voutilainen, uudet tangokuninkaalliset sekä Yölintu- ja Yö-yhtyeet.

Syksyllä kuullaan tuoreita teoksia muun muassa suomalaisilta naissäveltäjiltä.

– Kaupunginorkesterilla on ilahduttava määrä tuoreita teoksia, myös suomalaisilta naissäveltäjiltä. Tuossa avajaiskonsertissa kuullaan Outi Tarkiaisen saksofonikonsertto. Hän on jatsin maailmasta ammentava säveltäjä, Prepula kertoo.

Uudempia teoksia kuullaan syksyn aikana lisäksi muun muassa amerikkalaiselta John Coriglianolta, korealaiselta Jeajoon Ruylta sekä suomalaiselta Lotta Wennäkoskelta.

Kuultaviksi tuodaan myös klassikkoja, joiden joukosta löytyvät esimerkiksi Elgarin Enigma-muunnelmat, DvoĜakin sellokonsertto ja Mozartin tunnetuimpiin kuuluva 40. sinfonia.