Lypsylehmiä viedään jo teuraaksi – Rehupula tyhjentää pian navettoja

Heikko rehusato pakottaa vähentämään lypsykarjaa, koska rehu ei riitä koko talveksi. Tukalassa paikassa on arvion mukaan jopa puolet lappilaisista maitotiloista.

lypsykarjatilat
Lypsykarjaa rantsilalaisella maitotilalla.
Risto Degerman / Yle

Rovaniemen Oikaraisessa Koivulan noin neljänkymmenen lypsylehmän navetassa on tämän viikon jälkeen huomattavasti väljempää.

Heinäkuun helteet ja viikkokausien kuivuus muuttuivat painajaiseksi kuusi vuotta sitten sukupolvenvaihdeoksessa aloittaneelle maatalousyrittäjälle. Karjamäärän kasvuun tähtäävä toiminta kokee nyt kovan kolauksen.

– Kun on kuutioitu, että paljonko on ensi talveksi sapuskaa elukoille, niin kyllä se jää melko vajaaksi. Se tarkoittaa sitä, että nyt jo pitää alkaa vähentää eläimiä, kertoo tilan isäntä Juho Koivula.

Juho Koivula esittelee navetassaan teuraslistalle joutuneita lehmiä.
Juho Koivula esittelee navetassaan teuraslistalle joutuneita lehmiä.Antti Mikkola / Yle

Seitsemän ensimmäistä teuraaksi lähtijää on Koivulan tilalla jo valittu.

– Valinnat on tehty tuotoksen mukaan. Jos on terveysongelmia, niin sieltä päästä niitä valitaan. Jos olisi hyvä rehuvuosi, niin ne varmaan jäisivät ja tuottaisivat kyllä vielä, mutta ostorehun varaan niitä ei voi jättää.

Tukalassa paikassa jopa puolet Lapin maitotilallisista

Vasikat ja hiehot mukaan laskettuna Koivulan tilalla on noin yhdeksänkymmenpäinen karja ruokittavana. Ellei ulkona tyhjillään ammottava toinen rehusiilo täyty riittävästi, voi teurastamo saada lisää töitä.

– Kuun vaihteessa yritetään tehdä toinen rehu. Sittenpä se selviää, kuinka paljon on ensi talveksi sapuskaa. Saattaa olla, että sen jälkeen joutuu lähtemään vielä lisääkin lehmiä, Juho Koivula arvelee.

Koivulan toinen laakasiilo odottaa tyhjänä syksyn korjuusta saatavaa rehua.
Koivulan toinen laakasiilo odottaa tyhjänä syksyn korjuusta saatavaa rehua.Antti Mikkola / Yle

Koivulan kaltainen tilanne on yli puolella Lapin maitotilallisista, arvioidaan Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton Lapin-toimistosta. Toiminnanjohtaja Kaija Kinnunen epäilee jopa, että joiltakin tiloilta joudutaan lopettamaan kaikki lehmät.

– Tilanne vaihtelee kovasti pienelläkin alueella. Jopa yhden kunnan alueella on suuria eroja. Esimerkiksi Kittilästä kerrotaan, että nurmi on kasvanut oikein hyvin, mutta Kemijokivarressa pellot puolestaan ovat kärsineet kuivuudesta, sanoo Kinnunen.

Vahinko on jo tapahtunut – Edes sade ei pelasta

Toiveet siitä, että loppukesän sateisuus voisi pelastaa tilanteen ovat Koivulan mukaan turhia. Suurin vahinko jo ehtinyt tapahtua.

– Silloin hellejaksojen aikaan meni peltoja aivan ruskeaksi. Ovat ne nyt muuttuneet kyllä vihreiksi, mutta kun siellä on nyt kymmenen senttiä kasvustoa ja pitäisi olla jo lähellä 60 senttiä, niin ei se enää kerkeä kiriä kasvua kiinni.

Juho Koivulan pellolla nurmi on kasvanut keskimäärin kolmanneksen siitä mitä sen pitäis olla tässä vaiheessa.
Juho Koivulan pellolla nurmi on kasvanut keskimäärin kolmanneksen siitä mitä sen pitäis olla tässä vaiheessa.Antti Mikkola / Yle

Mahdolliset kriisituet voivat Koivulan mukaan auttaa hieman, mutta varsinainen muutos haluttaisiin isoon perusongelmaan.

– Kyllä pitäisi saada nämä meidän tuottajahinnat ylös ja kotimainen ruoantuotanto kunnolla arvoonsa. Saada käännettyä ulkomainen tuonti niin, että kotimaista suositaan enemmän.

Juho Koivula on päättänyt vähentää lehmiä, koska kuivan kesän vuoksi tuorerehua ei saada riittävästi.
Juho Koivula on päättänyt vähentää lehmiä, koska kuivan kesän vuoksi tuorerehua ei saada riittävästi.Antti Mikkola / Yle