Pohjois-Savon kylät sai ison avustuksen vanhusten palvelupäivien järjestämiseen: "Tämä on iso juttu meille ja kylien ikäihmisille"

Palvelupäivien ohjelmassa kuunnellaan vanhusten toiveita, kyläasiamies kertoo.

maaseutu
seniori venyttelee
Arkistokuva.AOP

Pohjois-Savon kylät on saanut huomattavan rahoituksen maaseudun vanhusten arjen parantamiseen. Yhdistys sai Ikäihmiset kiinni lähiyhteisöön -hankkeelle lähes 500 000 euroa sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta STEAlta.

Pohjois-Savon kylät järjestää hankkeessa kyliin palvelupäiviä, joiden sisältö muokataan iäkkäiden toiveiden mukaan. Niissä voidaan ruokailla, liikkua ja harjoitella tabletin käyttöä. Myös retkiä voidaan tehdä, kertoo kyläasiamies Merja Kaija.

– Niihin tulee hyvin monipuolisesti ohjelmaa, ja sisällöt lähtevät alueiden ikäihmisten tarpeista.

Palvelupäiviä järjestetään ainakin Leppävirralla, Kotalahdessa ja Sorsakoskella sekä Etelä-Tuusniemellä Kosulan alueella ja Halunan kylässä Nilsiässä. Kaijan mukaan hankkeeseen haetaan sen alkaessa muitakin kyliä.

– Ensimmäiset palvelupäivät pyritään järjestämään loka–marraskuun aikana, Kaija kertoo.

"Ei unohdeta maaseudun vanhuksia"

Hankkeen tavoitteena on muun muassa lisätä iäkkäiden toimintakykyä, osallisuutta, arjen turvallisuutta ja mahdollisuuksia asua kotona.

– Me kaikki tiedämme, että palvelut ovat siirtyneet keskuksiin, mutta näin saamme tuotua niitä ikäihmisten lähelle. On tärkeää, ettemme unohtaisi maaseudun ikäihmisiä, Kaija painottaa.

Hanke on Kaijan mukaan Pohjois-Savon Kylät -yhdistyksen ja kylien itsensä mittakaavassa suuri. Hän iloitsee sen toteuttamiseen saadusta isosta avustuksesta.

– Olimme ainoa taho Pohjois-Savossa, joka sai STEAlta rahoitusta. Tämä on iso juttu meille ja iso juttu kylien ikäihmisille. Tarvetta tällaiselle toiminnalle on.

Hanke alkaa syyskuussa ja kestää vuoteen 2021.