Kouvola myllää liikuntapaikkoja uusiksi – Urheilupuistosta tulee entistä houkuttelevampi liikunta- ja virkistyskeidas

Salibandy- ja koripalloväki toivoo uutta palloiluhallia.

liikuntatilat
Roope Tonteri skeittaa tangon päällä
Uusi skeittipuisto avattiin Kouvolan Urheilupuistoon heinäkuussa.Pyry Sarkiola / Yle

Kouvola miettii, miten sen liikunta- ja urheilupaikat saadaan vastaamaan nykypäivän harrastajien ja kilpaurheilijoiden tarpeita.

Esimerkiksi nykyisissä uimahalleissa on paljon korjattavaa. Esitys uimahalliverkoston uudistamisesta on tulossa poliitikkojen pohdittavaksi ensi viikolla.

Samaan aikaan virkamiehet työstävät muun muassa Urheilupuiston ja Palomäen alueen kehittämissuunnitelmaa.

– Viime vuosina kaupunkiin on rakennettu muun muassa lähiliikuntapaikkoja, mutta painetta uudisrakentamiselle on. Osa liikuntapaikoista on myös vajaalla käytöllä. Nyt täytyy miettiä kokonaisuutta ja esimerkiksi sitä, mitä Urheilupuistoon tarvitaan, sanoo Kouvolan kaavoitusarkkitehti Kaisa Niilo-Rämä.

Urheilupuiston noin 20 hehtaarin alue sijaitsee ydinkeskustassa. Alueella on muun muassa jäähalli, pesäpallostadion, yleisurheilu- ja jalkapallokenttä sekä runsas kuukausi sitten avattu skeittipuisto.

– Kun olemme tavanneet Kouvolan kärkiseuroja, niin siellä nousi aika vahvasti esiin salibandyn olosuhteet ja jonkin verran myös koripallonkin tilanne.

Kouvolan yleisurheilukenttä on muun muassa koululaisten käytössä
Kouvolan keskusurheilukenttä on muun muassa koululaisten käytössä, nurmikentällä pelaa ainakin jalkapallojoukkue Kouvola Sudet.Petri Niemi/Yle

Kaupungin liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen toivoisi Urheilupuiston yleisurheilukentän ja jalkapallonurmen tilalle muutosta.

– Palloiluhalli, jonka alakerrassa olisi esimerkiksi harjoitusjääkenttiä. Hallin kupeessa olisi tekonurmi ja esimerkiksi juoksuratoja.

Yleisurheilun olosuhteet parantuvat esimerkiksi Kuusankosken urheilukentällä, jonka kunnostus alkaa syksyllä.

Pitkän tähtäimen suunnitelmaa kaivataan

Kouvolan Urheilupuiston ja Palomäen kehittämissuunnitelma ulottuu parinkymmenen vuoden päähän. Suunnitelma sisältää muun muassa alueen liikennejärjestelyt ja täydennysrakentamisen paikat.

– Alueen reunoilla voisi lisätä asuinrakentamista. Suunnitelma voi myös näyttää paikan palloiluhallille, jos sellaisen rakentamiselle on tarvetta, kaavoitusarkkitehti Kaisa Niilo-Rämä kertoo.

Kouvolan pesisstadionin reunalla korjataan jäähallia
Pesäpallostadionin vieressä oleva Kouvolan jäähallia remontoidaan parhaillaan.Petri Niemi/Yle

Poliitikoille suunnitelma tulee syksyn aikana. Ideoiden toteutuminen ja aikataulu riippuvat valtuutetuista, sillä he päättävät liikuntapaikkojen rahoituksesta. Kyse on miljoonaluokan investoinneista.

– Pesäpallon näkökulmasta Urheilupuisto toimii erittäin hyvin. Ennen puiston uudistamista pitäisi luoda eri lajien kehitysstrategia, Kouvolan Pallonlyöjien hallituksen puheenjohtaja Jyrki Hyttinen sanoo.

Urheilupuiston ilmettä kohennetaan myös parhaillaan jäähallin osalta. Yli miljoonan euron remontin on määrä valmistua syksyllä. Myös pesäpallostadionin pääkatsomon kattaminen on alkamassa pesiskauden päätyttyä.

Ei vain huippu-urheilun ehdoilla

Kouvolan Urheilupuisto on rakennettu 1960-luvun vaihteessa maisema-arkkitehti Jussi Jänneksen suunnitelman mukaan. Kouvolan jäähalli valmistui vuonna 1982, ja alueelle on rakennettu myöhemmin myös muun muassa frisbeegolfrata.

Liikuntapaikkoja täydentävät puistoalueet sekä Palomäen metsä, jossa on kuntoradat juoksijoille ja hiihtäjille.

– Meluselvitysten mukaan tämä on keskustan hiljaisin paikka. 1960-luvun suunnitelmat palvelevat virkistyskäyttöä hyvin. Tarvitsemme alueelle kokonaissuunnitelman, jossa kaupunkilaisten virkistyskäyttö ja huippu-urheilu pysyvät tasapainossa, Kouvolan kaavoitusarkkitehti Kaisa Niilo-Rämä sanoo.