Raportti: Sadat katolilaispapit saattaneet hyväksikäyttää yli tuhatta lasta Pennsylvaniassa

Uhrit olivat nuoria poikia ja tyttöjä, mutta seksuaalisen hyväksikäytön uhreina oli myös teini-ikäisiä.

lasten seksuaalinen hyväksikäyttö
Rukousnauha kädessä.
Erik S. Lesser / EPA

Yhdysvalloissa Pennsylvaniassa on löydetty uuden raportin mukaan vakuuttavia todisteita siitä, että yli 300 katolisen kirkon pappia olisi hyväksikäyttänyt yli tuhatta lasta vuosikymmenien aikana. Raportin on laatinut suuri valamiehistö Pennsylvaniassa.

Valamiehistö uskoo uhrimäärän olevan todellisuudessa tuhansia, mutta monien lasten tiedot ovat kadonneet ja useat eivät ole vuosien aikana uskaltaneet kertoa hyväksikäytöstä.

Raportissa on tarkasteltu papiston lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä kuudessa hiippakunnassa 1940-luvun lopulta lähtien Pennsylvaniassa.

Syyttäjät ovat nostaneet syytteet ainoastaan kahta pappia vastaan, sillä suurin osa raportoiduista hyväksikäytöistä on tapahtunut niin kauan aikaa sitten, ettei syytteitä voida enää nostaa. Raportissa kerrotuista papeista monet ovat kuolleet. Suuri valamiehistö on vaatinut lakiin tiukennuksia ja uhreille enemmän aikaa nostaa syytteet.

Vuonna 2016 aloittanut suuri valamiehistö on haastatellut kymmeniä todistajia ja tutkinut yli 500 000 sivua asiakirjoja jokaisesta osavaltion hiippakunnasta, lukuunottamatta Philadelphian ja Altoona-Johnstownia, jotka on tutkittu jo aiemmin. Monet uhrit kertoivat, että ennen hyväksikäytön tapahtumista heitä oli huumattu tai manipuloitu muulla tavoin. Jotkut uhrit kertoivat myös, kuinka he olivat yrittäneet kertoa tapahtumista kotona, mutta perheenjäsenet eivät uskoneet heitä.

– Papit raiskasivat pieniä poikia ja tyttöjä. Ja lapsista vastuussa olleet Jumalan miehet salasivat sen kaiken. Vuosikymmeniä, raportissa sanotaan.

Lue myös:

New York Times: Seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytetty kardinaali jättää tehtävänsä

Aiheesta muualla:

Catholic Church covered up child abuse by 300 US priests: report (siirryt toiseen palveluun)