Lähes kaikki kansanedustajat pyrkivät jatkokaudelle Savo-Karjalassa – kahden päätöstä odotetaan vielä

Vaalipiirin 16:sta nykyedustajasta kolme on kertonut jättävänsä eduskuntatyön.

eduskuntavaalit
Krista Mikkonen
Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen tavoittelee jatkokautta ensi kevään eduskuntavaaleissa.Toni Määttä / Yle

Suurin osa Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajista hakee jatkokautta ensi kevään eduskuntavaaleissa. Nykyisistä kansanedustajista kolme on ilmoittanut jättävänsä eduskunnan kuluvan kauden lopussa.

Savo-Karjalan 16:sta kansanedustajasta 11 ilmoitti jatkohalukkuudestaan Ylen kyselyssä. SDP:n Riitta Myller kertoo paljastavansa suunnitelmansa myöhemmin tällä viikolla.

– Olen perinteisen linjan poliitikko. Ensin kerrotaan järjestöväelle, jotka ovat tukeneet työtäni niin myötä- kuin vastamäessä, viestittää Myller Ylelle.

Myös kokoomuksen Sari Raassina kertoo jatkoaikeistaan myöhemmin syksyllä.

– Mietin vakavasti jatkokaudelle hakemista, Raassina toteaa.

Keskustan Markku Rossin ja sinisten Pentti Oinosen lisäksi myös keskustan iisalmelainen kansanedustaja Seppo Kääriäinen ilmoitti eilen, että ei lähde enää ehdokkaaksi seuraaviin eduskuntavaaleihin. Kääriäinen on ollut kansanedustajana vuodesta 1987 lähtien.

Asetelmat muuttuvat Savo-Karjalassa: "Ääniä vapautuu"

Useat kansanedustajat kommentoivat yllättyneensä konkariedustaja Seppo Kääriäisen maanantaisesta ilmoituksesta jättää aktiivinen politiikan tekeminen.

– Olihan se yllätys. Sepossa on tuntunut virtaa olevan. Odotin hänen jatkavan, toteaa kuopiolainen Kimmo Kivelä (sin.).

Monet arvioivat, että tulevien eduskuntavaalien asetelmat muuttuvat nyt mielenkiintoisiksi.

– Mukaan tulee uusia yrittäjiä ja ehkä heidän pääsynsä eduskuntaan helpottuu. Vakiäänestäjiltä vapautuu ääniä eikä puolueuskollisuus ole tänä päivänä enää niin vahva, pohtii vihreiden Krista Mikkonen.

Hänen mukaansa uudet asetelmat voivat myös luoda eri tavalla intoa tehdä kampanjoita.