1. yle.fi
  2. Uutiset

Lappeenranta lisäämässä ylipainoisille myönnettävää liikuntatukea – myös lapset mukaan

Ylipainoisille aikuisille suunnattu liikuntakortti on toiminut niin hyvin, että liikuntatoimi suosittelee sen laajentamista lapsille ja nuorille.

Lyhyet
Liikuntatunti
Lappeenranta on saanut hyviä kokemuksia ylipainoisten aikuisten liikuntatuesta, joten tukea kaavaillaan seuraavaksi ylipainoisille lapsille ja nuorille.Jyrki Lyytikkä / Yle

Lappeenrannan kaupunki aikoo lisätä taloudellista tukea ylipainoisten lasten ja lapsiperheiden liikkumiseen.

Ylipainoinen lapsi ja hänen perheensä saisivat jatkossa liikuntatoimesta kolmenkymmenen euron hintaisen vuosikortin Lappeenrannan uimahalleihin. Yli 15-vuotias ylipainoinen nuori voi lunastaa itselleen vuosikortin uimaan ja kuntosalille neljänkymmenen euron hintaan.

Kortti myönnetään liikuntatoimesta niille lapsille ja nuorille, joiden painoindeksi on vähintään 30 tai vyötärönympäryksen mitta on yli puolet lapsen pituudesta.

Vastaava kortti on ollut Lappeenrannassa jo käytössä ylipainoisille aikuisille.

Lue seuraavaksi