Tutkimus: Valtaosa työikäisistä suomalaisista kokee nukkuvansa hyvin

Unitutkimus kesti lähes neljä vuosikymmentä ja se tarkasteli suomalaisten kokemaa unenlaatua yleisesti.

Unitutkimus
Jalat sängyssä.
Tutkimuksessa selvisi, että vain harvoilla osallistujilla unen laatu oli pysyvästi huonoa.Wokandapix / Pixabay

Yli 70 prosenttia suomalaisista työikäisistä nukkuu hyvin tai melko hyvin, kun unen laatua tarkastellaan pidemmän ajan kuluessa.

Työterveyslaitoksen (siirryt toiseen palveluun) ja Helsingin yliopiston tutkimuksessa seurattiin melkein 5 000 ihmisen unen laatua 36 vuotta.

Työterveyslaitoksen apulaisylilääkäri Christer Hublin sanoo, että vaikka tilapäiset unettomuusoireet vaikuttavat yleistyneen, enemmistö kokee kuitenkin nukkuvansa yleensä hyvin tai melko hyvin.

Tutkimukseen osallistuneet vastasivat kyselyyn neljä kertaa vajaan kymmenen vuoden välein, vuosina 1975, 1981, 1990 ja 2011. Heiltä kysyttiin, miten he yleensä nukkuvat. Seurannan alussa osallistujien keski-ikä oli noin 24 vuotta ja lopussa noin 60 vuotta.

Tutkimuksessa selvisi, että vain harvoilla osallistujilla unen laatu oli pysyvästi huonoa. Vastaajista 71 prosenttia arvioi nukkuvansa hyvin tai melko hyvin jokaisena mittausajankohtana. Vastaavasti vain puoli prosenttia vastasi nukkuvansa huonosti tai melko huonosti kaikissa kyselyissä.

Tutkimuksen tulokset on julkaistu Journal of Sleep Research -tiedelehdessä (siirryt toiseen palveluun).