Löytöeläinpalveluissa katastrofaalisen paljon löytökissoja – ”Moni uskoo yhä kissan pärjäävän Suomen luonnossa”

Kesän jäljiltä hoitopaikat ja eläinsuojeluyhdistysten tilat ovat paikoitellen täynnä, eikä uusille tulokkaille ole tilaa. Varsinkin leikkaamattomat kissat ovat ongelma.

löytökissat
Kissoja kantokopassa.
Villeinä syntyvät kissanpennut lisääntyisivät luonnossa keskenään, mikä kasvattaisi kissapopulaatioita.Liisa Kallio / Yle

KokemäkiKokemäkeläisen maatalon navetassa on ainakin kahdeksan kissanpentua sekä muutama aikuinen kissa, joista osa on mahdollisesti tiineenä. Kissat ovat villejä eivätkä päästä ihmistä lähelleen. Jos pennut jäävät navettaan, lisääntyvät ne ensi keväänä keskenään ja synnyttävät uusia pentuja. Populaatio kasvaisi kymmeniin kissoihin.

Tämän estämiseksi Kiikoisten löytöeläinpalvelun yrittäjä sekä SEY:n vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja Mira Ekholm-Martikainen asettaa loukkuja navettaan. Loukutuksen ohessa Ekholm-Martikaisen puhelin soi tasaisin väliajoin. Ilmoituksia löytökissoista, populaatioista ja kotia vaihtavista kissoista tulee päivittäin.

Kissatilanne on tällä hetkellä katastrofaalinen niin meillä kuin muilla paikkakunnilla, kun kissoja tulee koko ajan lisää.

Mira Ekholm-Martikainen

– Kissatilanne on tällä hetkellä katastrofaalinen niin meillä kuin muilla paikkakunnilla, kun kissoja tulee koko ajan lisää, Ekholm-Martikainen sanoo.

Kiikoisten löytöeläinpalvelusta kissoja lähtee esimerkiksi Helsinkiin ja Tampereelle – tai sinne, missä on tilaa. Viime vuonna Kiikoisten löytöeläinpalvelun kautta kulki noin 325 kissaa, mutta tänä vuonna luvut ovat jo yli 200:ssa. Määrä voi nousta vuoden loppuun mennessä jopa 400 kissaan.

– Joka puolella nostetaan kädet pystyyn, koska tällä hetkellä kissoja on liikaa suhteutettuna vastaanottopaikkoihin.

Nainen kissan kanssa.
Mira Ekholm-Martikaisen loukkuihin jääneet kissanpennut leikataan ja hoidetaan, jonka jälkeen niille etsitään uudet kodit.Liisa Kallio / Yle

Emot ja pennut pitävät kiireisenä

Turun eläinsuojeluyhdistyksen eläintenhoitaja ja adoptiovastaava Sini Kielo kertoo, että kesä on ollut myös Turussa kissojen osalta kiireistä aikaa. Kissoja on ollut enimmillään lähes sata yhtä aikaa hoidossa yhdistyksen tiloissa.

Kielon mukaan varsinkin emokissat ja pennut työllistävät paljon.

– Suurin osa kissoista on ollut tiineitä löytökissoja, jotka synnyttävät täällä. Myös emottomia pentuja on paljon. Koko ajan tulee myös tavallisia löytökissoja, joita omistaja ei hae kotiin. Ne jäävät meille etsimään uutta kotia, Kielo sanoo.

Viime vuonna uuden kodin löytäneitä kissoja oli 250. Kielon mukaan luku voi tänä vuonna kasvaa.

Maanlaajuisesti toimiva Kisu ry:n hallituksen jäsen ja ensikotivastaava Pirjo Peltoniemen mukaan löytökissat pitävät heidätkin kiireisinä tähän aikaan vuodesta. Uusia kissoja olisi tulossa koko ajan lisää niin Pirkanmaalta kuin esimerkiksi Kouvolasta ja Lappeenrannasta. Usein käy niin, ettei uusille kissoille ole enää tilaa.

– Silloin kissat viedään hoitoon muille yhdistyksille, joilla tilaa vielä on, Peltoniemi kertoo.

Lemmikin kuluihin ei varauduta

Löytökissojen ja populaatioiden ohella Kiikoisten löytöeläinpalveluun voi ottaa yhteyttä, jos haluaa luopua kissastaan. Mira Ekholm-Martikainen kertoo, että syitä luopumiselle voivat olla odottamattomat kulut, kissan tiineys, sairaus tai leikkaamattomuus. Omistaja ei ole välttämättä osannut varautua kissan peruskuluihin.

– Kissan saa helposti hyvin pienellä summalla tai jopa ilmaiseksi. Kuitenkin lähikuukausina kissaan voi kulua parikin sataa euroa, eikä tähän ole varauduttu.

Ihmiset kyllästyvät kissoihin, jos ne esimerkiksi mouruavat tai merkkailevat sisällä. Sitten niistä halutaan eroon.

Mira Ekholm-Martikainen

Yksi Ekholm-Martikaista huolestuttavista asioista on leikkaamattomien ja tunnistusmerkitsemättömien kissanpentujen ulos päästäminen taajama-alueella. Tällöin vaarana on esimerkiksi auton alle jääminen. Kissanpentu voi myös jäädä omille teilleen ja alkaa lisääntyä luonnossa. Juuri tällaiset nuoret ja leikkaamattomat kissat ovat tällä hetkellä ongelma.

– Ihmiset kyllästyvät kissoihin, jos ne esimerkiksi mouruavat tai merkkailevat sisällä. Sitten niistä halutaan eroon.

Leikkaaminen estäisi kissapopulaatioiden synnyn

Leikkaamattomuus on myös Kisu ry:n ensikotivastaavan Pirjo Peltoniemen mukaan ongelman ydin. Tällaiset kissat lisääntyvät luonnossa, mikä tarkoittaa uuden kissapopulaation syntyä. Populaatioissa kissojen määrä voi nousta moneen kymmeneen. Taudit voivat pienentää populaatiota hieman, mutta niin kauan kuin villikissoja on paljon samassa paikassa niin tauditkin jylläävät.

Peltoniemi kertoo varsinkin maaseudun olevan täynnä kissapopulaatioita, eikä kaikista edes tiedetä. Populaatiot saavat alkunsa leikkaamattomista kissoista, joiden pennut syntyvät villeiksi. Juuri kissapopulaatiot ovat todellinen ongelma.

– Kissat myös levittäytyvät itse uusille alueille, joille syntyy uusia populaatioita. Ihmiset alkavat ruokkia kissoja, mutta ne pitäisi lopulta ottaa kiinni, Peltoniemi sanoo.

Moni ajattelee edelleen, että kissa kyllä selviää Suomen luonnossa eikä siitä siksi tarvitse huolehtia.

Pirjo Peltoniemi

Ekholm-Martikainen ja Peltoniemi kohtaavat työssään usein käsityksen, että kissa kyllä pärjää luonnossa. Vahvimmat saattavat kyllä selvitä talvesta, mutta kuolevat lopulta nälkään ilman apua.

– Moni ajattelee edelleen, että kissa kyllä selviää Suomen luonnossa. Jos kissa ei löydä esimerkiksi latoa tai muuta lämmintä paikkaa, se kuolee kylmyyteen ja nälkään, Peltoniemi sanoo.

Kissanpentuja pusikossa.
Kokemäkeläisen maatalon navettaan jäi vielä muutama aikuinen kissa sekä pentuja, jotka Mira Ekholm-Martikainen palaa loukuttamaan myöhemmin.Liisa Kallio / Yle

Hoitopaikoista pulaa

Kiikoisten löytöeläinpalvelun yrittäjä Mira Ekholm-Martikainen valistaa kissaomistajia ulkoilun, mikrosirujen ja leikkaamisen suhteen. Kyse on ensisijaisen tärkeästä työstä, jotta kissatilanne helpottuisi ja pentuja syntyisi vähemmän luontoon.

– Kannattaa myös miettiä kissanpentujen teettämistä nyt, kun niitä on löytöeläinpalvelut täynnä, Ekholm-Martikainen sanoo.

Kokemäkeläisen maatalon pihassa loukutetulle tiineelle kissalle sekä pennuille Ekholm-Martikainen etsii seuraavaksi sijaiskodit. Kissat myös hoidetaan kuntoon, leikataan ja niille etsitään pysyvät kodit. Tilanpuutteen vuoksi kissojen kotihoitopaikkoja ja koteja tarvitaan kipeästi.

– Uskon puhuvani kaikkien kissa-auttajien puolesta. Tarvitsemme valtavasti apua, jotta terveet kissat eivät joudu lopetettavaksi vain sen takia, ettei niille ole tilaa.