Ruotsi hermostui autopaloista: "Mihin olemme menossa?" - Kymmenien autojen polttaminen on toista kuin satunnaiset roihut

Poliisi on ottanut autopaloihin liittyen kiinni kaksi nuorta miestä ja etsii kolmatta henkilöä.

autopalo
Ruotsissa paloi kymmeniä autoja
Ruotsissa paloi kymmeniä autoja

Ruotsin poliisi on ottanut kiinni kaksi nuorta miestä epäiltynä osallisuudesta Göteborgin alueen autopaloihin, Ruotsin televisio (siirryt toiseen palveluun)kertoo. Lisäksi yhtä nuorta miestä etsitään.

Poliisin mukaan asiaan on sekaantunut kuitenkin paljon useampia henkilöitä.

– Etsimme heitä, sanoo Dan Windt, Suur-Göteborgin eteläisen alueen poliisipäällikkö.

Useimmat tekijöistä ovat poliisin mukaan myöhäisessä teini-iässä tai parikymppisiä. Trollhättanissa kolme palopaikalla ollutta henkilöä on tunnistettu.

Silminnäkijän illalla Göteborgin Frölundassa kuvaamalla videolla mustiin pukeutuneet hupparipäät ampuvat kaikessa rauhassa paukkupatruunoita ja sytyttävät autoja palamaan.

Göteborgin poliisi kertoi varsin pian, että heillä on hyvä käsitys paikalla olleista. Monet olivat ennestään poliisin tuttuja. Poliisi kääntyi vanhempien puoleen ja pyysi tarkkailemaan myöhään kotiin tulleita nuoria ja sitä, haisevatko vaatteet bensalta.

Göteborgin poliisin tiedottaja Ulla Brehm sanoo, ettei poliisi tällä hetkellä epäile palojen takana olevan muita organisoijia kuin nuoret itse. Poliisi arveli kuitenkin, että joukkoja on saatettu kutsua koolle sosiaalisen median kautta. Motiivista sosiaalisen median käyttö ei kerro yhtään mitään, verkossa voidaan masinoida yhtä lailla yhteinen tavoite että päätön hörhöilykin.

Autoja palaa ennen koulujen alkua

Autojen tuhopoltot ovat Ruotsissa olleet varsin yleisiä. Varsinkin Malmö on noussut autopaloista otsikoihin. Kesällä 2016 Malmössä poltettiin kymmeniä autoja, mutta tapauksia oli tasaisesti useiden viikkojen aikana. Viime yö oli täysin poikkeuksellinen, kun kymmeniä autoja paloi samaan aikaan eri alueilla.

- Mihin me olemme menossa? Ikävää, Bernt Bäckström Göteborgin Frölundasta sanoi Ruotsin tv:n haastattelussa.

Autoja on sytytelty palamaan usein viikkoa ennen koulun alkua.

– Nuoret kokoontuvat lomien päätteeksi ja jotkut tekevät tyhmyyksiä, sanoo kriminologi Manne Gerell Malmön yliopistosta.

Hänen mukaansa useiden autojen polttamiseen liittyy yleensä kivien heittely poliisia kohti. Viime yönä nuoret heittivät poliisia kivillä vain Tollhättanissa.

Autoja palaa varsinkin ongelmalähiöissä, joissa köyhyys ja syrjäytyminen saa nuorten miesten näkymät synkiksi. Sama ilmiö on tuttu muun muassa Ranskan joistakin lähiöistä.

Tuhopolttoja on tehty usein mellakoinnin yhteydessä kuten Tukholman Rinkebyssä talvella 2017. Poliisi oli tekemässä pidätystä kun ihmisjoukko alkoi heitellä poliisia kivillä. Poliisia vastustamaan kerääntyi kymmeniä ihmisiä.

Autoja on poltettu myös osana jengien väkivaltaa, joka on viime vuosina lisääntynyt. Silloin roihahtaa yleensä satunnainen auto tai pari.

Lue myös:

Ruotsin pääministeri raivostui autojen polttamisesta – Katso video Göteborgin yöstä

Autot roihusivat Göteborgin lähiöissä: "Se oli organisoitua"