Ampiaistutkija murtaa myytin: vettä täynnä oleva muovipussi ei sittenkään pidä pörriäisiä loitolla

Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori järjesti kokeen, jossa kesän puhutuimman ampiaiskarkottimen toimivuus testattiin tieteellisesti.

ampiaiset
Apulaisprofessori Jouni Sorvari Itä-Suomen yliopisto

Ampiaiset ovat olleet tänä kesänä erityisen ärhäköitä ja häirinneet monen rauhaa ravintoloissa ja kotiterasseilla. Vilkkaan ampiaiskesän keskellä ihmiset ovat innostuneet kehittelemään erilaisia karkotuskeinoja, joita on jaettu paljon sosiaalisessa mediassa.

Kesän suurin ampiaisenkarkotushitti on tainnut olla pussikikka, jossa vedellä täytetty läpinäkyvä muovipussi ripustetaan aurinkoon. Ylen heinäkuussa haastatteleman asiantuntijan arvio oli, että vesipussin heijastukset saattaisivat häiritä ampiaisia.

Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden apulaisprofessori Jouni Sorvari innostui selvittämään kenttäkokeella, toimiiko konsti.

– Tällainen urbaanilegenda on lähtenyt tänä kesänä kiertämään, että vesipusseja olisi käytetty karkottamaan ampiaisia Etelä-Euroopassa ravintoloiden terassipöytien ympärillä. Pitihän tämä lähteä testaamaan, Sorvari naurahtaa.

Näin koe tehtiin

Kenttäkokeessa Jouni Sorvari viritti maastoon 12 paria myrkyttömiä olutpohjaisia syöttejä eri paikkoihin Kuopion lähiympäristöön.

Sen jälkeen tutkija asetti joka toisen syötin viereen vedellä täytetyn minigrip-pussin. Näin jokaisessa syöttiparissa oli yksi vesipussin vieressä ollut syötti ja yksi syötti, jonka lähellä vesipussia ei ollut. Viiden päivän jälkeen syöteissä olleet ampiaiset laskettiin ja pussien paikkaa vaihdettiin.

Kymmenen päivän kokeen jälkeen oli aika laskea tulokset. Lopputulos oli, että vedellä täytetty minigrip-pussi ei näyttänyt vaikuttavan siihen, kuinka paljon ampiaisia syötti houkutti.

Joihinkin syötteihin ampiaisia kertyi vähemmän, jos vieressä oli minigrip-pussi ja joihinkin syötteihin enemmän. Kaikki syötit eivät keränneet ollenkaan ampiaisia – näidenkin syöttien joukossa oli sekä pussillisia että pussittomia.

– Tästä tuli tämmöinen myytinmurtajahomma. Numeroiden valossa näyttää siltä, että tällä menetelmällä ei ole vaikutusta ampiaisten suunnistamiseen, Sorvari päättelee.

– Myöskään sillä ei ollut väliä, oliko pussi syöttien vieressä ensimmäisellä vai toisella viikolla.

Tarkemmat tulokset ampiaiskokeesta Sorvari säästää aiheesta myöhemmin julkaistavaan tieteelliseen artikkeliin. Nyt hän voi jo kuitenkin sanoa, että myytti ampiaisia karkottavasta vesipussista näyttää tulleen murretuksi.

– Vahvasti näyttää siltä. Yleensä tieteellisessä tutkimuksessa kannattaa tietysti tehdä toinenkin riippumaton koesarja.

Jos tämä ei toimi, mikä toimii?

Apulaisprofessori Jouni Sorvari Itä-Suomen yliopisto
Toni Pitkänen / Yle

Sorvarilla oli jo ennen koetta ennakkoaavistus siitä, että vesipussi ei välttämättä toimisi. Ampiaiset suunnistavat pääsääntöisesti hajuaistin perusteella ja roikkuva esine saattaa korkeintaan häiritä niiden lentorataa.

Toisaalta ampiainen käyttää valoa suunnistamiseen ja koska vesipussi taittaa valon eri aallonpituuksia, ilmiö voisi saada ampiaisen menemään sekaisin ja välttämään paikkaa.

Mikä sitten on paras keino pitää ampiaiset loitolla terassilta?

Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori suosittelee ampiaisbaaria. Siinä viedään esimerkiksi huonoksi menneitä hedelmiä tarjolle ampiaisille pihan perälle.

– Jos ampiaiset oppivat kesän aikana hyödyntämään baaria, ne menevät mieluummin sinne kuin etsimään tilapäistä ravintoa ruokapöydästä.