Kiista syrjään siirretystä pomosta: Sodankylä maksaa yli 9000 euron oikeudenkäyntikulut

Kunta jätti kuulematta talous- ja hallintojohtajaa ennen kuin siirsi hänet syrjään.

Sodankylä
Sodankylän kunnantalo
Sauli Antikainen / Yle

Sodankylän kunnanhallitus kumosi tiistaina kaksi aiempaa päätöstään, jotka liittyvät kunnan entisen kakkosjohtajan syrjään siirtämiseen.

Syynä on se, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeus totesi kesäkuussa kunnanhallituksen toimineen virheellisesti, koska viranhaltijaa ei oltu kuultu ennen kuin häneltä otettiin kunnanjohtajan sijaisuus ja kaksi alaista pois.

Lisäksi kunnanhallitus oli ylittänyt valtuutensa, kun se oli muuttanut johtajan viran määräaikaiseksi controllerin viraksi. Viran muuttaminen olisi kuulunut toimialajohtajalle eikä kunnanhallitukselle.

Sodankylän kunta perusteli talous- ja hallintojohtajan syrjään siirtämistä sillä, että kunnanvirastolla oli vakava työturvallisuusuhka, jonka keskeisin syy oli talous- ja hallintojohtajan esimiestoiminta.

Nyt virkavapaalla

Syrjäänsiirretty entinen johtaja on tällä hetkellä virkavapaalla. Kunnanjohtaja Viljo Pesonen sanoi kesäkuussa, että työilmapiiri kunnanvirastolla on parantunut kahden vuoden takaisesta tilanteesta.

Sodankylän kunta päätti tyytyä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökseen eikä valita asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Sodankylän kunta on maksanut talous- ja hallinto-johtajan yli 9000 euron oikeudenkäyntikulut.