Uusperheen äiti miettii, mitä tekisi tyhjälle asunnolleen – tarjontaa on paljon ja kauppa käy verkkaisesti

Kokkolassa asuntoja on myynnissä poikkeuksellisen paljon, ja tilanne onkin kääntynyt ostajan eduksi.

asunnot
Jaana Korkeaniemi.
Jaana Korkeaniemi muutti omakotitaloon ja käsiin jäi vanhempi kerrostaloasunto. Nyt harkinnassa on sen vuokraaminen tai myynti.Kalle Niskala / Yle

Jaana Korkeaniemi katselee pienellä haikeudella kerrostaloasuntonsa tyhjiä huoneita. Hän muutti jokin aika sitten yhteen uuden miehensä kanssa, ja uusioperhe tarvitsi omakotitalon. Käsiin jäi vanhempi kerrostaloasunto.

Tilanne ei ole myyjän näkökulmasta ihanteellinen: Kokkolassa on samaan aikaan myynnissä jopa parisataa asuntoa enemmän kuin yleensä. Asunnot liikkuvat hitaasti, ja myyjä voi joutua tinkimään hintatoiveestaan.

Kiinteistövälitysalan Keskusliiton mukaan vanhojen asuntojen myynti on jäänyt vuoden alkupuoliskolla koko maassa hiukan viime vuodesta. Kauppamäärät ovat silti olleet edellä viiden vuoden keskiarvoa.

Jarruttelun syyksi on esitetty esimerkiksi hellekesää.

– Siellä voi tietysti olla taustalla myös rahoitusvaikeuksia: pankeissa asiointi on tällä hetkellä hidasta ja heinäkuun alusta tuli voimaan isompi omarahoitusvaade eli 15 prosenttia pitäisi olla kauppahinnasta säästettynä omaa rahaa, arvioi OC Kiinteistövälityksen myyntijohtaja Harri Palokangas Kokkolasta.

Keskusliiton toimitusjohtajan Maria-Elena Cowellin mukaan kauppa olisi voinut käydä paremminkin matalan korkotason ja noususuhdanteen aikana. Isoa eroa viime vuoteen ei silti vielä ole nähtävissä koko maan tilanteessa.

Vuokraaminen on vaihtoehto

Jaana Korkeaniemelle kaupanteolla ei vielä muuton aikaan kiirettä, koska taloyhtiössä alkoi juuri sopivasti putkiremontti. Nyt kun remontti on valmis, myyminen tuli uudelleen harkintaan.

– Oli jo päivän päässä, että ruvetaan ottamaan asunnosta kuvia ja laitetaan se myyntiin. Tulin kuitenkin katumapäälle, kun katsoin, että Kokkolassa on todella paljon asuntoja myynnissä. Tässä tilanteessa ei ehkä ole järkevää laittaa asuntoa myyntiin, vaan aluksi vaikka vuokrata se, Korkeaniemi pohtii.

Häntä mietitytti myös välittäjän antama hinta-arvio.

– Oli se ehkä hieman alakanttiin siihen nähden, mitä itse olen asunnosta maksanut ja kuinka laajat remontit tähän on tehty. Toisaalta tarjonnan perusteella ymmärrän, että arvio on se mikä on. Ei se ollut yllätys.

Kerrostaloasunnon keittiö.
Korkeaniemen asunto on ollut LVI-remontin jälkeen tyhjillään reilun kuukauden.Kalle Niskala / Yle

Asuntoja myynnissä ennätysmäärä

Kokkolassa on tällä hetkellä myynnissä poikkeuksellisen paljon asuntoja, etuovi.comin mukaan lähes 750. Se on alle 50 000 asukkaan kaupungissa suuri määrä.

– Jos katsoo vuosia taaksepäin, keskimääräinen luku on ollut 500–600 asunnon paikkeilla. Yllätyksenä asuntojen määrän kasvu kevään korvilla ei kuitenkaan tullut, sillä se johtuu pitkälti voimakkaasta uudisrakentamisesta. Moni kohde valmistui ja tuli markkinoille aika lailla samaan aikaan, kertoo OC Kiinteistövälityksen myyntijohtaja Harri Palokangas.

Tilanne onkin kääntynyt ostajan eduksi, sillä runsaan tarjonnan takia myyntiajat ovat pidentyneet. Myös asunnon tai omakotitalon myyntihinta pitää harkita tällä hetkellä erityisen tarkkaan, kerrotaan OP-Kiinteistökeskuksesta ja Kiinteistömaailmasta Kokkolasta.

Osalla välittäjistä kaupanteko hiljeni kevääksi ja kesäksi. Kauppoja syntyi, mutta ei normaaliin tahtiin.

Jostain syystä maaliskuusta aina viime viikkoihin asti on ollut varsin hiljaista. Syytä tähän ei ole keksitty.

myyntijohtaja Harri Palokangas, OC Kiinteistövälitys Oy

Jopa uusia asuntoja on jäänyt Kokkolassa myymättä. OC Kiinteistövälityksen myyntijohtaja Harri Palokangas kertoo, että yhden uudiskohteen kahdeksasta asunnosta vain kaksi on myyty. Asunnot tulivat myyntiin kahdeksan kuukautta sitten, ja se on tällaisille kohteille pitkä myyntiaika.

– Korot ovat matalalla, ja työllisyys ja kuluttajien luottamus talouteen ovat hyvällä mallilla eli tämän pitäisi olla erittäin hyvä hetki myydä asunto. Mutta jostain syystä maaliskuusta aina viime viikkoihin asti on ollut varsin hiljaista, Palokangas sanoo.

Harri Palokangas ei kuitenkaan ole huolissaan:

– Aina on ollut hiljaisia jaksoja ja kun ne loppuvat, ketsuppipullo purskahtaa ja tulee taas kauppaa. Niin käy tälläkin kertaa. Nyt kalenteri on ollut pari viikkoa täynnä näyttöjä, joten hyvältä näyttää.

Tyhjillään asuntoa ei kannata pitää

Jaana Korkeaniemi ei ole vielä löytänyt vuokralaisia tyhjillään olevaan asuntoonsa. Hän arvioi, että vuokran suuruus ja asunnon sijainti saattavat olla siihen yksi syy – toisaalta taloyhtiössä ja asunnossa on tehty paljon remontteja.

– Vielä meillä on pikkuisen peukut pystyssä, että löytäisimme vuokralaisia, mutta ehkä pian olemme siinä tilanteessa, että laitamme kuitenkin asunnon myös myyntiin.

Ei tässä missään konkurssin partaalla vielä olla.

Jaana Korkeaniemi

Korkeaniemeä ajatus kahden asunnon omistamisesta ei toistaiseksi hirvitä, mutta hän tietää, että vanhemmat asunnot usein menevät hitaammin kaupaksi kuin uudet:

– Ei tässä missään konkurssin partaalla vielä olla, mutta harmittaa asunnon puolesta, jos sille ei löydy uusia asukkaita. Ei kuitenkaan pelota vielä tässä vaiheessa. Asunto on ollut tyhjänä remontin jälkeen vasta reilun kuukauden, siinä mielessä olen vielä alkumetreillä.

Korkeaniemi toivoo, että asunnolle löytyy omistaja – löysihän asunto aikanaan hänetkin.

– Minulla oli silloin selvä tarve tämän hintaluokan asunnolle. Niistä ajoista ihmisten elintaso on noussut, ja halutaan uudempaa ja laadukkaampaa. Näille vanhoille asunnoille ei ole enää kysyntää yhtä paljon kuin vielä kymmenen vuotta sitten.